Kuvia

Kuulumisia

Olen viettänyt jo yli kolme viikkoa Suomessa. Nyt kerron lyhyesti Tansanian viimeisistä tapahtumista sekä kotiutumisestani takaisin Suomeen.

Viimeiset viikot Iringassa olivat hyvin kiireisiä: yliopistossa tein tenttejä ja testejä jatkuvasti, iltaisin tapasin paljon kavereitani ja yritimme myös tietysti suunnitella viimeisiä viikoja Pohjois-Tansaniassa sekä Sansibarilla.

Vaikka Iringassa aloin jo tuntea oloni kotoisaksi, mahtui viimeisiin viikkoihin paljon myös negatiivisia tapahtumia. Keväällä Iringan lähellä olevasta vankilasta armahdettiin paljon vankeja, mitä seurasi valtava rikosaalto Iringassa: yhden talon vartijalta viillettiin kurkku auki, 4-vuotias lapsi raiskattiin ja tapettiin, kauppoja ja ihmisiä ryöstettiin. Yksi hyvä kaverini alkoi käyttäytyä todella sekavasti, ja hyvin alkanut kaveruus päättyi ikävästi. Minulla ei enää riittänyt aikaa eikä halua tavata häntä enkä tahtonut häntä enää kylään kotiimme ja hän ei lopulta enää edes tervehtinyt minua. Ennen poistumistani maasta hän kuitenkin vielä otti minuun yhteyttä ja pyysi anteeksi typerää käytöstään.

Kaikeksi onneksi Kristiina tervehtyi ajoissa, ja pääsimme matkaan yhdessä. Darissa vietimme yhden lepopäivän. Hotellimme lähellä oli upea uimaranta, joten menin innoissani uimaan Intian valtamereen. Rannalla ei näkynyt yhtään valkoista, ja kaikilla vedessä olevilla naisilla oli mekko päällä. Pienen empimisen jälkeen otin vaatteeni pois ja pulahdin bikinit päällä lämpimään veteen. Ihmiset tuijottivat, mutta en välittänyt siitä: hiostavan kuumassa kaupungissa oli ihanaa vihdoin päästä pulikoimaan. Jossakin vaiheessa paikallinen 14-vuotias poika ui viereeni ja pyysi minua tyttöystäväkseni. Torjuttuani hänet niin hienovaraisesti kuin osasin, lähdin kohti rantaa. Rannalle kohdalleni alkoi kerääntyä väkeä "keskustelemaan", ja niinpä sain nousta vedestä satojen silmäparien tuijottaessa pelkästään minua. Rannalla pukiessani t-paitaa ja hametta bikinien päälle, pikkulapset tulivat vuorotellen lähelleni, jokunen yritti puhuakin, muut halusivat vain koskettaa ihoani tai hiuksiani.

Lepopäivän jälkeen jatkoimmekin jo kulkuamme seuraavaan kohteeseen, Arushaan, Pohjois-Tansaniaan. Siellä meistä piti kolmen päivän ajan pitää huolta ystävämme Marcuksen paikallinen masaiystävä Ebenezer, mutta Marcus osasi meitä jo etukäteen varoittaa Eben olevan kiireinen mies. Niinpä noin kuusi tuntia luksusbussissa istuttuamme sainkin Arushan isännältämme viestin, jossa hän kertoi olevansa vielä jossakinpäin Tansaniaa matkalla Arushaan. Onneksi Ebe oli hoitanut - hyvän isännän tavoin - meille bussiasemalle noutajan. Eben eno odotteli meitä toista tuntia kaatosateessa bussiasemalla, ja huuteli nimeäni kun väki käveli bussista. Yli-innokkaiden halausten (, joita eno vahingossa yritti antaa myös monelle muulle matkustajalle luullen heitä minuksi) jälkeen meidät vietiin Eben rakenteilla olevaan kotiin. Talon pihalla oli nuori masaipoika vartijana jousipyssynsä kanssa sekä nuoria tyttöjä keittämässä nuotiolla meille padassa suihkuun lämmintä vettä. Taloon meille tuotiin kaksi kynttilänpätkää ja yksi lyhty, joilla saimmekin pärjätä koko vierailumme ajan.

Koska Ebeä ei vieläkään kuulunut, hänen siskonsa esitteli meille perheen karjan ja vei meidät juomaan lämmintä maito-tee-sokeri -juomaa (paikallisella tyylillä tehtynä aineksia on suhteessa 1:1:1). Minun makuuni järkyttävän pahaa juomaa litkiessäni siskon lapset ja äiti (kaikki pelkästään swahilin- ja masaikielen taitoisia) esittelivät kaikki perheen valokuva-albumit kuva kuvalta innoissaan kuvasta kertoen.

Illalla minun jo nukkuessani heräsin Ebeltä tulleeseen tekstiviestiin, jossa hän kertoi olevansa vihdoin perillä Arushassa ja tulevansa käymään tervehtimässä meitä talossansa. Vastasin viestiin yksinkertaisesti "Karibu!" Pian ovelle koputettiinkin ja pääsimme vaihtamaan muutaman sanan Eben kanssa.

