Nyr on aika (useiden ihmisten toivomuksesta) käydä läpi näitä asioita, joista kirjoitteelin blogiini helmikuussa. Matkaa on vielä melkein viisi viikkoa (apua, niin vähän!) jäljellä, mutta tässä vaiheessa on jo hyvä kerrata mitä tähän menessä on tapahtunut.
Kirjoitettu 18.2.2008
Haluan
- nähdä kirahveja ja norsuja. Näin yli 180 cm pitkänä, ei-langanlaihana naisena tunnen selittämätöntä sympatiaa kyseisiä eläimiä kohtaan.
Kirahveja ja norsuja (sekä melkein kaikkia muitakin täällä asustavia eläimiä) olen nähnyt paljon. Tällä viikolla lähden vielä käymään toisen reissun Ruahassa, tällä kertaa aikomuksenamme on myös yöpyä puiston sisällä, jotta kuulemme kaikki yön äänet. Lisäksi noin kolmen viikon päästä menemme ainakin Ngorongoroon, jossa pitäisi myös nähdä paljon kivoja eläimiä.
- nähdä aidon masain. Rakas pikkusiskoni vuokrasi joululomalla elokuvan Valkoinen masai, ja sanoi sen olevan minun tulevaisuuteni. Myös mm. Kelan täti, entiset työkaverit, opiskelutoverini sekä matkakumppanini Kristiina ovat puhuneet masai-miehistä niin paljon, että täytyyhän tuollainen nähdä ihan livenä.
Masaimiehiin olen tutustunut kiitettävän hyvin. Eiväthän nuo tapaamani masait ole yhtä komeita olleet kuin Valkoinen masai -elokuvassa, mutta sitäkin ystävällisempiä. Kolmen viikon päästä menemme pohjoiseen erään masain vieraiksi (kyseinen masai tulee muuten syksyllä Joensuuhun opiskelemaan).
- uida meressä. Olen kuullut että Intian valtameressä vesi on lähes kuumaa. Tänään muutamia kuvia googlella katsoneena tulin siihen tulokseen, että tuolla rannalla voisi vaikka pohjarusketuksen hankkia.
Vielä en ole päässyt uimaan koko reissulla (kun täällä vuoristossa se on hieman hankalaaa), mutta viimeisen viikon Tansaniassa vietämme Sansibarilla, jossa varmasti pääsen uimaan niin paljon kuin mieli tekee.
- oppia tulemaan toimeen kaikenlaisten ötököiden kanssa. Varmaankin eniten pelkäämäni eläin on perhonen, mutta en ole ikinä erityisemmin viihtynyt torakoiden, hämähäkkien tai skorpioonienkaan seurassa. Uskon, että palatessani suomeen en enää juokse viittä minuuttia pakoon lentävää leppäkerttua.
Toistaiseksi ainakin olen vielä hengissä, vaikka ötököitä löytyy ympäriltä joka lähtöön. En kuitenkaan enää säiky perhosia yhtään! Torakoita talossa ei ole ollut, hämähäkkeihin alan pikkuhiljaa tottua. Alkuun talossamme oli vain pieniä, noin 1cm kokosia hämähäkkejä. Viime aikoina täällä on yhä useammin näkynyt noin 4cm pituisia hämähäkkejä, ja viikonloppuna näin valtavan hämähäkin, sellaisen ison ja karvaisen mitä jotkut pitävät lemmikkeinäkin.
- ystävystyä liskojen kanssa. Liskojen annetaan asua taloissa sisällä, sillä ne syövät talosta hämähäkit. Liskot on kavereita!
En edelleenkään tykkää liskoista, ja toisinaan ne vieläkin säikyttävät minut puolikuoliaaksi. Olen kuitenkin päättänyt tulla toimeen niiden kanssa. Tähän liittyen minulla onkin teille ilouutinen: viime sunnuntaina huomasin yhdessä talomme vessoista uuden liskon. Uskon, että kyseinen kaveri on vessassa alusta asti asuneen Helmin sekä jossakin vaiheessa sinne muuttaneen Big Miken jälkeläinen. Nimesin liskovauvan Marjataksi.
- nukkua kuin prinsessa. Tämä on helppo toteuttaa, sillä ilman tuollaista "prinsessaverkkoa" sängyssä ei auta nukkua (mikäli ei halua esim. malariasääskiä unikavereiksi).
Nyt olen lähes kolme kuukautta nukkunut melkein poikkeuksetta prinsessaverkon alla. Kerran noin kaksi kuukautta sitten unohdin laittaa verkon tiiviisti sänkyni ympärille, ja siitä minulla on edelleen kädessä muistona muutama sääskenpistojälki.
- loikoilla riippumatossa syöden omasta puutarhasta poimituista hedelmistä tehtyä hedelmäsalaattia. Meidän kodin puutarhassa kasvaa mm. banaania, mangoa, papayaa, tomaattia ja maissia. Nykyisen asukkaan kuvauksen mukaan pihalla on myös "ylimukava" (voiko sellaista ollakaan?) riippumatto, joten toivon mukaan jossakin vaiheessa sateiden välissä ehdin siinä paistatella päivää.
Riippumatto ei valitettavasti minun täälläoloaikanani ollut kiinnitettynä, joten tämä kohta ei täysin toteutunut. Hedelmiä ehdin sadekauden lopulla omasta puutarhasta jonkin verran nauttia, mutta nykyään ostamme kaikki hedelmät torilta. Hedelmiä minun varmaankin tulee ikävä Suomessa.
- oppia swahilia. Kuka voisi olla palkkaamatta minua ikinä töihin, jos cv:ssäni lukee kielitaidon kohdalla swahilin alkeet??
Kyllähän tuota swahilia tulee jonkin verran puhuttua, ja joka päivä huomaan ainakin ymmärtäväni sitä enemmän ja enemmän. Sanoja omaankin sanavarastoon kertyy hitaasti mutta varmasti.
- oppia tinkimään. Tiedän, että Afrikassa on aina erikseen valkoisen hinta. Hauska esimerkki tästä oli viikko sitten, kun Tansaniassa asuneet suomalainen ja espanjalainen mies kertoivat minulle "todellisista" hinnoista (joihin siis pyritään tinkimällä pääsemään). Suomalainen sanoi, että ensin laitetaan hinta puoliksi, ja sitten aletaan tinkimään, espanjalainen sanoi, että todellinen hinta on 1/7 ensin sanotusta. Enköhän minä jo parin kuukauden jälkeen näytä samalta kuin paikalliset sekä puhu yhtä hyvin swahilia.
Tinkiminen alkaa olla jo verissä, ja välillä onnistun siinä mielestäni erinomaisesti, välillä tyydyttävästi. Nyt tiedän jo suurinpiirtein mitä mistäkin kuuluu maksaa, ja minkä verran hinnasta siis kuuluu saada pois. Eilen ostin matkamuiston, jonka lähtöhinta oli 15 000 Tsh. Pienen swahilinkielisen small talkin ja muutaman teadraalisen elkeen jälkeen ostin tuotteen 5 000 Shillingillä.
- selvitä hengissä ja kaikissa sielun ja ruumiin voimissa takaisin Suomeen, oppia paikallista kulttuuria, matkustella, nähdä aitoa afrikkalaista arkea, oppia uutta itsestäni, maailmasta ja muista ihmisistä, tutustua paikallisiin sekä muista maista tulleisiin vaihtareihin/vapaaehtoistyöntekijöihin, opiskella ahkerasti sekä kaikkea muuta perinteistä. Noista on turha sen enempää kertoa, sillä nuo ovat niin itsestäänselvyyksiä.
Vielä on hyvät mahdollisuudet selvitä takaisin Suomeen (nyt kun kaikki lentoliputkin on hommattu ja viisumiasiat vihdoin kunnossa). Paikallista kulttuuria olen hieman oppinut, ja mitä pidempään täällä olen, sitä varmemmaksi tulen, että tiedän kulttuurista vielä niin kovin vähän. Arkea on täällä niin monen erilaista, itsestäni olen oppinut todella paljon, maailmastakin jonkin verran ja muista ihmisistä jotakin. Paikallisiin olen onnistunut tututustumaan kiitettävästi, muita vaihtareita täällä ei ole, mutta vapaaehtoistyöntekijöitä ja lähetystyöntekijöitä sitäkin enemmän, heihin on ollut ilo tutustua.
En halua
- herätä sunnuntaina ja huomata, että olen unissani sammuttanut herätyksen, katsoa kelloa tajuten että lentokoneeni on juuri nousemassa ilmaan.
Lähtöpäivänä heräsin ajoissa, ja täällähän sitä nyt ollaan!
