Jaahas, niin se on taas aika vierahtanyt, enka ole ehtinyt paivittaa blogia. Valilla en vain ole ehtinyt kayda yliopistolla (, jossa siis aina kayn netissa), valilla netti on ollut koko yliopistolla poikki. Tassa nyt pikainen kertaus mita olemme tana aikana tehneet, ja joitakin huomioni herattaneita asioita. Kuvia yritan laittaa kunhan paasen Suomeen.
Keskiviikkona vierailimme amerikkalaisessa yhtiossa, jossa kaikki tyontekijat vaikuttivat olevan todella tyytyvaisia saadessaan olla kyseisen yhtion palkkalistoilla. Kaikki ylistivat yhtiota ja yhtion tarjoamia etuuksia maasta taivaisiin. Tama paikka oli ensimmainen paikka koko maassa, jossa wc-paperi oli paksumpaa kuin 1-kerroksista! Illalla vietimme suomalais-tansanialais-taiwanilais-etela-afrikkalaista iltaa asunnoillamme jokaisen maan ruokien parissa koko porukalla (2 suomalaista, 2 tansanialaista ja 6 etela-afrikkalaista opiskelijaa).
Torstaina oli vuorossa suurensuuri amerikkalainen yhtio. Tyontekijat vaikuttivat tyytymattomilta tyohonsa, ja he suoraan kertoivat meille, ettei heilla ole mitaan etuuksia tyopaikan puolesta. Ainoana hyvana asiana he pitivat sita, ettei parkkipaikalla ole nimettyja parkkiruutuja, vaan ensimmaisina saapuvat saavat parkkeerata lahimmaksi ovia.
Perjantaina ajoimme kahden tunnin ajomatkan paahan Johannesburgin liepeilla olevaan slummiin, ja tutustuimme siella olevaan kouluun, joka tutustuttaa nuoria tietokoneiden kayttoon. Koulu olisi voinut olla mielenkiintoinen vierailukohde, mutta meille esiteltiin koulun hallintorakennuksen seinilla olevia kuvia kuuluisista etela-afrikkalaisista. kun olimme ensimmaisen puolituntia kayttaneet naiden kuvien katseluun, meidat vietiin kokoushuoneeseen, jossa katsoimme mustalla pohjalla olevaa punaisella kirjoitettua tekstia (mika ei siis todellakaan ollut luettavaa, hyva etta erotti missa teksti kulki). Koulua meille esitellyt nainen mainitsi vahintaan kerran jokaisessa lauseessa sanan "kolleegat", mika paivan kuluessa alkoi hieman puuduttaa. Naiselle oli myos hyvin tarkeaa, etta huomioimme hanet, esimerkiksi nain:
Nainen: "Hyvaa huomenta kolleegat."
Me istumme hiljaa odottaen jatkoa puheelle.
Nainen (nyt hyvin kovalla aanella): HYVAA HUOMENTA KOLLEEGAT."
Me yhteen aaneen: "Hyvaa huomenta."
Nainen: "Kun mina sanon teille jotakin, hyvat kolleegat, haluan, etta te vastaatte minulle."
Perjantai-iltana mina, herra J ja kaksi tansanialaisopiskelijaa pohdimme, mika viikonlopun aikataulu on. Mina tai herra J emme tienneet aikataulusta mitaan, eivatka kuulema tansanialaisetkaan. Tansanialaisilla oli onneksi paikallisen professorin puhelinnumero, joten laitoin hanelle viestin, jossa kysyin viikonlopun ohjelmasta. Kun vastausta ei kuulunut, laitoin viestia myos meista ensimmaisena viikonloppuna huolehtineelle Pieterille. Haneltakaan ei kuulunut vastausta. Seuraavana aamuna paatin kysya tekstiviestilla eraalta paikalliselta kurssilaiselta professorin puhelinnumeroa. Sainkin hanelta eri numeron kuin tansanialaislta, ja siita numerosta professori myos vastasi tekstiviestiini saman tien. Kerroin heti viestin saatuani viikonlopun aikataulumme herra J:lle seka tansanialaisille, ja kavi ilmi, etta tansanialaiset tiesivat jo aikataulun, mutta jostakin syysta eivat halunneet kertoa sita meille.
Nyt kuulin, etta olemme juuri lahdossa lounastamaan, eli hyvin hyvin pikaisesti muiden paivien tapahtumista:
Lauantaina kavimme herra J:n kanssa ostoksilla viereisessa ostoskeskuksessa. Mukaan tarttui kasa vaatteita, kalleimman hinta oli n. 7e. Sunnuntaina mina, herra J, herra I (suomalainen, joka liittyi seuraamme torstaina) seka tansanialaiset lahdimme paivaretkelle muutaman tunnin ajomatkan paahan. Aamupaivan vietimme Sun Cityssa uima-altaalla, jossa nimensa mukaisesti oli aurinkoista ja oikein rentouttavaa turistien suuresta maarasta huolimatta. Iltapaivan vietimme paikallisia elaimia safarilla katsellen.