Keskellä yötä heräsin puhelimeni piippaukseen. Viestin lähetystiedot: viesti toimitettu Ebenezerille. Purskahdin hillittömään nauruun: mahtaa Ebe olla ihmeissään kun puolen yön jälkeen tulee viereisestä talosta melkein vieraalta valkoiselta tytöltä viesti, jossa lukee pelkästään: Tervetuloa!

Seuraavana aamuna lähdimme ennen auringonnousua kohti Ngorongoron kraateria, jossa vietimme ikimuistoisen päivän katsellen valtavia eläinlaumoja ja leijonia, jotka olivat liian laiskoja lähteäkseen saalistusjahtiin.

Hyvinnukutun yön jälkeen suuntasimme Tansaniittikaivoksille, ja siitä ihka-aitoon masaikylään, joka oli yksi koko reissuni kohokohtia. Meidän tulomme kunniaksi tanssittiin ja laulettiin (videon laitoinkin tänne jo aikaisemmin) ja uhrattiin vuohi, mikä nyt ei sinällään minua edes yllättänyt. Masaiden loistava huumorintaju oli minulle kuitenkin iloinen yllätys. Koko hauska tapahtumaketju sai alkunsa vuohen uhraamisesta. Vuohen tuoreen veren sai (kiivaan sanaharkan jälkeen) juoda eräs vanha mies.

Seuraavaksi olikin munuaisten jaon vuoro. Kumpikin munuainen laitettiin kahteen osaan, ja nuoret soturit kävivät innoissaan hakemassa nopeusjärjestyksessä itselleen herkkupalan. Viimeisen palasen hakenut mies tuli yllättäen suoraan luokseni, ja tarjosi minulle mahdollisuutta syödä tuore, herkullinen munuaisenpuolikas (kukkia ja suklaata voi moni nainen sanoa saaneensa, mutta ei taida olla montaa naista tässä maassa jolle mies olisi tarjonnut munuaista suoraan vuohen sisuksista!). Kieltäydyttyäni kunniasta mies muitta mutkitta laittoi palan suuhunsa ja mussutti sen tyytyväisenä edessäni.

Veren juonut vanha mies varmaankin näki minussa mahdollisuuden suvunjatkajaksi, ja hän alkoi laulaa (ja hyppiä ja pomppia oudosti, ilmeisesti tanssien) minulle osoitettua laulua, jossa minua kehotettiin hyväksymään tämä mies aviomiehekseni, ja jossa tätä miestä kehuttiin, että hän on hyvä aviomies jne. Minähän en tässä vaiheessa edes tiennyt, että laulu oli osoitettu minulle puhumattakaan, että olisin ymmärtänyt masaikielisiä sanoituksia. Niinpä vain katsoin hymyillen ympärilleni ja ajattelin kuvittelevani itsestäni liikoja, kun mielestäni kaikkien katseet oli kohdistettu minuun, ja jokainen heimon jäsen hymyili leveästi. Tässä vaiheessa Ebe pyysi saada lainata kameraani, hänen kamerastaan kun oli akku loppu.

Kun minulle laulun jälkeen sitten selvisi mistä on kyse, päätin olla juonessa mukana. Eben avustuksella keskustelin tämän kolme vaimoa omaavan nuoren miehen kanssa. Hän kertoi kuinka monta lasta minun tarvitsisi hänelle synnyttää, ja että voisin ensialkuun asua hänen kolmannen vaimonsa kanssa samassa majassa siihen asti että hän saisi rakennettua minulle oman majan. Päätin hieman testata hyvin arvonsatuntevuudestaan tunnettujen masaiden nuorta miestä, ja kerroin epäileväni onko hän riittävän hyvä minun miehekseni. Ilmoitin myös (täysin päästäkeksittynä), että haluan hänen ehdottamansa viiden lapsen tilalta kymmenen lasta, ja hän ilmoitti, että voisin hänen puolestaan tehdä vaikka kolmekymmentä lasta. Heti perään hän tosin lisäsi, että olen liian vanha saamaan niin monta lasta. Vakuuteltuaan olevansa minulle hyvä mies, hän kuin vakuudeksi (tai omistajan elkeenä) laittoi kätensä olkapäälleni. Niinpä minä - normaaliin tapaani - päätin tehdä jotakin, mikä sai koko heimon hämmännyksen ja lopulta naurun valtaan: otin miehen käden pois olkapäältäni ja laitoin - omistajan elkein - oman käteni leppoisasti hänen olkapäälleen. Kyllä siinä oli masaisotureilla ihmettelemistä kun
1) valkoinen
2) miestäkin pidempi
3) nainen
käyttää urheaa soturia kainalokeppinään hymyillen ja silmiään räpsyttäen!

Pian minulle tuotiinkin (ilmeisesti varatun naisen merkiksi) masainaisen kaulakoru. Luulin jo saaneeni koko heimon hämmennyksen valtaan. Teurastusseremonian loputtua palasimme pihapiiriin, ja Ebe jakoi tuliaisensa: pullovettä ja limsaa. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi keski-ikäinen nainen vierellään tuo naimisiin halunnut mies. Nainen tuli ylionnellisen näköisenä esittäytymään vieressään virnistävän miehen äidiksi. Ennen en olekaan anoppiehdokasta tavannut näin nopealla aikataululla.

Ebenezerin varmistettua lähemmäs kymmenen kertaa tahdonko lähteä heidän mukanaan takaisin kaupunkiin, jätimme kaikki masaimaan taaksemme - ainakin tältä erää.