- huomata Lontoossa että lento eteenpäin olikin edelliselle päivälle.
Lennot sujuivat oikein hyvin.
- tehdä Dubaissa varmaankaan yhtään mitään. Viime aikaiset uutiset (suomalainen koulutyttö vankilassa pususta, brittiläinen perheenisä vankilassa, koska hänen kengänpohjassaan oli 0,003g huumeita) ovat pitäneet huolen siitä, että yritän todennäköisesti Peter Panin innoittamana ajatella mukavia asioita, jotta pääsen liitäen vaihtamaan koneesta toiseen. Onneksi minulla on se kolme tuntia aikaa treenata lentämistä keskellä yötä Dubain lentokentällä.
Dubaissa kaikki sujui yhtä aiheuttamaani hälytystä lukuunottamatta hyvin, ja olisin voinut viettää tuolla valtavalla kentällä jopa enemmänkin aikaa. No, ei aikaakaan kun olen tuolla kentällä jälleen.
- saada Darissa Intian valtameressä uidessani suolistomatoa tai muuta kivaa matkaseuralaista.
Vielä en ole uinut enkä tietääkseni suolistomatoakaan saanut.
- masain vaimoksi. Vaikka kuinka se Kelan täti yritti epäillä, etten oikeasti ole menossa vuokralle vaan anoppilaan asumaan (tai että ainakin tuon sieltä mukanani miehen Suomeen), niin en aio tuommoista tehdä. Liian kallis matkamuisto.
Rakkaudentunnustuksesta huolimatta kyseinen masai ei minua vielä vaimokseen ole pyytänyt.
- mulattilasta. Monet ihmiset ovat kyllä houkutelleet, että ne ovat niiiiiiiin söpöjä ja kauniita. Tähän pätee sama kuin edelliseen kohtaan: liian kallis matkamuisto.
Tiedoksi: pyöristyneet muotoni eivät johdu mulattilapsesta vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen lihonnut.
- tuntea oloani "valkoiseksi valloittajaksi". Tunnustan, että hieman sellainen olo on, kun palkkaan paikallisen naisen mm. pesemään (käsipyykillä!) pyykkini ja silittämään joka ikisen vaatekappaleeni (pakollinen juttu).
Kyllä meidän mama on sen verran tiukka täti, että ei hän pitää omista oikeuksistaan huolen. Valkoinen valloittaja -olosta minu nei ole vielä tarvinut kärsiä.
- herätä leijonan vierestä. Muutkaan eläimet eivät ole toivottavia.
Sunnuntain ja maanantain välisen yön vietän luonnonpuistossa, joten silloin on todennäköisin ajankohta tämän kohdan toteutumiselle.
- tulla ryöstetyksi, raiskatuksi tai tapetuksi. Tähän kohtaan myös miljoona muuta asiaa, mutta ovat taas niin itsestäänselvyyksiä, että turha mainita.
Mitään näistä ei ole vielä tapahtunut, ja en näe mitään syytä miksi joku näistä tapahtuisikaan. Tunnen oloni täällä turvalliseksi.
keskiviikko 28. toukokuuta 2008
maanantai 26. toukokuuta 2008
Kuvia
Nyt kun on sadan blogitekstin raja mennyt rikki, en jaksa enää kirjoittaa jokaisestä päivästäni. Todellinen syy kylläkin on, että olen Iringassa enää kaksi kokonaista viikkoa, ja sitten lähden jo kaikkien matkatavaroideni kanssa liikenteeseen (enkä enää pysty joka päivä kirjoittelemaan kuitenkaan). Niinpä kaikki päiväni ovat hyvin täynnä tekemistä ja tapahtumia, eikä niistä jaksa/muista/ehdi kirjoitella päivittäin. Sen sijaan yritän edelleen kuvia lisäillä aina kun uusia kivoja kuvia tulee. Tässäpä nyt kuvia viime ajoista.
Kerrankin kaikki kolme samassa kuvassa - hehkeinä kuten aina.
Pullia tansanialaisille.
Tanssiopetusta.
Christian näyttää mallia kuinka tanssitaan.
Pojat tanssimassa mbongotyyliin.
Tämä lippis sai tansanialaismiehet villiintymään täysin!
Kerrankin kaikki kolme samassa kuvassa - hehkeinä kuten aina.
Pullia tansanialaisille.
Tanssiopetusta.
Christian näyttää mallia kuinka tanssitaan.
Pojat tanssimassa mbongotyyliin.
Tämä lippis sai tansanialaismiehet villiintymään täysin!
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Kuvia
minä ja Fadhili
joskus kannattaa olla kamera valmiina oikealla hetkellä
läpi risukoiden käy matka kohti vesiputouksia...
kaunista
mukava piknik-retki oli
Keskiviikko 21.5.2008
Minulla ei ollut tänään luentoja ollenkaan, mutta lähdin yhdeksän aikoihin yliopistolle hakeakseni sinne edellisenä päivänä jättämäni passini. Olin siis sopinut passia jättäessäni, että hakisin sen kello kymmenen aamulla – silloin se olisi kuulema valmis ja uusi viisumini olisi voimassa koko loppuajan kun olen täällä. Puoli kymmenen aikoihin astelin asiaa hoitavan rouvan huoneeseen, ja hän ilmoitti, että ei hänellä ole minun passiani, se on keskustassa toimistossa, mutta voisin kuulema hakea sen iltapäivällä. Sovimme lopulta ajaksi klo 12:00.
Odottelin sitten yliopsitolla ilman mitään tekemistä muutaman tunnin, ja menin tasan kahdeltatoista hakemaan passiani. Rouvan kanssa samassa työhuoneessa työskentelevä mies ilmoitti rouvan olevan juuri hakemassa passiani ja viisumiani, mutta rouva olisi takaisin puolen tunnin sisään. Odotin puoli tuntia, ja kävin taas huoneessa. Ei, rouva ei ollut vielä takaisin. Odotin vartin, rouva ei ollut vieläkään takaisin. Odotin, odotin ja odotin.
Istuin yliopiston päärakennuksen aulassa sohvalle lysähtäneenä ilmeisesti niin elämääni kyllästyneen näköisenä, että pian lähes kaikki ohikulkijat kysyivät, odotanko kenties jotakuta. Koska Tansaniassa suurin virhe mitä ihminen voi tehdä, on menettää malttinsa, kerroin hymyssä suin että olin odottanut jo tuntikausia rouvaa, kun sovimme tapaamisen kymmeneksi. Pian joku (ilmeisesti) herra isoherra päätti soittaa rouvalle hoputuspuhelun (minun puheluunihan rouva oli vain lyönyt luurin korvaan), ja kymmenen minuuttia myöhemmin rouva olikin passini ja uuden viisumini kanssa yliopistolla. En menettänyt malttiani ja sain asian hoidettua. Hyvä minä.
Vihjeenä tänne tuleville: Hoida viisumiasiasi kuntoon jo ennen matkaa! Minulta on kulunut tuhottomasti rahaa ja lukemattomia tunteja täällä viisumiasioita järjestellen.
Odottelin sitten yliopsitolla ilman mitään tekemistä muutaman tunnin, ja menin tasan kahdeltatoista hakemaan passiani. Rouvan kanssa samassa työhuoneessa työskentelevä mies ilmoitti rouvan olevan juuri hakemassa passiani ja viisumiani, mutta rouva olisi takaisin puolen tunnin sisään. Odotin puoli tuntia, ja kävin taas huoneessa. Ei, rouva ei ollut vielä takaisin. Odotin vartin, rouva ei ollut vieläkään takaisin. Odotin, odotin ja odotin.
Istuin yliopiston päärakennuksen aulassa sohvalle lysähtäneenä ilmeisesti niin elämääni kyllästyneen näköisenä, että pian lähes kaikki ohikulkijat kysyivät, odotanko kenties jotakuta. Koska Tansaniassa suurin virhe mitä ihminen voi tehdä, on menettää malttinsa, kerroin hymyssä suin että olin odottanut jo tuntikausia rouvaa, kun sovimme tapaamisen kymmeneksi. Pian joku (ilmeisesti) herra isoherra päätti soittaa rouvalle hoputuspuhelun (minun puheluunihan rouva oli vain lyönyt luurin korvaan), ja kymmenen minuuttia myöhemmin rouva olikin passini ja uuden viisumini kanssa yliopistolla. En menettänyt malttiani ja sain asian hoidettua. Hyvä minä.
Vihjeenä tänne tuleville: Hoida viisumiasiasi kuntoon jo ennen matkaa! Minulta on kulunut tuhottomasti rahaa ja lukemattomia tunteja täällä viisumiasioita järjestellen.