Maanantaina me ulkomaalaiset lahdimme etelaisen pallonpuoliskon suurimpaan ostoskeskukseen, josta jalleen mukaan tarttui joitakin vaatteita. Tiistaina olimme vierailulla toisessa koulussa, myoskin keskella paikallista slummia. Paivan paatteeksi paasimme osallistumaan kunniavieraina paikalliseen valmistujaisseremoniaan. Keskiviikkona kirjoitimme raporttia tasta kahdesta viikosta yliopistolla, ja illalla lahdimme paikallisten kanssa ravintolaan syomaan.
Kaikki on mennyt hyvin, ja olen nauttinut taalla olostani.
torstai 25. maaliskuuta 2010
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Tiistai 16.3.2010
Tanaan saimme nukkua hieman pidempaan, silla paivan vierailtavat yritykset sijaitsivat Pretoriassa. Ensin kavimme yrityksessa, jossa meille tarjottiin kahvia. hauska yksityiskohta taman yrityksen wc-tiloista oli wc-kopin sisapuolelle oveen laitettu lappu, jossa oli kuva miehesta kaasunaamari kasvoilla putsaamassa wc-ponttoa. Kuvan ylapuolella tekstissa sanottiin: "Kun olet tehnyt asiasi, siivoa jalkesi. Sen takia on wc-harja." Tuo teksti oli siis englanniksi. Kuvan alapuolella luki pienella "wc-harja". Siis siina todellakin luki "wc-harja", ihan selvalla suomen kielella.
Vierailun jalkeen ostimme kolmioleivat ja lahdimme ajamaan kohti seuraavaa yritysta. Vierailukohteenamme oli nyt yritys, joka tarjoaa kaikki IT-palvelut Etela-Afrikan hallitukselle. Kaikkien yrityksen alueelle tuotujen tietokoneiden sarjanumero piti ilmoittaa etukateen, samoin kaikki muut elektroniset laitteet, mita alueelle vietiin. Kuvien ottaminen oli ankarasti kielletty. Rakennukseen mentaessa tuntui kuin olisi lentokentalla turvatarkastuksessa: laukut lapivalaistiin ja ihmiset kulkivat metallinpaljastimista lapi. Mikaan ovi ei auennut ilman vartijaa. Vastaanottoon piti jattaa henkilotiedot ja puhelinnumero. Keskustelujen loppupuolella huoneeseen tuotiin muovipussissa virvoitusjuomatolkkeja. Paikka ei ainakaan minua vakuuttanut.
Vierailun jalkeen ostimme kolmioleivat ja lahdimme ajamaan kohti seuraavaa yritysta. Vierailukohteenamme oli nyt yritys, joka tarjoaa kaikki IT-palvelut Etela-Afrikan hallitukselle. Kaikkien yrityksen alueelle tuotujen tietokoneiden sarjanumero piti ilmoittaa etukateen, samoin kaikki muut elektroniset laitteet, mita alueelle vietiin. Kuvien ottaminen oli ankarasti kielletty. Rakennukseen mentaessa tuntui kuin olisi lentokentalla turvatarkastuksessa: laukut lapivalaistiin ja ihmiset kulkivat metallinpaljastimista lapi. Mikaan ovi ei auennut ilman vartijaa. Vastaanottoon piti jattaa henkilotiedot ja puhelinnumero. Keskustelujen loppupuolella huoneeseen tuotiin muovipussissa virvoitusjuomatolkkeja. Paikka ei ainakaan minua vakuuttanut.
Maanantai 15.3.2010
Tanaan aloitimme tyonteon kurssilla. Tyonteko sisaltaa ainakin talla viikolla suurimmaksi osaksi yritysvierailuja. Osa vierailtavista yrityksista on suuria kansainvalisia yrityksia, osa on ilmeisesti hyvin tunnettuja Etela-Afrikassa, mutta minulle niiden nimet eivat sano mitaan.