Kaupunkiin päästyämme Tuomas alkoi voida huonosti, ja illan aikana olo vain paheni. Niinpä vietimme seuraavat päivät lähinnä sairaaloiden ja yöpaikkamme väliä ajaen ja toivoen Tuomaksen paranemista. Lääkitys teki tehtävänsä, ja muutamassa päivässä Tuomas olikin jo taas oma pirteä itsensä.

Darissa hostellissamme odotti meitä iloinen yllätys: Marcus oli tullut kaupunkiin viettämään suomalaista juhannusta kanssamme. Oli ihmeellistä kuunnella Intian valtameren rannalla Hopeinen kuu, Minä lähden Pohjois-Karjalaan ja muita klassikkolauluja. Juhannuksenvieton merkeissä kuluneen lepopäivän jälkeen lähdimme Sansibarille.

Lauttamatka halvimman mahdollisen lautan VIP-tilassa oli huonovointisin matkani ikinä. Koko neljän tunnin ajan luulin oksentavani hetkenä minä hyvänsä. Tilannetta ei laisinkaan helpottanut nähdä ja kuulla kaikkialla ympärillä lattialla makaavat ja oksentavat huonovointiset ihmiset.

Vajaa viikko tuolla saarella oli upea, täysin erilainen puoli Tansaniasta. Lomaan sisältyi snorklaamista (olo oli kuin Nemoa etsimässä -elokuvaa katsoisi), kookosmaidon juomista suoraan kookospähkinästä, rannalla loikoilua, uimista, riippumatossa löhöämistä sekä hyvää ruokaa.

Dariin palattuamme vietimme viimeiset päivät valmistuen tulevaan matkaan. Onnistuimme riitaantumaan hotellimme kanssa (, jossa olimme jo neljättä kertaa majoittumassa) mikä teki viimeisistä päivistä hieman ikävää, mutta muutoin saimme rauhassa henkisesti valmistautua paluuseen.

Viimeisen päivän asioidenselvittelyjen (niin hotellimme kuin muidenkin kanssa) lähdimme lentokentälle. Matka sujui hyvin, ja yli 1,5 vuorokauden matkustamisen jälkeen kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Koneen rullatessa kiitoradalla ensimmäinen ajatukseni oli: en halua nousta tästä koneesta, haluan vain takaisin tuttuun ja turvalliseen Iringaan.

Täällä Suomessa edelleen moni asia jaksaa hämmästyttää. Alussa ihmetystä aiheuttivat tasaiset asfalttitiet, puiden muoto, saamelaisten joiku, kauppojen ja ostoskeskusten koko sekä erirotuiset koirat (Iringassa kun näkyi melkein pelkästään toinen toistaan kärsineemmän näköisiä kulkukoiria). Vietettyäni lähes viikon pohjoisessa, menin Joensuuhun Ilosaarirockiin. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa kavereita! Kuitenkin rokin hurja meno jaksoi hämmästyttää ja kummastuttaa pientä Afrikkalaisesta pikkukaupungista tullutta tyttöä, joten rokin jälkeen palasin pohjoiseen vanhempieni luokse. Täällä on hyvä rauhassa totuttautua vanhaan elämään.

Masaiden tervetulotoivotus

Ngorongoro

Puolivälissä matkalla kraateriin


Ronsu oli vastassa



Vihdoin näimme leijonan hyvin läheltä


Tämä eläin osoitti meitä kohtaan yhtä suuera uteliaisuutta kuin mekin sitä kohtaan


Halaavat seeprat olivat suloinen ja tavallinen näky. Asettumalla tuolla tavoin limittäin ne hämäävät leijonia ja riski päätyä päivälliseksi vähenee

Iringa-Dar Es Salaam

Muistot Wilolesin kolmikosta: (vasemmalta oikealle) Kristiina, minä, Tuomas



Korkeusmittarin lukema todisteena kotimme sijainnista



Viimeiset näkymät Iringasta bussista käsin



Ensimmäinen näkymä Dar Es Salaamin Slipwaylta


Coco Beach. Täällä kävin innoissani ensimmäisen kerran pulahtamassa Intian valtamereen. Myöhemmin kuulin että rannalla uiminen on kielletty, koska joitakin vuosia sitten hait tappoivat viisi ihmistä tällä rannalla. Veteen mennessäni ja sieltä tullessani sadat silmäparit keskittyivät tuijottamaan minua (olin ainoa valkoinen uimassa ja ainoa nainen joka ui bikinit eikä kesämekko päällä), vedessä ollessani 14-vuotias poika pyysi minua tyttöystäväkseen.

Iringan viimehetket

Nyt olen jo ehtinyt Espoosta Tampereen kautta kotiin Tornionjokilaaksoon. Tässä vaiheessa en jaksa enää kertoa Tansanian tapahtumista, enkä oikein vielä osaa kertoa miltä tuntuu olla taas Suomessa, millainen kulttuurishokki on menossa tms, joten laitan vain kuvia viimeisiltä ajoilta.



Kristiina ja luokkakaverini sekä parityöparini Dennis



Marcus ja Lilian



Tumainin postitoimisto



Yliopistolla oli viimeisenä päivänä hurjat bileet, siellä yleisökin innostui tanssimaan. Yleisön joukosta hunnutetut naiset ja muut kävivät sujauttamassa lavalle innostuneiden naisten rintaliiveihin 10 000 shillingin (~5e) seteleitä. Hassu näky.