Tiistai 20.5.2008
Aamulla lähdin Tuomaksen kanssa kävelyllä päätien varteen. Daladalaa odottaessamme joku meille tuntematon mies hiljensi vauhtia ja huusi: ”Hey Thomas, are you going to Tumaini?” Kun kerroimme olevamme menossa sinne, hän pyysi meitä hyppäämään kyytiin. Niinpä istuimme jonkun Tuomaksen luokkakaverin kyydissä kuunnellen hänen stereot täysillä popittamaansa gospelkuoron cd:tä (, joka aina kuopan kohdalla lakkasi hetkeksi soimasta).
Illalla sain viestin, jossa rakkaan naapurimaamme ystäväni kertoi, että hänellä olisi minulle yllätys, ja että hän tulisi myöhemmin illalla käymään. Siinä sitten lettuja paistaessani minun omat pojat Marcus ja Christian astelivat sisään. Yllätys oli suurempi kuin osasin odottaakaan: heillä oli mukanaan kahden päivämatkan päässä Iringasta asuva masaimies! Tähän mieheen tutustuimme Darissa, ja hänen luokseen olemme menossa ensi kuussa. Niinpä suunnittelimme pohjoisen reissuamme, ja pian vieraamme (Marcusta ja Christiania en laske enää vieraiksi, he ovat jo osa perhettä) ilmoitti, että nyt hänen pitää lähteä takaisin kotia kohti. Hän teki siis muutaman tunnin visiitin Iringassa ja lähti takaisin pohjoiseen.
Illalla sain viestin, jossa rakkaan naapurimaamme ystäväni kertoi, että hänellä olisi minulle yllätys, ja että hän tulisi myöhemmin illalla käymään. Siinä sitten lettuja paistaessani minun omat pojat Marcus ja Christian astelivat sisään. Yllätys oli suurempi kuin osasin odottaakaan: heillä oli mukanaan kahden päivämatkan päässä Iringasta asuva masaimies! Tähän mieheen tutustuimme Darissa, ja hänen luokseen olemme menossa ensi kuussa. Niinpä suunnittelimme pohjoisen reissuamme, ja pian vieraamme (Marcusta ja Christiania en laske enää vieraiksi, he ovat jo osa perhettä) ilmoitti, että nyt hänen pitää lähteä takaisin kotia kohti. Hän teki siis muutaman tunnin visiitin Iringassa ja lähti takaisin pohjoiseen.
Maanantai 19.5.2008
Tänään meillä oli vielä mid-semester breakin takia lomapäivä, ja tyydyin viettämään sen kokonaan kotona elokuvia katsellen ja ilmeisesti pilaantuneen leivän syönnin jälkeen kipeää vatsaani pidellen.
Sunnuntai 18.5.2008
Jo eilen illalla Tuomas ilmoitti jättävänsä päiväretkemme väliin – hänellä oli omat hurjat päiväsuunnitelmansa kirkonmenojen, chipsi mayain ja minkä lie merkeissä. Aamulla myös Kristina ilmoitti jättävänsä retken väliin vedoten matkaväsymykseensä. Niinpä reissuun lähti taas vain minä ja pojat.
Menomatkalla jouduimme vihdoin poliisien pysäyttämiksi. Minun aikanani poliisit eivät ole vielä autoa pysäyttäneet, vaikka se onkin täällä hyvin, hyvin tavallista. Odotin jännityksellä tiukkaa, lahjuksia vaativaa poliisisetää. Keskustelu kuskimme Marcuksen ja poliisisedän välillä meni kuitenkin aika lailla seuraavanlaisesti:
kuski: ” Hyvää päivää. ”
poliisisetä: ” No morjensta!! Kuis panee? ”
kuski: ” Mikäpä tässä...entä mitä Teille kuuluu?”
poliisisetä: ” Pelkkää hyvää. Minnes matka? ”
kuski: ” Ihan tuohon vuorten juurelle Kitongaan vain, päiväreissu tehdään. ”
poliisisetä: ” No kuule hyvää matkaa teille, ja oikein hyvää päivänjatkoa! ”
me: ” Kiitos. ” * lähdemme hämillämme jatkamaan matkaa *
Perille päästyämme meille selvisi, että uima-altaassa ei ollut vettä, joten päätimme keksiä muuta tekemistä. Tilasimme ruoan ja sitä odotellessamme kysyimme voiko joessa kalastaa. Meille ilmoitettiin, ettei heillä ole kalastukseen tarvittavia välineitä. Niinpä menimme lasten leikkipaikalle ja leikimme siellä hetken. Sitten ruotsalaisystävämme, jonka sisäinen pikkupoika oli selvästikin päässyt juuri valloilleen, lähti tutkimaan lähimaastoa.
Pian hän huusi meitä, ja kun menimme katsomaan, hän oli löytänyt kalaongen. Siiman virkaa toimitti paksu lanka, ja hieman ruostuneen koukun yläpuolella oli painona mutteri. Loppuaika ruokaa odotellessamme menikin sitten kunkin yrittäessä vuorollaan kalaonneaan. Paikan työntekijät kyllä sanoivat, ettei kala syö päiväsaikaan, ja hän varmasti katsoi päätään pudistellen kun hullut mzungut taiteilevat itsensä veden päälle kallistuneen puun päälle ja alkavat onkia. Kalaa emme saaneet, mutta hauskaa oli.
Illalla kävimme koko viidakkoperhe poikien kanssa Family Investment Pubissa syömässä ja testaamassa taitojamme biljardissa sekä tikanheitossa.
Menomatkalla jouduimme vihdoin poliisien pysäyttämiksi. Minun aikanani poliisit eivät ole vielä autoa pysäyttäneet, vaikka se onkin täällä hyvin, hyvin tavallista. Odotin jännityksellä tiukkaa, lahjuksia vaativaa poliisisetää. Keskustelu kuskimme Marcuksen ja poliisisedän välillä meni kuitenkin aika lailla seuraavanlaisesti:
kuski: ” Hyvää päivää. ”
poliisisetä: ” No morjensta!! Kuis panee? ”
kuski: ” Mikäpä tässä...entä mitä Teille kuuluu?”
poliisisetä: ” Pelkkää hyvää. Minnes matka? ”
kuski: ” Ihan tuohon vuorten juurelle Kitongaan vain, päiväreissu tehdään. ”
poliisisetä: ” No kuule hyvää matkaa teille, ja oikein hyvää päivänjatkoa! ”
me: ” Kiitos. ” * lähdemme hämillämme jatkamaan matkaa *
Perille päästyämme meille selvisi, että uima-altaassa ei ollut vettä, joten päätimme keksiä muuta tekemistä. Tilasimme ruoan ja sitä odotellessamme kysyimme voiko joessa kalastaa. Meille ilmoitettiin, ettei heillä ole kalastukseen tarvittavia välineitä. Niinpä menimme lasten leikkipaikalle ja leikimme siellä hetken. Sitten ruotsalaisystävämme, jonka sisäinen pikkupoika oli selvästikin päässyt juuri valloilleen, lähti tutkimaan lähimaastoa.
Pian hän huusi meitä, ja kun menimme katsomaan, hän oli löytänyt kalaongen. Siiman virkaa toimitti paksu lanka, ja hieman ruostuneen koukun yläpuolella oli painona mutteri. Loppuaika ruokaa odotellessamme menikin sitten kunkin yrittäessä vuorollaan kalaonneaan. Paikan työntekijät kyllä sanoivat, ettei kala syö päiväsaikaan, ja hän varmasti katsoi päätään pudistellen kun hullut mzungut taiteilevat itsensä veden päälle kallistuneen puun päälle ja alkavat onkia. Kalaa emme saaneet, mutta hauskaa oli.
Illalla kävimme koko viidakkoperhe poikien kanssa Family Investment Pubissa syömässä ja testaamassa taitojamme biljardissa sekä tikanheitossa.
Lauantai 17.5.2008
Pojat olivat hieman huonovointisia, joten kutsuin heidät luokseni aamiaiselle. Kylmää chipsi mayaita ja sämpylöitä syötyään pojat lähtivät pitämään oppituntia koululaisille, ja minä nukuin puolet päivästä kuin tukki (lopun päivästä katsoin elokuvia).
Iltapäivällä viidakkoperheeni saapui kotiin väsnyeenä mutta onnellisena. Pojat tulivat vielä morjestamaan perhettänikin, ja sovimme lähtevämme seuraavana päivänä päiväretkelle Kitongaan.
Iltapäivällä viidakkoperheeni saapui kotiin väsnyeenä mutta onnellisena. Pojat tulivat vielä morjestamaan perhettänikin, ja sovimme lähtevämme seuraavana päivänä päiväretkelle Kitongaan.