Ensimmainen vierailukohteemme oli puolivalissa Pretoriaa ja Johannesburgia, mika tarkoitti sita, etta lahdimme aamulla matkaan klo 7.00. Tontilla oli monia rakennuksia, jotka kaikki oli nimetty jonkin planeetan mukaan. Saavuimme perille hyvissa ajoin, joten meille oli jarjestetty kahvitarjoilu mustikkamuffinsien kera. Kun yrityksen tyontekija kertoi meille yrityksesta, han muisti joka valissa mainita, kuinka Suomella menee talla alalla hyvin, ja kuinka me olemme heille mallina. He olivat hyvin innoissaan saadessaan kaksi suomalaista vierasta. Kolmen tunnin keskustelutuokion paatteeksi meille tarjottiin herkullinen ja monipuolinen lounas.
Paikalliset opiskelijat tekevat graduaan, jossa he tarvitsevat naiden vierailujen aikana tehtyja haastatteluja. Niinpa kolmella heista oli aanityslaite mukana, ja he kysyivatkin heti alkuun, saavatko he kayttaa laitetta. Yrityksen edustajille kavi, etta keskustelu nauhoitetaan, kunhan heidan tai yrityksen nimia ei tule esille.
Mielenkiintoinen yksityiskohta yritykseen liittyen oli wc-tilojen kasienpesualtaat - tai oikeammin niiden puuttuminen. Kasienpesuhanat olivat kylla ihan normaalisti, mutta altaiden tilalta oli pelkka pitka suora poyta. Koska halusin pesta kateni, paatin avata hanan. Poyta oli rakennettu ovelasti hieman vinoon, jolloin hanasta valunut vesi valui poydan takareunaan, jossa oli pieni aukko, josta vesi valui pois. Tyylikasta ja erilaista.
Ensimmainen vierailukohteemme oli puolivalissa Pretoriaa ja Johannesburgia, mika tarkoitti sita, etta lahdimme aamulla matkaan klo 7.00. Tontilla oli monia rakennuksia, jotka kaikki oli nimetty jonkin planeetan mukaan. Saavuimme perille hyvissa ajoin, joten meille oli jarjestetty kahvitarjoilu mustikkamuffinsien kera. Kun yrityksen tyontekija kertoi meille yrityksesta, han muisti joka valissa mainita, kuinka Suomella menee talla alalla hyvin, ja kuinka me olemme heille mallina. He olivat hyvin innoissaan saadessaan kaksi suomalaista vierasta. Kolmen tunnin keskustelutuokion paatteeksi meille tarjottiin herkullinen ja monipuolinen lounas.
Paikalliset opiskelijat tekevat graduaan, jossa he tarvitsevat naiden vierailujen aikana tehtyja haastatteluja. Niinpa kolmella heista oli aanityslaite mukana, ja he kysyivatkin heti alkuun, saavatko he kayttaa laitetta. Yrityksen edustajille kavi, etta keskustelu nauhoitetaan, kunhan heidan tai yrityksen nimia ei tule esille.
Mielenkiintoinen yksityiskohta yritykseen liittyen oli wc-tilojen kasienpesualtaat - tai oikeammin niiden puuttuminen. Kasienpesuhanat olivat kylla ihan normaalisti, mutta altaiden tilalta oli pelkka pitka suora poyta. Koska halusin pesta kateni, paatin avata hanan. Poyta oli rakennettu ovelasti hieman vinoon, jolloin hanasta valunut vesi valui poydan takareunaan, jossa oli pieni aukko, josta vesi valui pois. Tyylikasta ja erilaista.
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Sunnuntai 14.3.2010
Kahdentoista tunnin younien jalkeen lahdimme Peterin ja Stephanien kanssa paivaksi Johannesburgiin. Ensin kavimme Apartheid-museossa, jossa ehdimme kahden tunnin aikana nahda vain murto-osan kaikesta. Museo oli vaikuttava, mutta hyvin raskas. Sen jalkeen suuntasimme parkkipaikan toisella puolella olevaan huvipuistoon. Kavimme ihan ensimmaiseksi syomassa paikallisten suosittelemassa hampurilaisravintolassa, jonka jalkeen minun toivomuksestani menimme maailmanpyoraan. Tansanialaiset eivat tykkaa korkeista paikoista, mutta koska minakin menin, hekin paattivat tulla. Maailmanpyorasta oli upeat maisemat. Tansanialaiset istuivat kauhusta kankeina paikoillaan katsomatta ymparilleen. Koko kahdeksan kierroksen ajan he pitivat kiinni vaunun keskitangosta kaksin kasin.
Seuraavaksi mina yritin suostutella muita viereiseen laitteeseen, joka pudottaa laitteeessa olijat korkealta ilmasta 50 metria maan alle vanhaan kaivokseen. Kukaan muu ei halunnut laitteeseen, joten se jai kokeilematta. Kavimme kuitenkin viela vuoristoradassa ja tukkijoessa.