Tämän ryhmän backstagelle pääsin hengaileen Marcuksen ja Christianin kanssa. Sattumalta joku lehtikuvaaja tuli käymään tuona aikana huoneessa, ja niinpä hän innoissaan halusi myös valkoiset mukaan ryhmäkuvaan. Saas nähdä mistä kaikkialta kuva minusta ja tansanialaisesta tanssiryhmästä löytyy.

Suomessa

Nyt on Afrikka jäänyt taakse ja olen turvallisesti takaisin Suomessa. Nyt on vielä hyvin sekavat fiilikset, joten tunnelmia kirjoittelen enemmän myöhemmin. Tässä kuitenkin muutamia kuvia viimeisiltä viikoilta.


Viimeinen koulupäivä alkamassa


Matkalla Ngorongoron kraateriin


Pääsimme vierailulle AITOON Masaikylään


Minua yritettiin suostutella miehen neljänneksi vaimoksi


Viimeisen viikon käytimme rentoutumiseen Sansibarin paratiisisaarella

Lopun alkua

Aika kuluu koko ajan nopeammin ja nopeammin. Enää 6 yötä jäljellä Iringassa.

Täytyy tunnustaa, että tulen ikävöimään tätä paikkaa ja erityisesti näitä ihmisiä! Tuntuu, että nyt juuri kun on alkanut saada täältä ystäviä, on aika lähteä jo pois.

Lupasin joskus listata asioita, joita kaipaan Suomesta. Minun olisi pitänyt tehdä tämä lista tuossa pari kuukautta sitten, sillä silloin lista olisi ollut monta kertaa pidempi. Nyt kuitenkin olen jo alkanut huomata, että monet niistä asioista, joita kaipasin, ovat menettäneet merkitystään, eivätkä ne tunnu enää ollenkaan niin tärkeiltä. Tässä nyt kuitenkin joitakin asioita, joita kaipaan, ja joita yritän ajatella, jotta täältä lähteminen ei olisi niin surullista:

- katulamput
Suomessa voi liikkua pimeällä. Täällä (varsinkaan valkoihoisena) ei voi sitä tehdä. En tiedä auttaisiko mitään jos täällä olisi kadut valaistu öisin kuten Suomessa, mutta ainakin Suomessa pimeässä liikkuminen on huomattavasti helpompaa valaistuilla kaduilla. On varmastikin myös ihanaa kun ei tarvitse olla riippuvainen pimeän aikaan (eli puolet vuorokaudesta) autollisista ihmisistä tai yöaikaan ajavista takseista.

- asfaltoidut kadut
Ainoastaan Iringan päätie on asfaltoitu. Kaikki muut tiet ovat hyvin kuoppaisia ja - ilmeisesti aiemmin sateiden, nyttemmin kuivuuden takia - teissä on paljon "railoja", jotka ovat monesti puoli metriä syviä. Niitä on mukava yrittää autolla ja pyörällä väistellä.

- turvavyöt
Hyvin harvoissa autoissa on turvavyöt, ja vähintään puolissa niistä joissa on, turvavyö on rikki. Varsinkin pimeällä ja pidemmillä matkoilla käyttäisin turvavyötä hyvin mielelläni.

- kaupat
Välillä on turhauttavaa etsiä seitsemästä tai kahdeksasta kaupasta ennen kuin löytyy esimerkiksi maitoa, jäätelöä joka ei ole sulanut muutamaan kertaan ja pakastettu uudelleen tai juustoa, joka ei ole umpihomeessa.

- huomaamattomuus
"MZUNGU! MZUNGU! MZUNGU!"

- moninkertaiset ikkunat
Alkuun muslimien rukouskutsujen kuuleminen oli hyvin kaunista ja rauhoittavaa, mutta nykyään keskellä yötä siihen herääminen aiheuttaa lähinnä verenpaineen kohoamista. Myöskin jatkuvasta äänenmurroksesta kärsivä kukkomme Danny, jonka sisäinen kello ei tunnu toimivan ollenkaan, herättää minut nykyään muutaman kerran yössä järkyttävän rumalla kiekumisellaan.

- oma sänky
Vaikka minulla onkin täällä parisänky, se ei ole erityisen mukava. Ensinnäkin sänky on minulle aivan liian lyhyt, ja en siis voi olla jalat suorana sängyssä (ei, jalkoja ei voi pitää sängyn reunan yli, sillä silloin pitäisi nukkua ilman moskiittoverkkoa ja silloin saattaisi tulla oikeasti käyttöä jo varmuuden vuoksi ostamalleni malarialääkitykselle. Kaipaan myös normaalseja tyynyjä, täällä tyynyinä toimivat sohvatyynyjen tapaiset kovat lituskatyynyt. Sängyssäni oleva patja mukautuu vähän turhankin hyvin kehon painon mukaan, ja monesti aamulla huomaan nukkuvani puoliksi patjan sisällä kuopassa. Peittona toimii raskas viltti.