Perjantai 16.5.2008
Pojat kävivät töistä tullessaan ottamassa minut mukaansa. Minulle annettiin tehtäväksi piknik-eväiden valitseminen, ja niinpä hain Hastysta sipsejä, munkkeja, muffinsseja, samosoja sekä tikkareita. Sitten lähdimme matkaan. Muutama kilometri Iringan ulkopuolella huomasin kysyä, minne olemme matkalla, sillä siihen mennessä minulla ei ollut ollut siitä aavistustakaan. Retkikohteenamme oli Riverside Campsite – tuo sama paikka, jossa viimeksi eksyin auringonkukkapellolle Tuomaksen ja Kristiinan kanssa. Tällä kertaa valitsimme kävelyreittimme määränpääksi vesiputoukset.
Tuosta seikkailusta tulikin paljon hurjempi kuin ikinä olin uskaltanut edes ajatella. Alkumatka meni kyllä hyvin: tallustelimme polkua pitkin eteenpäin maisemia ihaillen. Välillä olin kiinni kolmessa kaktuksessa yhtä aikaa, mutta se oli vielä pientä. Yritimme siis löytää hyvän näköalapaikan vesiputouksille, joten poikkesimme vähän väliä pusikon reunassa kulkevalta polulta pusikon läpi rantaan. Marcus oli ketteränä aina jo pitkällä pusikossa menossa, kun minä ja Christian lähdimme vihdoin myös raivaamaan tietämme pusikoiden lävitse rantaa kohti.
Niinpä taas yhden kerran Marcus lähti katsomaan josko siitä kohtaan pääsisi hyvälle piknikinviettopaikalle vesiputouksen äärelle. Kun Marcusta ei näkynyt heti takaisin, ajattelimme hänen löytäneen hyvän paikan. Niinpä lähdimme Christianin kanssa kohti rantaa. Christian – herrasmies kun on – meni edeltä ja yritti parhaansa mukaan raivata oksia tieltämme. Pian näimmekin jo Marcuksen kaukana joen rannan tienoilla pomppimassa kiveltä toiselle. Minä ja Christian jatkoimme matkaamme kiveltä toiselle risukkoisessa pusikossa.
Yhtäkkiä Christian käskee minun lähteä takaisin – ja vauhdilla. Minä tietysti sanon vastaan, että miksi ihmeessä, jatketaan vain matkaa, kyllä me saadaan vielä Marcus kiinni. Christian toistaa käskynsä, ja vihdoin näen myös syyn: seuraavalla kivellä on ISO käärme. Hetken vain tuijotan käärmettä, sillä olen nähnyt niin isoja käärmeitä ainoastaan televisiossa ja Mikumin käärmepuistossa – en kuitenkaan koskaan näin läheltä ja ilman, että meidän välissämme olisi mitään. Lähdemmekin takaisin risukon läpi polulle niin nopeaa kuin vain pystymme.
Päätin, etten enää mene tuollaisiin risukkoihin. Mikäli Christian ei olisi huomannut käärmettä, olisin hypännyt seuraavalle kivelle – kivelle, jossa käärme oli.
Kuljimme Christianin kanssa polkua pitkin vesiputouksen päälle asti, ja sieltä aloimme huhuilla Marcusta, joka ei tiennyt meidän ja käärmeen kohtaamisesta mitään, ja joka edelleen pomppi jossakin vesiputouksen alapuolella kiveltä toiselle. Huhuilummehan ei tietenkään siinä veden pauhussa kuulunut minnekään, mutta pian näimme kaukana kivien päällä pomppivan ruotsalaismiehen. Pian Marcuskin huomasi meidät, tuli luoksemme, ja niin söimme eväämme keskellä vesiputousta isolla kivellä.
Palattuamme Riverside Campsitelle, kerroimme käärmeestä paikan omistajalle. Hän kertoi, että kuvauksemme perusteella käärme oli joko kobra tai phyton. Hän kertoi myös, että siellä liikkuessa tulisi aina olla keppi kädessä, jotta olisi edes jotakin, jolla puolustautua käärmeen hyökätessä. Hän yritti myös (ilmeisesti lohduttaakseen) kertoa, että eivät ne käärmeet hyökkää, elleivät tunne oloaan uhatuksi. Olen taas hieman viisaampi. Olisin tosin mieluusti kuullut kaiken tuon ennen kohtaamistani valtavan käärmeen kanssa.
Pääsimme kaikki ehjin nahoin (muutamia pintanaarmuja kaktukset taisivat kaikille aiheuttaa) takaisin Iringaan. Pojat heittivät minut kotiini, ja sovimme tapaavamme parin tunnin kuluttua Rumoursissa – paikassa, jossa saa (parin tunnin odottelun jälkeen) todella herkullista kanaa.
Tilasin taksin, ja saavuin sovittuna aikana Rumoursiin. Pojat olivat jo paikalla. Rumoursin pöydät oli laitettu yhteen, pitkällä pöydällä paloi kynttilöitä ja paikka oli täynnä pukuihin ja mekkoihin sonnustautuneita ihmisiä. Minut esiteltiin monille ihmisille, ja samalla pojat kertoivat, että sattumalta tänään on Christianin entisen työpaikan vanhan työntekijän läksiäisjuhlat. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi nauttimaan juhla-ateria heidän kanssaan.
Noin 5 minuuttia saapumiseni jälkeen olin jo noutamassa seisovasta pöydästä toinen toistaan herkullisempia ruokalajeja. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta kuka kukakin oli, mutta illan mittaan huumorintäyteisten puheenvuorojen ansiosta sain hyvin selville useimpien juhlavieraiden taustat. Pääsin myös osalliseksi lahjojenjakoseremoniaa – pitkää ketjua, jota pitkin juhlakalulle ojennettiin läksiäislahjat.
Ilta eteni ja pian juhlien keskipiste opettikin nuorille tytöille ja pojille parhaimpia tanssiliikkeitään: lantio eteen, lantio taakse, eteen, taakse, eteen taakse , lantio sivulle, lantio toiselle sivulle, lantio pyöriiiiiii ja alusta uudestaan! Siinä koko juhlaporukka tanssi juhlakalun ympärillä tätä tanssia.
Sitten olikin jo aika jatkaa matkaa. Porukka lähti Twistersiin – Iringan ainoaan tanssipaikkaan. Minä jäin vielä tutustumaan Tansanian parhaita sipsejä valmistavan tehtaan omistajaan, yli 20 vuotta Tanskassa asuneeseen Michaeliin. Kyllä me mahdettiin olla huvittava näky: ruotsalainen tutkija ja suomalainen opiskelija puhumassa ruotsia, tansanialainen nuorekas mies puhumassa tanskaa. Ymmärsimme toisiamme, ja hauskaa oli. Saimme kutsun tulla vierailulle hänen tehtaaseensa.
Loppuilta menikin sitten Twistersissä, kun parkettien partaveitsi Säde oli jälleen poikien tanssitettavana.
Tuosta seikkailusta tulikin paljon hurjempi kuin ikinä olin uskaltanut edes ajatella. Alkumatka meni kyllä hyvin: tallustelimme polkua pitkin eteenpäin maisemia ihaillen. Välillä olin kiinni kolmessa kaktuksessa yhtä aikaa, mutta se oli vielä pientä. Yritimme siis löytää hyvän näköalapaikan vesiputouksille, joten poikkesimme vähän väliä pusikon reunassa kulkevalta polulta pusikon läpi rantaan. Marcus oli ketteränä aina jo pitkällä pusikossa menossa, kun minä ja Christian lähdimme vihdoin myös raivaamaan tietämme pusikoiden lävitse rantaa kohti.
Niinpä taas yhden kerran Marcus lähti katsomaan josko siitä kohtaan pääsisi hyvälle piknikinviettopaikalle vesiputouksen äärelle. Kun Marcusta ei näkynyt heti takaisin, ajattelimme hänen löytäneen hyvän paikan. Niinpä lähdimme Christianin kanssa kohti rantaa. Christian – herrasmies kun on – meni edeltä ja yritti parhaansa mukaan raivata oksia tieltämme. Pian näimmekin jo Marcuksen kaukana joen rannan tienoilla pomppimassa kiveltä toiselle. Minä ja Christian jatkoimme matkaamme kiveltä toiselle risukkoisessa pusikossa.
