Heräsin jouluaattona huonosti nukutun yön jälkeen kovassa kuumeessa. Olin pakannut kaiken jo valmiiksi, joten nousin ylös ja yritin syödä ja laittautua matkakuntoon. Oloni oli huono, mutta laitoin kuitenkin taksikuskille muistutusviestin, että minut tulisi hakea asunnoltani ja viedä bussiasemalle. Kun oloni ei parantunut tai kuume laskenut aamun kuluessa, ja linja-auton lähtöaika läheni, laitoin viestiä lentoyhtiöön. En saanut vastausta heti, joten soitin kysyäkseni, kulkeeko iltapäivän lento. Vieras nainen vastasi puhelimeen, ja asiani kysyttyäni hän kertoi antavansa puhelimen tyttärelleen, joka hoiti asiaa. Kuulin äidin koputtavan oveen, sen jälkeen herättävän varovasti tytärtään ja selittävän, että tälle oli puhelu. Hetken kuluttua tyttö vastasi puhelimeen unisella äänellä. Tyttö sanoi, että lento oli peruttu. Hän pyysi minun kumminkin odottavan viisi minuuttia, jotta hän soittaisi jonnekin ja varmistaisi senhetkisen tilanteen.
Kymmenen minuutin kuluttua tyttö soitti, ja kertoi, että lento kulkee sittenkin. Sanoin haluavani paikan koneesta. Laitoin taksikuskille viestin, ja kerroin, että hänen ei tarvitsekaan tulla minua hakemaan. Pahoittelin, että ilmoitus tuli vain 10 minuuttia ennen sopimaamme tapaamisaikaa, mutta taksikuski sanoi, ettei se haittaa. Kävin makuulle sängylle ja laitoin herätyskellon soimaan iltapäiväksi. Laitoin lentoyhtiön tytölle tekstiviestiä ja kysyin, milloin minun tulisi olla lentokentällä ja milloin maksan lennon.
En taaskaan saanut vastausta, joten soitin tytölle jälleen. Hän vastasi puheluun ja sanoi, että lento ei kuljekaan. Sitten hän sanoi, että lento kulkee, mikäli päivän aikana ei sada. Katsoin mustien pilvien peittämää taivasta. Tyttö kysyi uudestaan, haluanko lentää. Kysyin, millä todennäköisyydellä lento kulkee, mutta tyttö vastasi vain, että jos haluan ottaa riskin, voin odottaa lentoa. Hän kertoi matkustavansa itse samana päivänä Dar Es Salaamiin, mutta hän sanoi, ettei halunnut ottaa riskiä ettei lento kuljekaan, joten hän matkustaisi bussilla. Kiitin tyttöä ja sanoin, etten ottaisikaan lentoa. Soitin taksikuskille, ja kysyin, olisiko hänen mahdollista sittenkin tulla hakemaan minut asunnoltani saman tien. Nousin sängystäni ja lähdin bussiasemalle tuntien oloni edelleen hyvin heikoksi.
Bussiasemalla pyysin taksikuskia hoitamaan rinkkani oikeaan paikkaan, maksoin hänen pyytämänsä hieman normaalia korkeamman hinnan matkasta ja nousin bussiin. Löysin oman paikkani, ja käytävän toisella puolella ollut nuori nainen tarttui käteeni. Katsoin häntä hämilläni, ja kysyin ystävällisesti mutta väsyneenä hänen kuulumisensa. Nuori nainen kysyi ranteestani kiinni pitäen, miten kyselyni oli onnistunut. Hän oli ensimmäisen vuoden lakiopiskelija, ja siis yksi opiskelijoistani. Kerroin hänelle kyselystä muutamalla sanalla ja istuuduin paikalleni. Kerroin hänelle olevani kovassa kuumeessa, ja nuori nainen pahoitteli sairastumistani.
Viereeni tuli isokokoinen nainen pienen lapsensa kanssa. Bussin lähdettyä liikkeelle nainen alkoi vaihtaa lapsen vaippaa. Bussi pomppi kuoppaisella tiellä. Ensimmäiset kilometrit olin aivan varma, etten selviäisi Dariin asti. Bussissa soi ensin täysillä klassista mahtipontista musiikkia, joka hetken kuluttua (kesken kappaleen) vaihtui Britney Spearsin vanhoihin hitteihin. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Vierustoveri laittoi lapsen syliini ja yritin keskittyä siihen, että jaksaisin istua. Käytävän toisella puolella istunut nuori nainen kysyi huolestuneen näköisenä, mikä vointini oli. Näytin kuulema huonovointiselta. Mietin, pitäisikö minun jäädä johonkin matkan varrella olevaan kylään, sillä tuntui, etten jaksaisi istua iltaan asti. Suomalainen lähetystyöntekijä oli sanonut, ettei hän minun tilanteessani matkustaisi Iringasta Dariin. Aloin hieman katua, että olin päättänyt lähteä matkaan.