- ruoka
Leikkelemakkarat, juotava maito, mysli, hyvä ostettu leipä (tällä hetkellä ainoa hyvä leipä on itse leivottu, kaupasta saa pelkkää pullamössöleipää, jossa usein tallustelee pieniä ötököitä), hyvät salaatit, murea liha, mausteet, kermaviili, maitorahka, kuohukerma, ei-pakastettu voi ja margariini, hyvä juusto (eli ei-homeinen ja hyvänmakuinen)...kyllähän tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta täytyy tunnustaa että kyllä tätäkin listaa kirjoittaessa sai miettiä välillä hyvin pitkään, jotta muistin mitä kaipaan.

- koti ilman kutsumattomia vieraita
Toissapäivänä koin epämiellyttävän yllätyksen aikoessani illalla mennä nukkumaan: huoneeni seinällä chillaili lisko. Tähän asti nuo iljettävät kaverit ovat oleskelleet ainoastaan keittiössä, olohuoneessa, vessassa, komerossa ja käytävällä, mutta nyt huoneeseeni muuttanut lisko todella ällöttää minua. Tähän asti makuuhuoneeni on ollut paikka, jossa olen voinut olla rauhassa, nyt olen pari yötä pitänyt valot päällä huoneessani ihan siitä syystä, että lisko ei lähtisi seikkailemaan ympäri huonettani, vaan pysyisi lipaston takana pimeässä. Kotoamme löytyy päivittäin myös hämähäkkejä - joita ei enää edes jaksa tappaa, tuollaisista noin 5cm pitkistä hämähäkeistä kun jää niin ruma märkä läiskä seinään - sekä perhosia. Muun muassa eilen iltaamme ilostutti myös puolisen tusinaa koppakuoriaista. Muista eläimistä (perhoset, madot, käärme, sammakko jne) olenkin kertonut jo aiemminkin, niitäkin täältä löytyy. Välillä kotiimme on eksynyt myös kutsumattomia ihmisvieraita, niinpä olemme päättäneet pitää huolen, ettemme päästä enää vartijoitamme etuajassa pois töistä, vaan joku on portillamme ympäri vuorokauden. Tokihan se on ymmärrettävää, että kun valkoiset rikkaat ovat kohta lähdössä pois Iringasta, niin pakko heille on vielä päästä tunnustamaan rakkauttaan: ei sitä koskaan tiedä jos joku heistä vaikka ottaisi mukaansa Eurooppaan!

- läheiset ihmiset
Perhe, sukulaiset, ystävät, kaverit. On mukavaa palata "omieni joukkoon". On myös ihanaa saada tutustua uusiin ihmisiin ilman, että tarvitsee pohtia haluaako toinen tutustua minuun pelkästään siksi, että olen valkoinen, siksi että hän ajattelee minulla olevan paljon rahaa tai siksi että hän ajattelee minun tekevän hänen koulutehtävänsä.

En nyt millään malta olla kertomatta myös niistä asioista (vielä uudelleen), joita tulen kaipaamaan täältä. Näin lopun lähestyessä huomaan katsovani kaikkia negatiivisia asioita hieman läpi sormieni ja tykästyväni yhä enemmän positiivisiin asioihin. Näitä asioita siis jään kaipaamaan Tansaniasta ja erityisesti Iringasta:

- läheiset ihmiset
Tänne jää muutamia todella tärkeitä ihmisiä, toivottavasti yhteydenpito heidän kanssaan jatkuu Suomeenpaluuni jälkeenkin.

- vieraanvaraisuus
Vaikka ihmisillä ei olisi mitään, he silti kutsuvat sinut sydämellisesti tervetulleeksi kotiinsa ja valmistavat koko päivän avotulella juhla-ateriaa. Ennen ateriaa pidetään pitkiä puheenvuoroja ja kiitetään tästä hetkestä. Aterialle on kutsuttu koko suku, osa on tullut naapurikaupungeista asti auttaakseen talon emäntää ruoan valmistuksessa ja osallistuakseen juhlaan, joka sinun kunniaksesi on järjestetty.

- erilaisuus
Nyt en vielä tunnusta nauttivani kaikesta tästä huomiosta, jota jatkuvasti saan. Uskon kuitenkin, että jossakin vaiheessa saattaa tuntua tylsältä kuulua valtaväestöön: olla saman värinen kuin muutkin, käyttää samanlaisia vaatteita ja ajatella asioista samalla tavalla.

- luonto
Maisemat ovat täällä henkeäsalpaavan kauniita - kuten Suomessakin. Myös erilaiset eläimet ovat todella ihmeellisiä ja ne eivät pelkää ihmisiä samalla tavalla kuin Suomen suuret ja pienet metsäneläimet.

- jokaisen päivän erilaisuus
Kenties olen ollut täällä vasta niin vähän aika, tai ehkäpä olen oppinut kiinnittämään pieniin asioihin enemmän huomiota. Joka päivä täällä on seikkailu sinällään, ja voi olla, että viime aikoina vähentynyt kirjoittamiseni on johtunut juurikin siitä, että huomaan olevani kykenemätön kuvaamaan kaikkea tapahtunutta. Toivottavasti osaan Suomessa nauttia jokaisesta hetkestä yhtä paljon kuin täällä olen nauttinut.