Yhtäkkiä Christian käskee minun lähteä takaisin – ja vauhdilla. Minä tietysti sanon vastaan, että miksi ihmeessä, jatketaan vain matkaa, kyllä me saadaan vielä Marcus kiinni. Christian toistaa käskynsä, ja vihdoin näen myös syyn: seuraavalla kivellä on ISO käärme. Hetken vain tuijotan käärmettä, sillä olen nähnyt niin isoja käärmeitä ainoastaan televisiossa ja Mikumin käärmepuistossa – en kuitenkaan koskaan näin läheltä ja ilman, että meidän välissämme olisi mitään. Lähdemmekin takaisin risukon läpi polulle niin nopeaa kuin vain pystymme.
Päätin, etten enää mene tuollaisiin risukkoihin. Mikäli Christian ei olisi huomannut käärmettä, olisin hypännyt seuraavalle kivelle – kivelle, jossa käärme oli.
Kuljimme Christianin kanssa polkua pitkin vesiputouksen päälle asti, ja sieltä aloimme huhuilla Marcusta, joka ei tiennyt meidän ja käärmeen kohtaamisesta mitään, ja joka edelleen pomppi jossakin vesiputouksen alapuolella kiveltä toiselle. Huhuilummehan ei tietenkään siinä veden pauhussa kuulunut minnekään, mutta pian näimme kaukana kivien päällä pomppivan ruotsalaismiehen. Pian Marcuskin huomasi meidät, tuli luoksemme, ja niin söimme eväämme keskellä vesiputousta isolla kivellä.
Palattuamme Riverside Campsitelle, kerroimme käärmeestä paikan omistajalle. Hän kertoi, että kuvauksemme perusteella käärme oli joko kobra tai phyton. Hän kertoi myös, että siellä liikkuessa tulisi aina olla keppi kädessä, jotta olisi edes jotakin, jolla puolustautua käärmeen hyökätessä. Hän yritti myös (ilmeisesti lohduttaakseen) kertoa, että eivät ne käärmeet hyökkää, elleivät tunne oloaan uhatuksi. Olen taas hieman viisaampi. Olisin tosin mieluusti kuullut kaiken tuon ennen kohtaamistani valtavan käärmeen kanssa.
Pääsimme kaikki ehjin nahoin (muutamia pintanaarmuja kaktukset taisivat kaikille aiheuttaa) takaisin Iringaan. Pojat heittivät minut kotiini, ja sovimme tapaavamme parin tunnin kuluttua Rumoursissa – paikassa, jossa saa (parin tunnin odottelun jälkeen) todella herkullista kanaa.
Tilasin taksin, ja saavuin sovittuna aikana Rumoursiin. Pojat olivat jo paikalla. Rumoursin pöydät oli laitettu yhteen, pitkällä pöydällä paloi kynttilöitä ja paikka oli täynnä pukuihin ja mekkoihin sonnustautuneita ihmisiä. Minut esiteltiin monille ihmisille, ja samalla pojat kertoivat, että sattumalta tänään on Christianin entisen työpaikan vanhan työntekijän läksiäisjuhlat. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi nauttimaan juhla-ateria heidän kanssaan.
Noin 5 minuuttia saapumiseni jälkeen olin jo noutamassa seisovasta pöydästä toinen toistaan herkullisempia ruokalajeja. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta kuka kukakin oli, mutta illan mittaan huumorintäyteisten puheenvuorojen ansiosta sain hyvin selville useimpien juhlavieraiden taustat. Pääsin myös osalliseksi lahjojenjakoseremoniaa – pitkää ketjua, jota pitkin juhlakalulle ojennettiin läksiäislahjat.
Ilta eteni ja pian juhlien keskipiste opettikin nuorille tytöille ja pojille parhaimpia tanssiliikkeitään: lantio eteen, lantio taakse, eteen, taakse, eteen taakse , lantio sivulle, lantio toiselle sivulle, lantio pyöriiiiiii ja alusta uudestaan! Siinä koko juhlaporukka tanssi juhlakalun ympärillä tätä tanssia.
Sitten olikin jo aika jatkaa matkaa. Porukka lähti Twistersiin – Iringan ainoaan tanssipaikkaan. Minä jäin vielä tutustumaan Tansanian parhaita sipsejä valmistavan tehtaan omistajaan, yli 20 vuotta Tanskassa asuneeseen Michaeliin. Kyllä me mahdettiin olla huvittava näky: ruotsalainen tutkija ja suomalainen opiskelija puhumassa ruotsia, tansanialainen nuorekas mies puhumassa tanskaa. Ymmärsimme toisiamme, ja hauskaa oli. Saimme kutsun tulla vierailulle hänen tehtaaseensa.
Loppuilta menikin sitten Twistersissä, kun parkettien partaveitsi Säde oli jälleen poikien tanssitettavana.
Torstai 15.5.2008
Heräsin aamulla ennen auringonnousua saattaakseni viidakkosiskoni ja -veljeni matkaan. No joo, todellinen syy heräämiseeni oli se, että he lainasivat meidän vartijaamme saattajaksi päätien varteen, joten minä jäin katsomaan ettei kukaan sillä välin vie omaisuuttamme pihalta.
Jälleen olen yksin.
Iltapäivällä Fadhili alkoikin jo pommittaa minua tekstiviesteillään kysyen milloin tapaamme. Iltapäivällä kaveri sitten herrasmiehenä tuli noutamaan minut, ja lähdimme V.I.P Clubille. Fadhili kertoi innoissaan kuinka hyvä paikka kyseinen klubi on, ja että hän on käynyt siellä jopa kaksi kerrtaa aiemminkin – tosin edellisellä lukukaudella. Minua melkein nolotti kertoa, että minäkin olin käynyt kyseisessä paikassa pari kertaa aiemmin, tosin kaikki kerrat ovat olleet muutaman kuukauden sisään.
Kaverini oli nälkäinen, ja kun kyseisestä paikasta ei juuri sillä hetkellä saanut mitään muuta kuin supua - ”keittoa”, jossa on liemen lisäksi pari lihapalasta – kerroin tietäväni ihan lähettyviltä hyvän kitimoto – sianliha – paikan. Kaverin (kuten minunkin) hämmästys oli suuri, kun hän tajusi, että maassa pari kuukautta viettänyt mzungu tuntee kaupungin häntä paremmin.
Tähän asti en ollut nähnyt koko iltana yhtä ainutta valkoista ihmistä, ja ainoana näköpiirissä olevana valkoisena olemisessa onkin se etu, että kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota – tai ainakaan kukaan ei jaksa sinua muistuttaa ihonväristäsi. Kaverin tyttöystävästä ja mulattilasten kauneudesta keskustellessamme sain jälleen yhden odottamattoman rakkaudentunnustuksen. Ironista – paikan nimi oli Family Investment Pub.
Kerrottuani kaverilleni ettei hän rakasta minua, jätin hänet kävelemään yksin keskellä yötä naapurikylään, ja menin itse ruotsalais-tansanialaisen ystävieni luo kylään ja vietin heidän seurassaan mukavan illan.
Jälleen olen yksin.
Iltapäivällä Fadhili alkoikin jo pommittaa minua tekstiviesteillään kysyen milloin tapaamme. Iltapäivällä kaveri sitten herrasmiehenä tuli noutamaan minut, ja lähdimme V.I.P Clubille. Fadhili kertoi innoissaan kuinka hyvä paikka kyseinen klubi on, ja että hän on käynyt siellä jopa kaksi kerrtaa aiemminkin – tosin edellisellä lukukaudella. Minua melkein nolotti kertoa, että minäkin olin käynyt kyseisessä paikassa pari kertaa aiemmin, tosin kaikki kerrat ovat olleet muutaman kuukauden sisään.
Kaverini oli nälkäinen, ja kun kyseisestä paikasta ei juuri sillä hetkellä saanut mitään muuta kuin supua - ”keittoa”, jossa on liemen lisäksi pari lihapalasta – kerroin tietäväni ihan lähettyviltä hyvän kitimoto – sianliha – paikan. Kaverin (kuten minunkin) hämmästys oli suuri, kun hän tajusi, että maassa pari kuukautta viettänyt mzungu tuntee kaupungin häntä paremmin.
Tähän asti en ollut nähnyt koko iltana yhtä ainutta valkoista ihmistä, ja ainoana näköpiirissä olevana valkoisena olemisessa onkin se etu, että kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota – tai ainakaan kukaan ei jaksa sinua muistuttaa ihonväristäsi. Kaverin tyttöystävästä ja mulattilasten kauneudesta keskustellessamme sain jälleen yhden odottamattoman rakkaudentunnustuksen. Ironista – paikan nimi oli Family Investment Pub.
Kerrottuani kaverilleni ettei hän rakasta minua, jätin hänet kävelemään yksin keskellä yötä naapurikylään, ja menin itse ruotsalais-tansanialaisen ystävieni luo kylään ja vietin heidän seurassaan mukavan illan.
