Minä olin ratkaissut annetun yksinkertaisen tehtävän ilman minkäänlaista suurempaa ongelmaa, joten kun menin luokkaan, jouduin todella käyttämään kaiken luovuuteni yrittäessäni ymmärtää, mitä opiskelijat oikein yrittivät yksissä tuumin taululle kirjoittaa. Hetken tuota todella hakoteillä olevaa ohjelmointia katseltuani sanoin vierustoverilleni uskovani olevani heille avuksi. Pian minua pyydettiinkin eteen opettamaan, ja tunnin verran selitin heille käsiteltävän asian pääideaa, näytin muutamia esimerkkejä ja koodasin kotitehtävän ensin taululle ja sitten koneelle, jotta opiskelijatkin näkivät ratkaisuni toimivan.
Opetustuokioni jälkeen lähes puolet luokan opiskelijoista (iältään suurin osa kai 30-40 -vuotiaita, muutama nuorempi ja joitakin vanhempiakin joukossa on) tuli kädestä pitäen kiittämään, osa tuli taputtelemaan olalle kiitollisena siitä, että jaoin tietoni heidän kanssaan. He syvästi pyysivät minua opettamaan heille lisää vielä samana iltapäivänä. Kuinka voisin kieltäytyä, kun lähes 30 silmäparia katsoo sinua anelevasti, ja sanoo: ”We beg you to help us, we need your help...”. Lähdin muutaman opiskelijan kanssa teelle, eikä minun annettu maksaa omaa teetäni (, joka maksoi noin 8c). Kävimme hyvin mielenkiintoista keskustelua kulttuuriemme erilaisuudesta, ja huomasin, että opiskelijat myös vihdoin kertoivat paljon itsestään ja omista taustoistaan.
Iltapäivän opetustuokioni siirrettiinkin seuraavalle päivälle (, jonka jouduin peruuttamaan, sillä lähtisin jo aamulla matkalle), joten lähdin kotiin palauttamaan omalla koneellani olevaa ohjelmointitehtävää. Illalla tein Ollin avustamana köyhiä ritareita, joita söimme jäätelön ja mansikkahillon kanssa. Hyvää oli, teen kyllä toistekin!
Tällainen kaveri löytyi vedenkeittimestämme veden määrää näyttävän punaisen pallon tilalta.
1 kommentti:
Vai tuli Sinusta sitten opekin! Jee! Siellä ainakin tunnutaan olevan aidosti kiitollisia jos joku auttaa!
Lähetä kommentti