Tiistai 18.3.2008

Nukuin 10 tunnin yöunet, ja herättyäni virkeänä uuteen aamuun kaikki näytti jo paljon valoisammalta. Lähdin Kristiinan kanssa yhtä matkaa päätielle, josta Kristiina jatkoi keskustaan, ja minä jäin odottamaan yliopiston suuntaan menevää dallaa. Pian pääsinkin lähes tyhjään dallaan, jossa pauhasi afrikkalainen musiikki. Oli ihanaa istuskella kerrankin tilavasti – ilman, että joutui olemaan kiinni vähintään neljässä muussa ihmisessä. Musiikin soidessa katselin ohi vilistäviä maisemia: miehiä pelloilla, naisia kantamassa säkkejä ja vesiasioita päänsä päällä, värikkäitä vaatteita, lapsia leikkimässä, ihmisiä ostoksilla tienvarsikojuissa. Nyt kaikki tuntui taas hyvältä, ja eilinen huonotuulisuus oli ohitse.



Yliopistolla oli taas joitakin isoja ja tärkeitä herroja vierailulla, joten yliopistolle päästyäni sain kuulla, että luentomme on siirretty tuntia aikaisemmaksi, jotta nämä tärkeät herrat pääsevät näkemään millaista opetusta meillä on. Niinpä sunnittelemani tunnin rauhallinen tutustuminen yhden kurssin materiaaleihin jäi, ja menin suoraan luennolle.

Luennon jälkeen menin Ollin kanssa syömään, ja nyt Ollilla oli vuorostaan huono päivä. Minä olen käynyt aina syömässä olkimajalla (vähän parempi ja kalliimpi ruokailupaikka yliopistolla, jossa naiset valmistavat ruokaa avotulella), Olli taas yleensä tilaa syötävänsä keskustan pikaruokapaikasta Hastysta. Olkimajalla ruoan tilattuaan Olli ilmoitti, ettei hän enää ikinä halua syödä siellä, kun jo ties monettako kertaa peräkkäin saimme ruoaksi ainoastaan munakasta ja nakkeja. Syötyämme näimme, että nyt sieltä sai jo riisiä ja kastikettakin, joten Olli ja Tuomas – joka oli hetkeä aiemmin liittynyt seuraamme – kävivät hakemassa vielä annokset riisiä papukastikkeella.



Syödessämme ulkona oli alkanut satamaan, joten odottelin sateen loppumista ja lähdin dallalla kohti Wilolesin kotiani. Vähän matkaa yliopistolta matkattuamme viereeni istuutui nuori mies, joka alkoi uteliaana kyselemään minusta. Mies esittäytyi Simoniksi, 25-vuotiaaksi opiskelijaksi, joka myönsi käyneensä juuri yhdellä oluella (ja ilmeisesti tästä syystä hän oli niin puhelias). Simon yritti tarjoutua maksamaan dallamatkani, mutta kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta sanoen, että minun pitää mennä kotiin koodaamaan. Ei pelkoa että hän enää haluaisi olla tekemisissä kanssani! Simon oli ihan mukavan oloinen kaveri, ja isolta tieltä kotiin kävellessäni tulin siihen tulokseen, että kyllä tämä maa sittenkin ihan kiva paikka on.