Keskiviikko 14.5.2008
Päivällä lähdin Kristiinan kanssa Iringan ja Tumainin yliopiston välillä sijaitsevaan kylään Kihesaan. Olin sopinut sinne tapaamisen kaverini Fadhilin kanssa, ja siitä jatkoimme kolmisin matkaa Iringan keskustaan. Päivä oli kuuma, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Matkalla lapset huutelivat mzungua, mikä tuntui huvittavan paikallista kaveriani.
Keskustaan päästyämme joimme Hastyssa limsat, minä ja Kristiina lähdimme kotiin ja Fadhili meni keskustaan asioilleen. Hetken kuluttua Fadhili tulikin jo luoksemme kylään saadakseen takaisin Kristiinan häneltä hetkeä aiemmin lainaaman muistitikun. Hetken rupateltuamme sovin tapaavani Fadhilin seuraavana päivänä, kun Tuomas ja Kristiina ovat reissuillansa ja minä taas yksin Iringassa.
Söimme ruoan ja eikä aikaakaan kun illan yllätyksemme Kristiinalle saapui: Darissa asuva tuttavamme Christian ja ruotsalaisystävämme Marcus tulivat piristämään meitä ihanalla seurallaan. Kuulumiset vaihdettuamme ja kahvisteltuamme minä, Kristiina, Marcus ja Christian lähdimme nauttimaan mbuzia – vuohenlihaa.
Keskustaan päästyämme joimme Hastyssa limsat, minä ja Kristiina lähdimme kotiin ja Fadhili meni keskustaan asioilleen. Hetken kuluttua Fadhili tulikin jo luoksemme kylään saadakseen takaisin Kristiinan häneltä hetkeä aiemmin lainaaman muistitikun. Hetken rupateltuamme sovin tapaavani Fadhilin seuraavana päivänä, kun Tuomas ja Kristiina ovat reissuillansa ja minä taas yksin Iringassa.
Söimme ruoan ja eikä aikaakaan kun illan yllätyksemme Kristiinalle saapui: Darissa asuva tuttavamme Christian ja ruotsalaisystävämme Marcus tulivat piristämään meitä ihanalla seurallaan. Kuulumiset vaihdettuamme ja kahvisteltuamme minä, Kristiina, Marcus ja Christian lähdimme nauttimaan mbuzia – vuohenlihaa.
torstai 15. toukokuuta 2008
tiistai 13. toukokuuta 2008
Sähköpostien valittuja paloja
Olen täällä ollessani saanut suurlähetystöltä hyvin mielenkiintoisia sähköposteja. Tässä on joitakin pätkiä niistä:
"
Muistutamme, että aikaa kansalaisuusilmoituksen tekemiseen on jäljellä enää vajaat kaksi kuukautta ---.
--- entiset Suomen kansalaiset ovat voineet saada takaisin Suomen kansalaisuuden ilmoituksesta, jos Suomen kansalaisuus on menetetty esimerkiksi saadessaan hakemuksesta toisen maan kansalaisuuden.
Lisätietoja kansalaisuusilmoituksesta ja sen tekemisestä saa maahanmuuttoviraston sivuilta --- kohdassa Kansalaisuus. Lisätietoja saa myös Suomi-Seurasta.
Suomi-Seuran kotisivulla Neuvonta-osiossa on nyt tietoa kansainvälisille perheille tarjolla olevista tukimuodoista. Tukimuotoja kansainvälisille perheille -sivu on tarkoitettu niin ulkomailla kuin Suomessa asuville suomalaisille pareille ja perheille.
SUOMI-SEURAN SUOMEN KIELEN JA SUOMALAISEN KULTTUURIN SEMINAARI
---
Kohderyhmä: 18-45-vuotiaat ulkosuomalaiset ja/tai heidän puolisonsa.---
Kahden viikon seminaarissa opiskellaan suomen kieltä 50 tuntia kolmessa eri tasoryhmässä vasta-alkajista edistyneisiin. Ohjelmaan sisältyy luentoja esim. Suomen historiasta, yhteiskunnasta, suomalaisesta musiikista ja taiteesta. Luennot pidetään englanniksi.
Opetuskieli on suomi ja englanti. Osanottajien ei tarvitse osata suomea, mutta englannin kielen taito on oltava riittävä, jotta opiskelija pystyy seuraamaan luentoja ja osallistumaan opetukseen.
PALUUMUUTTAJAN INFOPÄIVÄ
Suomi-Seura ry järjestää infopäivän Suomeen palaajille 22. elokuuta 2008 kello 10 - 14. Infopäivän aiheina ovat mm. maahanmuutto, terveyden hoito, eläkkeet, verotus, asunnon ja työn hankinta, lasten koulunkäynti ym.
Suomen Paluumuuttajat ry järjestää kesätempauksen ---. Paluumuuttajien yhteisen kesäillan kohokohta on Global Cooling jazzfunk-orkesterin konsertti. Paluumuuttajien kesätempaukseen ovat kaikki tervetulleita.
VALMENNUSVUOSI OPISKELUUN JA TYÖSKENTELYYN SUOMESSA
Haluatko Suomeen opiskelemaan tai töihin?
Jamilahden Kansanopiston Suomeen!-linja antaa valmiudet elää, opiskella ja työskennellä Suomessa suomeksi. ---. Linjan tavoitteena on ennen muuta hyvä suomen kielen taito. Valmennusvuotesi lopuksi voit suorittaa suomen kielen (YKI) tutkinnon.---
Suomeen!-linjalla perehdytään suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin - musiikkiin, elokuvaan, kirjallisuuteen ja kuvaamataiteeseen. ---
Opetus annetaan suomeksi. Suomeen!-linja on tarkoitettu 18-26-vuotiaille, jotka hallitsevat jo suomen kielen perusteet. Linja sopii erityisesti ulkosuomalaisille.
Ulkosuomalaisparlamentin nettisivujen linkkilistaa päivitetään ja laajennetaan parhaillaan. Jos sinun yhteisösi nettisivut puuttuvat, haluat lisätä tai poistaa linkin suomalaisyhteisösi nettisivulle, ilmoita siitä lähettämällä viesti osoitteeseen—
Suomen kielen yleisen kielitutkinnon (YKI) keskitason testipäivä järjestetään ---.
Yleiset kielitutkinnot (YKI) ovat aikuisille suunnattuja kielitaitotutkintoja. Niissä arvioidaan monipuolisesti suullista ja kirjallista kielitaitoa. --- Yleisen kielitutkinnon voi suorittaa riippumatta siitä, miten tai missä kielen on oppinut.
Yleisen kielitutkinnon suorittamisesta annetaan todistus, jossa arvioidaan osallistujan kielitaitoa yleisellä tasolla sekä annetaan erikseen tasoarviot puheen ymmärtämisen, tekstin ymmärtämisen, puhumisen, kirjoittamisen sekä rakenteiden ja sanaston hallinnan osalta.
"
Miksi minulle lähetetään tällaisia sähköposteja!?
"
Muistutamme, että aikaa kansalaisuusilmoituksen tekemiseen on jäljellä enää vajaat kaksi kuukautta ---.
--- entiset Suomen kansalaiset ovat voineet saada takaisin Suomen kansalaisuuden ilmoituksesta, jos Suomen kansalaisuus on menetetty esimerkiksi saadessaan hakemuksesta toisen maan kansalaisuuden.
Lisätietoja kansalaisuusilmoituksesta ja sen tekemisestä saa maahanmuuttoviraston sivuilta --- kohdassa Kansalaisuus. Lisätietoja saa myös Suomi-Seurasta.
Suomi-Seuran kotisivulla Neuvonta-osiossa on nyt tietoa kansainvälisille perheille tarjolla olevista tukimuodoista. Tukimuotoja kansainvälisille perheille -sivu on tarkoitettu niin ulkomailla kuin Suomessa asuville suomalaisille pareille ja perheille.
SUOMI-SEURAN SUOMEN KIELEN JA SUOMALAISEN KULTTUURIN SEMINAARI
---
Kohderyhmä: 18-45-vuotiaat ulkosuomalaiset ja/tai heidän puolisonsa.---
Kahden viikon seminaarissa opiskellaan suomen kieltä 50 tuntia kolmessa eri tasoryhmässä vasta-alkajista edistyneisiin. Ohjelmaan sisältyy luentoja esim. Suomen historiasta, yhteiskunnasta, suomalaisesta musiikista ja taiteesta. Luennot pidetään englanniksi.
Opetuskieli on suomi ja englanti. Osanottajien ei tarvitse osata suomea, mutta englannin kielen taito on oltava riittävä, jotta opiskelija pystyy seuraamaan luentoja ja osallistumaan opetukseen.