Muotinäytös osa 1

Nyt siis sain ensimmäisen erän vaatteita haettua. Vaatteet eivät nyt IHAN istuvia olleet, mutta en jaksa niitä enää takaisinkaan viedä, korjaan niitä sitten itse Suomessa. Vaatteilta ne kuitenkin näyttävät. Tässä pieni esittely kaikista. Hinnaksi noille kaikille pääly- ja vuorikankaineen ym. tarvikkeineen (sis. mm. vetoketjut, langat jne.) sekä töineen tuli yhteensä vajaa 20e.

Ruaha 2

Vietimme veljiemme Marcuksen ja Christianin kanssa kaksi päivää ja yhden yön Ruahan kansallispuistossa. Matkalla valtava kuduantilooppi teki mahtavan loikan suoraan täydessä vauhdissa olevan automme edessä ja säikytti koko porukan. Ensimmäisenä päivänä ajeleskelimme ympäri puistoa ja näimme paljon eläimiä. Yön vietimme bandoissa - eräänlaisissa majan ja teltan välimuodossa - ja sinne saapuessamme meitä oli vastaanottamassa kaksi kirahvia, jotka olivat syömässä bandamme kattoa. Illalla istuimme iltaa nuotion ääressä kuunnellen virtahepojen ääntelyä viereisellä joella, jonne emme pilkkopimeässä enää nähneet. Seuraamme liittyi jossakin vaiheessa paikan yövartija Paul, joka innoissaan esitteli valtavaa asettaan.


Joidenkin ihmisten likaisen mielikuvituksen takia tässä on nyt kuvakin Paulista ja hänen valtavasta aseestaan.

Toisena päivänä lähdimme liikenteeseen jo ennen auringonnousua kuudelta, ja ajelimme ympäriinsä noin kuuden tunnin ajan ennen kuin palasimme bandoille aamupalalle. Eräs rohkea buffalo tarjosi meille huikean jännittävän tilanteen: Kaksi leijonaa käveli ruohikkoon puun varjoon lepäämään. Hetken kuluttua tämä muutaman sadan metrin päässä olevasta valtavasta buffalolaumasta omille teilleen lähtenyt yksilö käveli suoraan noiden kahden leijonan luokse ja lähti ajamaan niitä takaa! Oli todella omituinen näky nähdä buffalo ajamassa takaa leijonia, kun kaiken järjen mukaan tuon pitäisi mennä ihan päinvastoin.

Reissu oli raskas mutta todella antoisa ja seura oli mitä viihdyttävin.

Synttärijuhlia ja lauantaipiknik

Perjantaina vietimme ruotsalaisystävämme etukäteissyntymäpäiväjuhlia yllätyskakun ja survival kitin merkeissä. Ilta oli oikein onnistunut. Seuraavana päivänä suuntasimme tansanialaistuttaviemme kanssa nuorison suosimaan romanttiseen kohteeseen - Gangilonga Rockille. Päivä oli myöskin oikein onnistunut ja sain hieman väriäkin pintaan.

Things I wanted / didn't want to do

Nyr on aika (useiden ihmisten toivomuksesta) käydä läpi näitä asioita, joista kirjoitteelin blogiini helmikuussa. Matkaa on vielä melkein viisi viikkoa (apua, niin vähän!) jäljellä, mutta tässä vaiheessa on jo hyvä kerrata mitä tähän menessä on tapahtunut.

Kirjoitettu 18.2.2008

Haluan
- nähdä kirahveja ja norsuja. Näin yli 180 cm pitkänä, ei-langanlaihana naisena tunnen selittämätöntä sympatiaa kyseisiä eläimiä kohtaan.

Kirahveja ja norsuja (sekä melkein kaikkia muitakin täällä asustavia eläimiä) olen nähnyt paljon. Tällä viikolla lähden vielä käymään toisen reissun Ruahassa, tällä kertaa aikomuksenamme on myös yöpyä puiston sisällä, jotta kuulemme kaikki yön äänet. Lisäksi noin kolmen viikon päästä menemme ainakin Ngorongoroon, jossa pitäisi myös nähdä paljon kivoja eläimiä.

- nähdä aidon masain. Rakas pikkusiskoni vuokrasi joululomalla elokuvan Valkoinen masai, ja sanoi sen olevan minun tulevaisuuteni. Myös mm. Kelan täti, entiset työkaverit, opiskelutoverini sekä matkakumppanini Kristiina ovat puhuneet masai-miehistä niin paljon, että täytyyhän tuollainen nähdä ihan livenä.

Masaimiehiin olen tutustunut kiitettävän hyvin. Eiväthän nuo tapaamani masait ole yhtä komeita olleet kuin Valkoinen masai -elokuvassa, mutta sitäkin ystävällisempiä. Kolmen viikon päästä menemme pohjoiseen erään masain vieraiksi (kyseinen masai tulee muuten syksyllä Joensuuhun opiskelemaan).

- uida meressä. Olen kuullut että Intian valtameressä vesi on lähes kuumaa. Tänään muutamia kuvia googlella katsoneena tulin siihen tulokseen, että tuolla rannalla voisi vaikka pohjarusketuksen hankkia.

Vielä en ole päässyt uimaan koko reissulla (kun täällä vuoristossa se on hieman hankalaaa), mutta viimeisen viikon Tansaniassa vietämme Sansibarilla, jossa varmasti pääsen uimaan niin paljon kuin mieli tekee.