Tulimme takaisin Pretoriaan puoli kuuden aikoihin, ja kavimme pikaisesti Spar-kaupassa (siina samassa, mika meilla oli Suomessakin viela muutama vuosi sitten). Ostimme syotavaa ja juotavaa (vesijohtovesi sellaisenaan on jarkyttavan pahaa, mutta mehussa veden makua ei maista) seka pelikortit iltojemme iloksi.
Puoli kahdeksan aikoihin, kesken tansanialaisten meille opettamaa korttipelia (, jonka saannot muuttuivat joka kierroksella heidan edukseen ja meidan tappioksi) paikalle tuli neljan n. 40-vuotiaan miehen ryhma. He kysyivat, olemmeko me tansanialaisia opiskelijoita. (Juu, mina ja herra J mennaan ihan tansanialaisista.) Miehet kertoivat, etta laitoksen johtaja etsi meita.
Muutamaa minuuttia myohemmin huoneessame oli nelja noin 40-vuotiasta miesta, yksi arviolta 30-vuotias mies seka yksi noin 30-vuotias nainen. seka yksi hieman varttuneempi nainen. Mukanaan he toivat kahvinkeittimen, kahvia, ison vadillisen eri hedelmia seka taytekakun. Laitoksen johtajanainen kertoi kakkukahvien jalkeen hieman tulevista kahdesta viikosta, ja saimme tutustua muihin kurssilaisiin. Laitoksen johtajan lahdettya paikalta, nelikymppiset miehet ilmoittivat, etta nyt on aika nahda, milta Etela-Afrikka nayttaa yolla. Niinpa lahdimme silta istumalta kohti yhden kurssilaisen lempiravintolaa. Dros:ssa istuimme reilun tunnin, jonka jalkeen tuli laskun maksamisen aika. Kuten olen aiemminkin huomannut, tansanialaiset tekivat tutun "ovelan" temppunsa. He katosivat vaivihkaa takavasemmalle, ja kun muut olivat keranneet laskuun tarvittavan summan verran kasaan, he tulivat takaisin kuin olisivat siina koko ajan olleetkin. Minua tama arsytti aivan suunnattomasti, silla tiedan heidan saavan tismalleen saman summan randeja paivaa kohti kuin me muutkin, ja se raha kylla hyvin riittaa juomien maksamiseen. Mutta ilmeisesti valkoisten seurassa ei tarvitse maksaa, oli itsella rahaa tai ei...
Seuraavaksi mina yritin suostutella muita viereiseen laitteeseen, joka pudottaa laitteeessa olijat korkealta ilmasta 50 metria maan alle vanhaan kaivokseen. Kukaan muu ei halunnut laitteeseen, joten se jai kokeilematta. Kavimme kuitenkin viela vuoristoradassa ja tukkijoessa.
Tulimme takaisin Pretoriaan puoli kuuden aikoihin, ja kavimme pikaisesti Spar-kaupassa (siina samassa, mika meilla oli Suomessakin viela muutama vuosi sitten). Ostimme syotavaa ja juotavaa (vesijohtovesi sellaisenaan on jarkyttavan pahaa, mutta mehussa veden makua ei maista) seka pelikortit iltojemme iloksi.
Puoli kahdeksan aikoihin, kesken tansanialaisten meille opettamaa korttipelia (, jonka saannot muuttuivat joka kierroksella heidan edukseen ja meidan tappioksi) paikalle tuli neljan n. 40-vuotiaan miehen ryhma. He kysyivat, olemmeko me tansanialaisia opiskelijoita. (Juu, mina ja herra J mennaan ihan tansanialaisista.) Miehet kertoivat, etta laitoksen johtaja etsi meita.
Muutamaa minuuttia myohemmin huoneessame oli nelja noin 40-vuotiasta miesta, yksi arviolta 30-vuotias mies seka yksi noin 30-vuotias nainen. seka yksi hieman varttuneempi nainen. Mukanaan he toivat kahvinkeittimen, kahvia, ison vadillisen eri hedelmia seka taytekakun. Laitoksen johtajanainen kertoi kakkukahvien jalkeen hieman tulevista kahdesta viikosta, ja saimme tutustua muihin kurssilaisiin. Laitoksen johtajan lahdettya paikalta, nelikymppiset miehet ilmoittivat, etta nyt on aika nahda, milta Etela-Afrikka nayttaa yolla. Niinpa lahdimme silta istumalta kohti yhden kurssilaisen lempiravintolaa. Dros:ssa istuimme reilun tunnin, jonka jalkeen tuli laskun maksamisen aika. Kuten olen aiemminkin huomannut, tansanialaiset tekivat tutun "ovelan" temppunsa. He katosivat vaivihkaa takavasemmalle, ja kun muut olivat keranneet laskuun tarvittavan summan verran kasaan, he tulivat takaisin kuin olisivat siina koko ajan olleetkin. Minua tama arsytti aivan suunnattomasti, silla tiedan heidan saavan tismalleen saman summan randeja paivaa kohti kuin me muutkin, ja se raha kylla hyvin riittaa juomien maksamiseen. Mutta ilmeisesti valkoisten seurassa ei tarvitse maksaa, oli itsella rahaa tai ei...