PALUUMUUTTAJAN INFOPÄIVÄ
Suomi-Seura ry järjestää infopäivän Suomeen palaajille 22. elokuuta 2008 kello 10 - 14. Infopäivän aiheina ovat mm. maahanmuutto, terveyden hoito, eläkkeet, verotus, asunnon ja työn hankinta, lasten koulunkäynti ym.
Suomen Paluumuuttajat ry järjestää kesätempauksen ---. Paluumuuttajien yhteisen kesäillan kohokohta on Global Cooling jazzfunk-orkesterin konsertti. Paluumuuttajien kesätempaukseen ovat kaikki tervetulleita.
VALMENNUSVUOSI OPISKELUUN JA TYÖSKENTELYYN SUOMESSA
Haluatko Suomeen opiskelemaan tai töihin?
Jamilahden Kansanopiston Suomeen!-linja antaa valmiudet elää, opiskella ja työskennellä Suomessa suomeksi. ---. Linjan tavoitteena on ennen muuta hyvä suomen kielen taito. Valmennusvuotesi lopuksi voit suorittaa suomen kielen (YKI) tutkinnon.---
Suomeen!-linjalla perehdytään suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin - musiikkiin, elokuvaan, kirjallisuuteen ja kuvaamataiteeseen. ---
Opetus annetaan suomeksi. Suomeen!-linja on tarkoitettu 18-26-vuotiaille, jotka hallitsevat jo suomen kielen perusteet. Linja sopii erityisesti ulkosuomalaisille.
Ulkosuomalaisparlamentin nettisivujen linkkilistaa päivitetään ja laajennetaan parhaillaan. Jos sinun yhteisösi nettisivut puuttuvat, haluat lisätä tai poistaa linkin suomalaisyhteisösi nettisivulle, ilmoita siitä lähettämällä viesti osoitteeseen—
Suomen kielen yleisen kielitutkinnon (YKI) keskitason testipäivä järjestetään ---.
Yleiset kielitutkinnot (YKI) ovat aikuisille suunnattuja kielitaitotutkintoja. Niissä arvioidaan monipuolisesti suullista ja kirjallista kielitaitoa. --- Yleisen kielitutkinnon voi suorittaa riippumatta siitä, miten tai missä kielen on oppinut.
Yleisen kielitutkinnon suorittamisesta annetaan todistus, jossa arvioidaan osallistujan kielitaitoa yleisellä tasolla sekä annetaan erikseen tasoarviot puheen ymmärtämisen, tekstin ymmärtämisen, puhumisen, kirjoittamisen sekä rakenteiden ja sanaston hallinnan osalta.
"
Miksi minulle lähetetään tällaisia sähköposteja!?
Tiistai 13.5.2008
Koulun jälkeen kävin ostamassa jälleen batiikkikankaan, tällä kertaa väreinä sininen ja vihreä. Ostin myös kaksi paitaa, hintaa molemmilla vajaa kolme euroa. Löysimme siinä kierrellessämme eräältä pieneltä kujalta naisten alusvaateliikkeen, jossa oli kaikennäköisiä pitsihörhelöisiä rintaliivejä ja pienenpieniä stringejä. Tähän asti olemme nähneet vain jättisuuria lahkeellisia alushousuja ja kirpputoreilla myytäviä kauhtuneita rintaliivejä.
Vaatekauppojen sovituskopit olivat myöskin mielenkiintoinen kokemus. Useimmissa liikkeissä pyydettyäni sovitusmahdollisuutta johonkin liikkeen nurkista ripustettiin kangas, jonka taakse sain sitten mennä vaihtamaan vaatteita. Eräässä liikkeessä pyysin taas saada sovittaa kivannäköistä tunikaa, ja myyjä neuvoi minua menemään tiskin taakse. Joka puolella seinillä roikui vaatteita, ja myyjä (, joka itse oli asiakkaiden puolella) neuvoi minua kävelemään seinän vierustaa liikkeen vastakkaista seinustaa kohti. Yhdessä nurkassa myyjä sanoi, että nyt, peruuta. Katsoin hämilläni ensin myyjää, sitten takanani olevaa vaatteita täynnä olevaa seinää. Myyjä vakuutti, että minun pitää peruuttaa juuri siinä. No, kävelin kohti seinää, ja vaatteiden alta paljastuikin pienoinen syvennys! Tunsin itseni harvinaisen typeräksi puskiessani seinää päin.
Vaatekauppojen sovituskopit olivat myöskin mielenkiintoinen kokemus. Useimmissa liikkeissä pyydettyäni sovitusmahdollisuutta johonkin liikkeen nurkista ripustettiin kangas, jonka taakse sain sitten mennä vaihtamaan vaatteita. Eräässä liikkeessä pyysin taas saada sovittaa kivannäköistä tunikaa, ja myyjä neuvoi minua menemään tiskin taakse. Joka puolella seinillä roikui vaatteita, ja myyjä (, joka itse oli asiakkaiden puolella) neuvoi minua kävelemään seinän vierustaa liikkeen vastakkaista seinustaa kohti. Yhdessä nurkassa myyjä sanoi, että nyt, peruuta. Katsoin hämilläni ensin myyjää, sitten takanani olevaa vaatteita täynnä olevaa seinää. Myyjä vakuutti, että minun pitää peruuttaa juuri siinä. No, kävelin kohti seinää, ja vaatteiden alta paljastuikin pienoinen syvennys! Tunsin itseni harvinaisen typeräksi puskiessani seinää päin.
Maanantai 12.5.2008
Aamulla menin yhdeksäksi yliopistolle, ja – yllätys yllätys – ensimmäinen luento oli peruttu! Eipä siis auttanut muu kuin yrittää saada neljä tuntia kulumaan yliopistolla ilman tekemistä. Surffailtuani netissä kaikki enemmän ja vähemmän kiinnostavat uutissivut, luettuani kuukauden Viivit ja Wagnerit ja katsottuani kaikki mieleentulevat kuvat (niitä kun ei kotona tule ladattua), menin syömään uusinta lempiruokaani riisiä hernekastikkeella (tai varmaankin yliopiston ruokalan tädit ajattelevat noin, kun sitä nykyään aina otan – se kuitenkin voittaa riisiä papukastikkeella, jota syön muutenkin kotona melkein joka päivä). Luennon loputtua pääsin luokkakaverin kyydillä kotiin.
Sunnuntai 11.5.2008
Aamulla soitin ensimmäistä kertaa täälläoloaikanani Suomeen. Kyseessä oli siis onnittelupuhelu äidille.
Päivällä katsoin jälleen yhden elokuvan, ja illalla minä ja Tuomas suuntasimme Marcuksen seuraksi Rumoursiin syömään jälleen herkullista kanaa naan-leivän kanssa. Tutustuimme muutamiin baarinomistajiin. Mukavaa porukkaa, meininki oli rentoa. Illan päätteeksi katsoimme kauhuleffan, jonka aikana pojat (tietysti) yrittivät säikytellä minua parhaansa mukaan. Totuushan on, että noin tekemällä he yrittivät peitellä omaa pelkoaan. Minulla oli tyyny kaverinani, eivätkä säikytysyritykset onnistuneet. Pojat saattaisivat olla toki asiasta eri mieltä, mutta minä en tunnusta mitään.
Päivällä katsoin jälleen yhden elokuvan, ja illalla minä ja Tuomas suuntasimme Marcuksen seuraksi Rumoursiin syömään jälleen herkullista kanaa naan-leivän kanssa. Tutustuimme muutamiin baarinomistajiin. Mukavaa porukkaa, meininki oli rentoa. Illan päätteeksi katsoimme kauhuleffan, jonka aikana pojat (tietysti) yrittivät säikytellä minua parhaansa mukaan. Totuushan on, että noin tekemällä he yrittivät peitellä omaa pelkoaan. Minulla oli tyyny kaverinani, eivätkä säikytysyritykset onnistuneet. Pojat saattaisivat olla toki asiasta eri mieltä, mutta minä en tunnusta mitään.
Lauantai 10.5.2008
Illalla vietimme saunailtaa Iringan saunomista arvostavien (eli siis suomalaisten ja ruotsalaisen) kesken. Ilta oli todella viihtyisä nakinpaistoineen ja saunomisineen. Saimme jopa tuliaisia: pullollisen viskiä ja pussillisen ruisjauhoja.
Perjantai 9.5.2008
Päivällä kävin Kristiinan kanssa erään tuttavamme mukana katolilaisen italialaissyntyisen nunnan ylläpitämässä ilmeisesti kotitalouskoulussa (tai joku sen tyylinen paikka), ja ostimme hurjan määrän herkkuja: ravioleja, pastaa, samosoja, pasteijoita ja pitsoja. Vietyämme ruoat kotiin lähdimme muiden suosittelemaan pitsapaikkaan, ja kyllä, ihmeellistä mutta totta: Iringasta löytyi paikka, josta sai hyvää pitsaa!