- oppia tulemaan toimeen kaikenlaisten ötököiden kanssa. Varmaankin eniten pelkäämäni eläin on perhonen, mutta en ole ikinä erityisemmin viihtynyt torakoiden, hämähäkkien tai skorpioonienkaan seurassa. Uskon, että palatessani suomeen en enää juokse viittä minuuttia pakoon lentävää leppäkerttua.

Toistaiseksi ainakin olen vielä hengissä, vaikka ötököitä löytyy ympäriltä joka lähtöön. En kuitenkaan enää säiky perhosia yhtään! Torakoita talossa ei ole ollut, hämähäkkeihin alan pikkuhiljaa tottua. Alkuun talossamme oli vain pieniä, noin 1cm kokosia hämähäkkejä. Viime aikoina täällä on yhä useammin näkynyt noin 4cm pituisia hämähäkkejä, ja viikonloppuna näin valtavan hämähäkin, sellaisen ison ja karvaisen mitä jotkut pitävät lemmikkeinäkin.

- ystävystyä liskojen kanssa. Liskojen annetaan asua taloissa sisällä, sillä ne syövät talosta hämähäkit. Liskot on kavereita!

En edelleenkään tykkää liskoista, ja toisinaan ne vieläkin säikyttävät minut puolikuoliaaksi. Olen kuitenkin päättänyt tulla toimeen niiden kanssa. Tähän liittyen minulla onkin teille ilouutinen: viime sunnuntaina huomasin yhdessä talomme vessoista uuden liskon. Uskon, että kyseinen kaveri on vessassa alusta asti asuneen Helmin sekä jossakin vaiheessa sinne muuttaneen Big Miken jälkeläinen. Nimesin liskovauvan Marjataksi.

- nukkua kuin prinsessa. Tämä on helppo toteuttaa, sillä ilman tuollaista "prinsessaverkkoa" sängyssä ei auta nukkua (mikäli ei halua esim. malariasääskiä unikavereiksi).

Nyt olen lähes kolme kuukautta nukkunut melkein poikkeuksetta prinsessaverkon alla. Kerran noin kaksi kuukautta sitten unohdin laittaa verkon tiiviisti sänkyni ympärille, ja siitä minulla on edelleen kädessä muistona muutama sääskenpistojälki.

- loikoilla riippumatossa syöden omasta puutarhasta poimituista hedelmistä tehtyä hedelmäsalaattia. Meidän kodin puutarhassa kasvaa mm. banaania, mangoa, papayaa, tomaattia ja maissia. Nykyisen asukkaan kuvauksen mukaan pihalla on myös "ylimukava" (voiko sellaista ollakaan?) riippumatto, joten toivon mukaan jossakin vaiheessa sateiden välissä ehdin siinä paistatella päivää.

Riippumatto ei valitettavasti minun täälläoloaikanani ollut kiinnitettynä, joten tämä kohta ei täysin toteutunut. Hedelmiä ehdin sadekauden lopulla omasta puutarhasta jonkin verran nauttia, mutta nykyään ostamme kaikki hedelmät torilta. Hedelmiä minun varmaankin tulee ikävä Suomessa.

- oppia swahilia. Kuka voisi olla palkkaamatta minua ikinä töihin, jos cv:ssäni lukee kielitaidon kohdalla swahilin alkeet??

Kyllähän tuota swahilia tulee jonkin verran puhuttua, ja joka päivä huomaan ainakin ymmärtäväni sitä enemmän ja enemmän. Sanoja omaankin sanavarastoon kertyy hitaasti mutta varmasti.

- oppia tinkimään. Tiedän, että Afrikassa on aina erikseen valkoisen hinta. Hauska esimerkki tästä oli viikko sitten, kun Tansaniassa asuneet suomalainen ja espanjalainen mies kertoivat minulle "todellisista" hinnoista (joihin siis pyritään tinkimällä pääsemään). Suomalainen sanoi, että ensin laitetaan hinta puoliksi, ja sitten aletaan tinkimään, espanjalainen sanoi, että todellinen hinta on 1/7 ensin sanotusta. Enköhän minä jo parin kuukauden jälkeen näytä samalta kuin paikalliset sekä puhu yhtä hyvin swahilia.

Tinkiminen alkaa olla jo verissä, ja välillä onnistun siinä mielestäni erinomaisesti, välillä tyydyttävästi. Nyt tiedän jo suurinpiirtein mitä mistäkin kuuluu maksaa, ja minkä verran hinnasta siis kuuluu saada pois. Eilen ostin matkamuiston, jonka lähtöhinta oli 15 000 Tsh. Pienen swahilinkielisen small talkin ja muutaman teadraalisen elkeen jälkeen ostin tuotteen 5 000 Shillingillä.

- selvitä hengissä ja kaikissa sielun ja ruumiin voimissa takaisin Suomeen, oppia paikallista kulttuuria, matkustella, nähdä aitoa afrikkalaista arkea, oppia uutta itsestäni, maailmasta ja muista ihmisistä, tutustua paikallisiin sekä muista maista tulleisiin vaihtareihin/vapaaehtoistyöntekijöihin, opiskella ahkerasti sekä kaikkea muuta perinteistä. Noista on turha sen enempää kertoa, sillä nuo ovat niin itsestäänselvyyksiä.