Lauantai 13.3.2010
Kavin keskiviikkona (eli viimeisena paivanani Joensuussa) pankissa kysymassa, josko heilla olisi Etela-Afrikan valuuttaa randeja. Keskustelu elakeikaa lahestyvan pankkineidin kanssa meni suurin piirtein nain:
Mina: Hei. Olisiko teilla Etela-Afrikan randeja?
Pankkineiti: Katsotaas...Minka valtion valuuttaa haluaisit?
Mina: Etela-Afrikan.
Pankkineiti: Selva, ja mika oli se valtio?
Mina: Etela-Afrikka...?
Pankkineiti: Mutta mika valtio Etela-Afrikassa?
Mina: Etela-Afrikka.
Pankkineiti: Mika oli haluamasi valuutan nimi?
Mina: Randi, Etela-Afrikan randeja tarvitsisin.
Pankkineiti: Ei meilla valitettavasti ole sellaista.
Mina: Selva, kiitos.
Pankkineiti (hetken konetta tutkailtuaan): Ai siis Etela-Afrikka, onko se valtio? No siina tapauksessa, pieni hetki niin tarkistan...Ei meilla valitettavasti ole. Mutta onpas mukavaa etta matkustat Etela-Afrikkaan, todella mahtavaa! Minakin kavin nuorena Egyptissa, ja nyt kun katson uutisia ja naen kuvia pyramideista, niin aina ajattelen etta wau, mina olen joskus ollut tuolla pyramidin huipulla! Tosi hienoa etta lahdet!
Randeja en siis saanut mukaani, mutta matkaan paasin suunnitelmien mukaisesti torstaina. Perjantaina loysin lentokentalta matkakumppanini herra J:n, ja yhteinen matkamme saattoi alkaa.
Ensimmainen lento oli Helsingista Lontooseen. Olin paattanyt pysya hereilla koko matkan ajan, mutta ruoan jalkeen nukahdin, ja herasin vasta kun kone oli jo laskeutunut Heathrown lentokentalle. Heathrowlla kavimme syomassa n. 15 euroa maksaneet ateriat, jonka jalkeen paasimmekin seuraavaan koneeseen. South African Airlines tarjosi meille pienen selviytymispakkauksen, joka sisalsi hammasharjan ja -tahnan, lentosukat ja silmalaput. Olimme herra J:n kanssa molemmat otettuja tasta lahjasta.
Ruokailun aika koitti, ja vaihtoehtoina oli perunamuusia ja pippuripihvi tai makaroonia ja kanaa. Yllattaen muusi ja pihvi oli suositumpaa, joten meidan kohdallemme tultaessa pihvit oli jo loppu. Sattuipa viela niin, etta kaikki muut saivat ruokansa, ja sitten lentoemannat huomasivat ruokien loppuneen. Ilmeisesti naytin todella surkealta, silla yksi lentoemannista otti minua olkapaasta kiinni ja sanoi: "Don't worry daaaaaaarrrrling, we'll get you a meal." Hetken kuluttua sainkin annoksen, ja kun avasin sen, sielta paljastui perunamuusia ja pippuripihvi. Lentoemannat katsoivat toisiaan hamillaan ja puoliksi kuiskasivat minulle, etta sain vahingossa viimeisen muusiannoksen, he eivat olleet tienneet niita enaa olevan jaljella. jalkiruokana oli herkullista porkkanapiirakkaa.
Ruoan jalkeen nukahdin, ja herasin vasta aamupalalle. Johannesburgin lentokentalla kaikki sujui hyvin, haimme laukkumme ja menimme aulaan, jossa pian keski-ikaiset mies ja nainen tulivat herra J:n nimen kanssa kysymaan, olemmeko kyseinen henkilo. (Jep, olemmehan me.) Pariskunta kertoi kysyneensa neuvoa vaimon veljelta, joka oli myos hakemassa jotakuta kentalta. He sanoivat etsivansa suomalaisia, jolloin vaimon veli kertoi, etta lentokentan valkoisimmat ihmiset ovat tuolla. Han osui heti ensimmaisella oikeaan.