Kahdeksan tuntia lähdön jälkeen saavuimme vihdoin Dar Es Salaamiin. Viimeiset pari tuntia olin lähettänyt tekstiviestejä taksikuskilleni, jotta hän varmasti muistaisi tulla minua vastaan. Kymmenen minuuttia ennen saapumistamme Ubungon bussiasemalle taksikuski soitti, ja kertoi olevansa odottamassa minua. Olin helpottunut, sillä bussiasema on todella ahdistava paikka. Joka puolella on miehiä, jotka yrittävät ottaa sinun matkatavarasi tai jotka yrittävät lähes väkisin saada sinut omaan taksiinsa. Olen kuullut monia tarinoita Ubungossa varastetuista tavaroista. Edes paikalliset eivät tunne oloaan turvalliseksi kyseisessä paikassa. Kun linja-automme parkkeerasi linja-autoasemalle, auton ympärille kerääntyi miehiä, jotka huutelivat ikkunasta minulle (ainoalle näkemälleen valkoihoiselle). Kilpaa he kertoivat olevansa minun taksikuskejani. Moni osoitti minua ja yritti vannottaa minua tulemaan heidän luokseen bussista poistuttuani. Mieleni olisi tehnyt jäädä linja-autoon, mutta silloin joku olisi vienyt matkatavarani.
Laitoin reppuni eteeni ja pidin siitä kaksin käsin kiinni. Taksikuskiani ei näkynyt, vaikka hän oli sanonut olevansa jo odottamassa. Matkatavaroita ei vielä oltu alettu purkaa. Miehet pyörivät ympärilläni ja sain hokea jokaiselle monta kertaa, etten halua heidän palveluksiaan. Viimein taksikuskini saapui, ja kerroin hänelle miltä rinkkani näyttää, jotta hän sai hakea sen. Varmistin, että taksikuskini sai rinkkani (monen yrittäjän joukosta) ja lähdimme hänen autolleen. Yllättävän vähäruuhkaisen matkan jälkeen saavuin tuttuun majapaikkaani. Olin varannut yhden pedin neljän hengen huoneesta, ja huoneessa odottikin minua sama 60-vuotias Kongossa asuva amerikkalaismies, joka siellä oli viime käynnilläni.
Olin iloinen, että olin päässyt Dariin asti, sillä siellä ainakin olisi enemmän lääkäreitä lähellä, mikäli tarvitsisin apua. Kerroin huonetoverilleni olevani kovassa kuumeessa ja kolmeen viikkoon ensimmäisen lämpimän suihkun otettuani menin sänkyyni rättiväsyneenä. Huonetoverini oli hyvin huolissaan minusta, ja kysyi, voisiko hän jollakin tavalla auttaa minua. Hän oli valmis viemään minut lääkärille ja käymään puolestani apteekissa tai kaupassa. Sanoin, ettei minun ole nälkä ja että minulla on särkylääkettä. Sanoin tarvitsevani vain lepoa. Huonetoveri poistui ja tuli hetken kuluttua takaisin kahden kasvispasteijan ja yhden suklaapatukan kanssa. Huonetoveri antoi toisen pasteijoista ja puolet suklaapatukasta minulle.
Kolmen viikon aikana huonetoverini oli käynyt Kongossa, mutta hän ei ollut päässyt määränpäähänsä maassa olevien levottomuuksien suljettua ainoan määränpäähän vievän tien. Mies kertoi muutama päivä aiemmin tapahtuneesta ryöstöstä. Uusi-seelantilainen, Keniassa töissä oleva 26-vuotias nuorimies oli ollut kävelemässä hotellimme lähellä puolen päivän aikaan rinkkansa kanssa, kun hänen takaansa tullut auto oli pysähtynyt, autosta oli noussut kolme miestä, jotka olivat työntäneet nuorenmiehen ojaan, leikanneet hänen rinkkansa irti, ottaneet rinkan ja kaasuttaneet tiehensä. Nuorimies oli ollut matkalla ostamaan lentolippua, joten hänellä oli mukanaan paljon käteistä, läppäri, luottokortti, passi, mp3-soitin, kamera ja kaikki muu.
Mies oli viettänyt pari ensimmäistä päivää ja yötä baareissa juoden viimeiset rahansa, kunnes huonetoverini oli saanut miehen ryhdistäytymään, käymään tarpeellisissa virastoissa ja tekemässä tarvittavat ilmoitukset. Huonetoverini osti matkapuhelimeensa lisää puheaikaa, jotta uusi-seelantilainen pystyi soittamaan ulkomaanpuheluita hoitaakseen asioitaan. Huonetoverini antoi nuorenmiehen myös käyttää kannettavaa tietokonettaan ja Internet-yhteyttään niin paljon kuin nuorimies tarvitsi. Huonetoverini myös antoi alkuun rahaa taksimatkoihin, jotta mies pääsisi hoitamaan asiansa ja hakemaan rahaa Western Unionilta, jonne hänen Kenian työnantajansa oli hänelle rahaa lähettänyt.
Yhteenveto jouluaatosta: pitkä bussimatka kovassa kuumeessa, ateriana kasvispasteija ja puolikas suklaapatukka, seurana keski-iän ylittänyt avulias jenkki sekä ryöstön kohteeksi joutunut nuorimies.