Vielä on hyvät mahdollisuudet selvitä takaisin Suomeen (nyt kun kaikki lentoliputkin on hommattu ja viisumiasiat vihdoin kunnossa). Paikallista kulttuuria olen hieman oppinut, ja mitä pidempään täällä olen, sitä varmemmaksi tulen, että tiedän kulttuurista vielä niin kovin vähän. Arkea on täällä niin monen erilaista, itsestäni olen oppinut todella paljon, maailmastakin jonkin verran ja muista ihmisistä jotakin. Paikallisiin olen onnistunut tututustumaan kiitettävästi, muita vaihtareita täällä ei ole, mutta vapaaehtoistyöntekijöitä ja lähetystyöntekijöitä sitäkin enemmän, heihin on ollut ilo tutustua.

En halua
- herätä sunnuntaina ja huomata, että olen unissani sammuttanut herätyksen, katsoa kelloa tajuten että lentokoneeni on juuri nousemassa ilmaan.

Lähtöpäivänä heräsin ajoissa, ja täällähän sitä nyt ollaan!

- huomata Lontoossa että lento eteenpäin olikin edelliselle päivälle.

Lennot sujuivat oikein hyvin.

- tehdä Dubaissa varmaankaan yhtään mitään. Viime aikaiset uutiset (suomalainen koulutyttö vankilassa pususta, brittiläinen perheenisä vankilassa, koska hänen kengänpohjassaan oli 0,003g huumeita) ovat pitäneet huolen siitä, että yritän todennäköisesti Peter Panin innoittamana ajatella mukavia asioita, jotta pääsen liitäen vaihtamaan koneesta toiseen. Onneksi minulla on se kolme tuntia aikaa treenata lentämistä keskellä yötä Dubain lentokentällä.

Dubaissa kaikki sujui yhtä aiheuttamaani hälytystä lukuunottamatta hyvin, ja olisin voinut viettää tuolla valtavalla kentällä jopa enemmänkin aikaa. No, ei aikaakaan kun olen tuolla kentällä jälleen.

- saada Darissa Intian valtameressä uidessani suolistomatoa tai muuta kivaa matkaseuralaista.

Vielä en ole uinut enkä tietääkseni suolistomatoakaan saanut.

- masain vaimoksi. Vaikka kuinka se Kelan täti yritti epäillä, etten oikeasti ole menossa vuokralle vaan anoppilaan asumaan (tai että ainakin tuon sieltä mukanani miehen Suomeen), niin en aio tuommoista tehdä. Liian kallis matkamuisto.

Rakkaudentunnustuksesta huolimatta kyseinen masai ei minua vielä vaimokseen ole pyytänyt.

- mulattilasta. Monet ihmiset ovat kyllä houkutelleet, että ne ovat niiiiiiiin söpöjä ja kauniita. Tähän pätee sama kuin edelliseen kohtaan: liian kallis matkamuisto.

Tiedoksi: pyöristyneet muotoni eivät johdu mulattilapsesta vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen lihonnut.

- tuntea oloani "valkoiseksi valloittajaksi". Tunnustan, että hieman sellainen olo on, kun palkkaan paikallisen naisen mm. pesemään (käsipyykillä!) pyykkini ja silittämään joka ikisen vaatekappaleeni (pakollinen juttu).

Kyllä meidän mama on sen verran tiukka täti, että ei hän pitää omista oikeuksistaan huolen. Valkoinen valloittaja -olosta minu nei ole vielä tarvinut kärsiä.

- herätä leijonan vierestä. Muutkaan eläimet eivät ole toivottavia.

Sunnuntain ja maanantain välisen yön vietän luonnonpuistossa, joten silloin on todennäköisin ajankohta tämän kohdan toteutumiselle.

- tulla ryöstetyksi, raiskatuksi tai tapetuksi. Tähän kohtaan myös miljoona muuta asiaa, mutta ovat taas niin itsestäänselvyyksiä, että turha mainita.

Mitään näistä ei ole vielä tapahtunut, ja en näe mitään syytä miksi joku näistä tapahtuisikaan. Tunnen oloni täällä turvalliseksi.

Kuvia

Nyt kun on sadan blogitekstin raja mennyt rikki, en jaksa enää kirjoittaa jokaisestä päivästäni. Todellinen syy kylläkin on, että olen Iringassa enää kaksi kokonaista viikkoa, ja sitten lähden jo kaikkien matkatavaroideni kanssa liikenteeseen (enkä enää pysty joka päivä kirjoittelemaan kuitenkaan). Niinpä kaikki päiväni ovat hyvin täynnä tekemistä ja tapahtumia, eikä niistä jaksa/muista/ehdi kirjoitella päivittäin. Sen sijaan yritän edelleen kuvia lisäillä aina kun uusia kivoja kuvia tulee. Tässäpä nyt kuvia viime ajoista.


Kerrankin kaikki kolme samassa kuvassa - hehkeinä kuten aina.


Pullia tansanialaisille.


Tanssiopetusta.


Christian näyttää mallia kuinka tanssitaan.


Pojat tanssimassa mbongotyyliin.


Tämä lippis sai tansanialaismiehet villiintymään täysin!

Kuvia

minä ja Fadhili

joskus kannattaa olla kamera valmiina oikealla hetkellä

läpi risukoiden käy matka kohti vesiputouksia...

kaunista

mukava piknik-retki oli