Pariskunta pahoitteli autonsa likaisuutta (, jota en kylla edes huomannut) ja lahdimme ajamaan kohti Pretoriaa. Matkalla he kertoivat meille maan viimeaikaisista ja tulevista tapahtumista seka jonkin verran itsestaan. Pari oli tavannut kaksi vuotta aikaisemmin ja vuosi sitten he olivat menneet naimisiin. Kavimme minun pyynnostani ostoskeskuksessa, jotta sain nostettua hieman rahaa. Pyorimme seuraavat 10-15 minuuttia ympariinsa etsien tulevaa asuntoamme, joka lopulta loytyi kolmen korttelin paasta ostoskeskuksesta. Paastaksemme kerrostalon pihaan, tarvitsimme avaimen mukana ollutta portinavausnappia. Hissittoman kerrostalon ylimmasta kerroksesta loytyi vihdoin meidan huoneistomme. Meidat hakenut pariskunta lahti takaisin, mutta he tarvitsivat ensin meidat avaamaan heille portin. Lienemme asunnollamme hyvassa turvassa. Huoneistoissa on kaksi kerrosta. Alakerrassa on keittio, olohuone, kylpyhuone ja kahden hengen makuuhuone. Ylakerrasta loytyy kaksi makuuhuonetta. Valitsin itselleni alakerran suuren makuuhuoneen, ja lainasin ylakerrasta loytynytta ainoaa adapteria, jotta pystyin kayttamaan olohuoneesta loytynytta tuuletinta omassa huoneessani.
Asunnosta loytyy kaikki mukavuudet: televisio, sohva, jaakaappi, pakastin, mikro, kahvinkeitin, leivanpaahdin, silitysrauta ja -lauta, kaikki astiat ja ruoanlaittovalineet. Suihkusta tulee lamminta (jopa tulikuumaa) vetta, keittion hanasta tulee myos kuumaa ja kadenlampoista, mutta ei kylmaa, vetta. Keittiossa ja kylpyhuoneen suihkukopissa on ihmeellinen luukku, jonka takana on syva kuilu. Kyseessa on varmaankin jonkinnakoiset ilmastointiaukot, mutta liskojen, hamahakkien, kaarmeiden yms. pelossa suljin molemmat luukut.
Hetken herra J:n kanssa kaikkea ihmeteltyamme puhelimeni soi. Mina enempaa ajattelematta tietysti vastasin. Soittaja oli tansanialaiset lentokentalta hakenut henkilo, joka pyysi, etta tulisin avaamaan heille portin. Kallis portinavaus. Tansanialaiset asettuivat taloksi, ja sovimme heidat hakeneiden Peterin ja Stephanien kanssa, etta tapaisimme heidat uudestaan kahden tunnin kuluttua.
Kavimme nelistaan, suomalaiset ja tansanialaiset, kaupassa. Mina ja herra J ostimme korit tayteen ruokaa, tansanialaiset katsoivat hamillaan vieresta. Kello kaksi iltapaivalla etela-afrikkalaisystavamme tulivat hakemaan meita. Mukaamme liittyi yksi yliopistolla vieraileva ugandalaismies. Ajoimme yliopiston minibussilla noin puolen tunnin matkan paahan Apartheidin nousu ja tuho -muistomerkille (en muista muistomerkin oikeaa nimea). Muistomerkin kierrettyamme menimme viereiselle rinteelle piknikille. Samaan aikaan meidan kanssamme paikalle saapui myos nuori haapari nainen valkoisessa upeassa haamekossaan ja sulhanen mustassa puvussaan. Peter ja Stephanie olivat varanneet mukaan kaiken piknikille tarvittavan: mukavat retkituolit, grillausvalineet, sikaa, lammasta, kanaa, etela-afrikkalaista n. puolen metrin pituista makkaraa, maissia, fetasalaattia, perunasalaattia, sipseja seka etela-afrikkalaisia juomia.
Taydellisen paivaretken hyvassa seurassa kruunasi se, etta pois lahtiessamme naimme seeproja juomassa lammesta vetta. Valitettavasti kymmenittain hevosia paatti rynnata juuri siihen suuntaan, jolloin seeprat lahtivat karkuun. Seeprojen lisaksi naimme magnusteja seka kahtia sarvipaisia elaimia, joiden nimia en muista. Toiset sarvipaat olivat mustia kaikkialta muualta paitsi paan etuosasta, joka oli valkoinen. Toinen sarvipaalaji on kuulema Etela-Afrikan kansalliselain.
Olimme takaisin asunnollamme klo 19, ja viimeinenkin porukastamme oli nukkumassa kahdeksaan mennessa.
Mina: Hei. Olisiko teilla Etela-Afrikan randeja?
Pankkineiti: Katsotaas...Minka valtion valuuttaa haluaisit?
Mina: Etela-Afrikan.
Pankkineiti: Selva, ja mika oli se valtio?
Mina: Etela-Afrikka...?
Pankkineiti: Mutta mika valtio Etela-Afrikassa?
Mina: Etela-Afrikka.
Pankkineiti: Mika oli haluamasi valuutan nimi?
Mina: Randi, Etela-Afrikan randeja tarvitsisin.
Pankkineiti: Ei meilla valitettavasti ole sellaista.
Mina: Selva, kiitos.
Pankkineiti (hetken konetta tutkailtuaan): Ai siis Etela-Afrikka, onko se valtio? No siina tapauksessa, pieni hetki niin tarkistan...Ei meilla valitettavasti ole. Mutta onpas mukavaa etta matkustat Etela-Afrikkaan, todella mahtavaa! Minakin kavin nuorena Egyptissa, ja nyt kun katson uutisia ja naen kuvia pyramideista, niin aina ajattelen etta wau, mina olen joskus ollut tuolla pyramidin huipulla! Tosi hienoa etta lahdet!
Randeja en siis saanut mukaani, mutta matkaan paasin suunnitelmien mukaisesti torstaina. Perjantaina loysin lentokentalta matkakumppanini herra J:n, ja yhteinen matkamme saattoi alkaa.
Ensimmainen lento oli Helsingista Lontooseen. Olin paattanyt pysya hereilla koko matkan ajan, mutta ruoan jalkeen nukahdin, ja herasin vasta kun kone oli jo laskeutunut Heathrown lentokentalle. Heathrowlla kavimme syomassa n. 15 euroa maksaneet ateriat, jonka jalkeen paasimmekin seuraavaan koneeseen. South African Airlines tarjosi meille pienen selviytymispakkauksen, joka sisalsi hammasharjan ja -tahnan, lentosukat ja silmalaput. Olimme herra J:n kanssa molemmat otettuja tasta lahjasta.
Ruokailun aika koitti, ja vaihtoehtoina oli perunamuusia ja pippuripihvi tai makaroonia ja kanaa. Yllattaen muusi ja pihvi oli suositumpaa, joten meidan kohdallemme tultaessa pihvit oli jo loppu. Sattuipa viela niin, etta kaikki muut saivat ruokansa, ja sitten lentoemannat huomasivat ruokien loppuneen. Ilmeisesti naytin todella surkealta, silla yksi lentoemannista otti minua olkapaasta kiinni ja sanoi: "Don't worry daaaaaaarrrrling, we'll get you a meal." Hetken kuluttua sainkin annoksen, ja kun avasin sen, sielta paljastui perunamuusia ja pippuripihvi. Lentoemannat katsoivat toisiaan hamillaan ja puoliksi kuiskasivat minulle, etta sain vahingossa viimeisen muusiannoksen, he eivat olleet tienneet niita enaa olevan jaljella. jalkiruokana oli herkullista porkkanapiirakkaa.
Ruoan jalkeen nukahdin, ja herasin vasta aamupalalle. Johannesburgin lentokentalla kaikki sujui hyvin, haimme laukkumme ja menimme aulaan, jossa pian keski-ikaiset mies ja nainen tulivat herra J:n nimen kanssa kysymaan, olemmeko kyseinen henkilo. (Jep, olemmehan me.) Pariskunta kertoi kysyneensa neuvoa vaimon veljelta, joka oli myos hakemassa jotakuta kentalta. He sanoivat etsivansa suomalaisia, jolloin vaimon veli kertoi, etta lentokentan valkoisimmat ihmiset ovat tuolla. Han osui heti ensimmaisella oikeaan.
Pariskunta pahoitteli autonsa likaisuutta (, jota en kylla edes huomannut) ja lahdimme ajamaan kohti Pretoriaa. Matkalla he kertoivat meille maan viimeaikaisista ja tulevista tapahtumista seka jonkin verran itsestaan. Pari oli tavannut kaksi vuotta aikaisemmin ja vuosi sitten he olivat menneet naimisiin. Kavimme minun pyynnostani ostoskeskuksessa, jotta sain nostettua hieman rahaa. Pyorimme seuraavat 10-15 minuuttia ympariinsa etsien tulevaa asuntoamme, joka lopulta loytyi kolmen korttelin paasta ostoskeskuksesta. Paastaksemme kerrostalon pihaan, tarvitsimme avaimen mukana ollutta portinavausnappia. Hissittoman kerrostalon ylimmasta kerroksesta loytyi vihdoin meidan huoneistomme. Meidat hakenut pariskunta lahti takaisin, mutta he tarvitsivat ensin meidat avaamaan heille portin. Lienemme asunnollamme hyvassa turvassa. Huoneistoissa on kaksi kerrosta. Alakerrassa on keittio, olohuone, kylpyhuone ja kahden hengen makuuhuone. Ylakerrasta loytyy kaksi makuuhuonetta. Valitsin itselleni alakerran suuren makuuhuoneen, ja lainasin ylakerrasta loytynytta ainoaa adapteria, jotta pystyin kayttamaan olohuoneesta loytynytta tuuletinta omassa huoneessani.
Asunnosta loytyy kaikki mukavuudet: televisio, sohva, jaakaappi, pakastin, mikro, kahvinkeitin, leivanpaahdin, silitysrauta ja -lauta, kaikki astiat ja ruoanlaittovalineet. Suihkusta tulee lamminta (jopa tulikuumaa) vetta, keittion hanasta tulee myos kuumaa ja kadenlampoista, mutta ei kylmaa, vetta. Keittiossa ja kylpyhuoneen suihkukopissa on ihmeellinen luukku, jonka takana on syva kuilu. Kyseessa on varmaankin jonkinnakoiset ilmastointiaukot, mutta liskojen, hamahakkien, kaarmeiden yms. pelossa suljin molemmat luukut.
Hetken herra J:n kanssa kaikkea ihmeteltyamme puhelimeni soi. Mina enempaa ajattelematta tietysti vastasin. Soittaja oli tansanialaiset lentokentalta hakenut henkilo, joka pyysi, etta tulisin avaamaan heille portin. Kallis portinavaus. Tansanialaiset asettuivat taloksi, ja sovimme heidat hakeneiden Peterin ja Stephanien kanssa, etta tapaisimme heidat uudestaan kahden tunnin kuluttua.
Kavimme nelistaan, suomalaiset ja tansanialaiset, kaupassa. Mina ja herra J ostimme korit tayteen ruokaa, tansanialaiset katsoivat hamillaan vieresta. Kello kaksi iltapaivalla etela-afrikkalaisystavamme tulivat hakemaan meita. Mukaamme liittyi yksi yliopistolla vieraileva ugandalaismies. Ajoimme yliopiston minibussilla noin puolen tunnin matkan paahan Apartheidin nousu ja tuho -muistomerkille (en muista muistomerkin oikeaa nimea). Muistomerkin kierrettyamme menimme viereiselle rinteelle piknikille. Samaan aikaan meidan kanssamme paikalle saapui myos nuori haapari nainen valkoisessa upeassa haamekossaan ja sulhanen mustassa puvussaan. Peter ja Stephanie olivat varanneet mukaan kaiken piknikille tarvittavan: mukavat retkituolit, grillausvalineet, sikaa, lammasta, kanaa, etela-afrikkalaista n. puolen metrin pituista makkaraa, maissia, fetasalaattia, perunasalaattia, sipseja seka etela-afrikkalaisia juomia.
Taydellisen paivaretken hyvassa seurassa kruunasi se, etta pois lahtiessamme naimme seeproja juomassa lammesta vetta. Valitettavasti kymmenittain hevosia paatti rynnata juuri siihen suuntaan, jolloin seeprat lahtivat karkuun. Seeprojen lisaksi naimme magnusteja seka kahtia sarvipaisia elaimia, joiden nimia en muista. Toiset sarvipaat olivat mustia kaikkialta muualta paitsi paan etuosasta, joka oli valkoinen. Toinen sarvipaalaji on kuulema Etela-Afrikan kansalliselain.
Olimme takaisin asunnollamme klo 19, ja viimeinenkin porukastamme oli nukkumassa kahdeksaan mennessa.
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Viimeisimmät tiedot Etelä-Afrikan matkasta
Lento on jo ylihuomenna (huomenna matkustan jo Helsinkiin), mutta edelleenkään en oikeastaan voi kertoa paljoa uutta tietoa matkani suhteen. Herra J:n tapaan toivon mukaan Helsinki-Vantaan lentokentällä, ja Etelä-Afrikassa meitä pitäisi kai olla joku tyyppi paikallinen tyyppi vastassa. Toivottavasti. Majoitumme muiden kurssille osallistujien kanssa yliopiston kampuksella. Luvassa on paljon yritysvierailuja, viikonlopulle on luvattu grillibileet ja kurssin lopuksi meidän pitää tehdä kattava raportti kurssista. Meitä on kehotettu varautumaan paiskimaan tosissamme töitä. Tänään pitää pakata rinkka, muuten en osaa matkaan valmistautua. Innolla odotan tulevaa matkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)