Illalla pääsin vihdoin maistamaan paljon kehuttua kitimotoa, eli sianlihaa. Täällä sianlihaa myyvät paikat ovat yleensä hyvin vaatimattomia ja ehkä hieman piilossa, eikä sianlihan saatavuutta turhan paljoa mainosteta. Niinpä sitä haluavan pitää tietää paikat jonne mennä, ja tänä iltana oppaaksemme lähti ruotsalaisystävämme. Kitimoto na ugali (sianliha ja maissipuuro) oli sopiva iltasyöminen ennen kuin suuntasimme VIP Clubille, jossa seuraamme liittyi vielä jenkkivahvistuksena Iso-Mike. Siitä jatkoimme biljardipelin jälkeen vanhaan tuttuun Twistersiin, jossa jälleen pääsimme hiomaan jo lähes täydellisiä bongo flavan tanssiaskeleitamme. Pojat olivat väsyneitä ja lähtivät jo aikaisemmin nukkumaan, mutta me tytöt jäimme viettämään iltaa espanjalaistuttujemme seuraan.
Illalla pääsin vihdoin maistamaan paljon kehuttua kitimotoa, eli sianlihaa. Täällä sianlihaa myyvät paikat ovat yleensä hyvin vaatimattomia ja ehkä hieman piilossa, eikä sianlihan saatavuutta turhan paljoa mainosteta. Niinpä sitä haluavan pitää tietää paikat jonne mennä, ja tänä iltana oppaaksemme lähti ruotsalaisystävämme. Kitimoto na ugali (sianliha ja maissipuuro) oli sopiva iltasyöminen ennen kuin suuntasimme VIP Clubille, jossa seuraamme liittyi vielä jenkkivahvistuksena Iso-Mike. Siitä jatkoimme biljardipelin jälkeen vanhaan tuttuun Twistersiin, jossa jälleen pääsimme hiomaan jo lähes täydellisiä bongo flavan tanssiaskeleitamme. Pojat olivat väsyneitä ja lähtivät jo aikaisemmin nukkumaan, mutta me tytöt jäimme viettämään iltaa espanjalaistuttujemme seuraan.
Torstai 8.5.2008
Aamulla tein tentin kurssista, jota olen suorittanut verkkokurssina Joensuuhun. Tenttiä tekemään minut tuli hakemaan eräs paikallinen mies. Siinä kävellessämme hän sanoi minun olevan mahdottoman hidas kävelijä. Kerroin hänelle, että tähän asti kaikki ovat täällä vain päivitelleet että kuinka nopeasti kävelen paikasta toiseen. Kerroin hänelle myös, että kaikki ovat aina sanoneet, että Afrikassa ei ole kiirettä mihinkään, eikä saa kävellä liian nopeasti. Hän naurahti ja jatkoi harppomista hurjaa vauhtia eteenpäin.
Kirjastossa minut vietiin ilmeisesti johonkin tietokoneiden korjaushuoneeseen, ja sen perällä olevaan arviolta kahden neliömetrin kokoiseen koppiin, jossa oli puolen seinän kokoinen ikkuna. Siinä minä sitten kirjoittelin tenttivastaustani samalla kun lasin toisella puolella pidettiin tiukkaa swahilinkielistä puhuttelua, korjattiin tietokoneita ja opetettiin opiskelijoita ilmeisesti tietokoneiden korjaamisessa. Sain tentin tehtyä ennätysajassa ja lähdin Kristiinan kanssa ostoksille.
Kirjastossa minut vietiin ilmeisesti johonkin tietokoneiden korjaushuoneeseen, ja sen perällä olevaan arviolta kahden neliömetrin kokoiseen koppiin, jossa oli puolen seinän kokoinen ikkuna. Siinä minä sitten kirjoittelin tenttivastaustani samalla kun lasin toisella puolella pidettiin tiukkaa swahilinkielistä puhuttelua, korjattiin tietokoneita ja opetettiin opiskelijoita ilmeisesti tietokoneiden korjaamisessa. Sain tentin tehtyä ennätysajassa ja lähdin Kristiinan kanssa ostoksille.
perjantai 9. toukokuuta 2008
Keskiviikko 7.5.2008
Vietin koko päivän sisällä lukien huomiseen tenttiin. No, tulihan siinä kaksi elokuvaa katottua välissä, mutta siis tarkoituksenani oli keskittyä tenttiin lukemiseen. Onneksi otin suurimman osan tenttialueesta netistä muistitikulleni, sillä jo aamupäivästä internet sanoi sopimuksensa irti meidän nettiliittymän kanssa, emmekä siis päässeet enää loppupäivän aikana nettiin.
Ilme kohdallaan.
Ilme kohdallaan.
Tiistai 6.5.2008
Luento kesti tänään noin puolet normaalista, ja luennon sisältö oli pääkohdin seuraava: luennoitsija rukoili(!) opiskelijoita palauttamaan tuon toisen kurssin tämän viikon osuuden hänelle. Hän oli tähän mennessä saanut tasan yhdeltä parilta työn palautettuna (eli minulta ja Heavenlightilta), ja me saimmekin tästä aktiivisuudestamme ylimääräistä kiitosta ja onnitteluja.
Koulun jälkeen sain yhdeltä opiskelijalta tekstiviestin, jonka sisältö kuului suomennettuna näin: ”Hei Sade, minulla on vaikeuksia tämän viikon työn kanssa, olen sitä mieltä että sinä voit antaa minulle perusideoita. Tulisitko huoneeseeni auttamaan minua jos sinulla on aikaa ja ei haittaa, olisitko kiltti.” Viesti oli tullut ehkä minuutti sen jälkeen kun poistuin luentosalista, mielestäni opiskelija olisi voinut kysyä minulta apua kasvotusten. Olin kuitenkin lähdössä keskustaan lounastamaan Kristiinan kanssa, joten päätin vastata viestiin myöhemmin kotoa.
Iltapäivällä vietimme viisi tuntia Kristiinan kanssa ostoksilla. Vihdoin mukaani tarttui pala kangasta, 3 metriä batiikkia, hinta noin 3e. Nyt minulla on sitten edessäni dilemma: teetänkö tuosta kankaasta täällä hameen, vai vienkö kankaan sellaisenaan Suomeen ja teen siitä siellä itse hameen. Täällä hameen teettäminen maksaa vähemmän kuin Suomessa yhden lankarullan ostaminen. Toisaalta taas täällä teetetty vaate voi olla ihan mitä tahansa, todella kaunis ja (muutaman korjauksen jälkeen) istuva vaate, tai sitten koko kangas menee pilalle kun ompelija on yrittänyt tehdä siitä hametta.
Koulun jälkeen sain yhdeltä opiskelijalta tekstiviestin, jonka sisältö kuului suomennettuna näin: ”Hei Sade, minulla on vaikeuksia tämän viikon työn kanssa, olen sitä mieltä että sinä voit antaa minulle perusideoita. Tulisitko huoneeseeni auttamaan minua jos sinulla on aikaa ja ei haittaa, olisitko kiltti.” Viesti oli tullut ehkä minuutti sen jälkeen kun poistuin luentosalista, mielestäni opiskelija olisi voinut kysyä minulta apua kasvotusten. Olin kuitenkin lähdössä keskustaan lounastamaan Kristiinan kanssa, joten päätin vastata viestiin myöhemmin kotoa.
Iltapäivällä vietimme viisi tuntia Kristiinan kanssa ostoksilla. Vihdoin mukaani tarttui pala kangasta, 3 metriä batiikkia, hinta noin 3e. Nyt minulla on sitten edessäni dilemma: teetänkö tuosta kankaasta täällä hameen, vai vienkö kankaan sellaisenaan Suomeen ja teen siitä siellä itse hameen. Täällä hameen teettäminen maksaa vähemmän kuin Suomessa yhden lankarullan ostaminen. Toisaalta taas täällä teetetty vaate voi olla ihan mitä tahansa, todella kaunis ja (muutaman korjauksen jälkeen) istuva vaate, tai sitten koko kangas menee pilalle kun ompelija on yrittänyt tehdä siitä hametta.
Maanantai 5.5.2008
Perjantaina olin jakanut projektityöparini Heavenlightin kanssa tämän viikon työn kahteen osaan, jotta kumpikin tekisi jotakin, eikä meidän tarvitsisi istua yliopistolla niin pitkään. (Olen huomannut, että täällä pari- tai ryhmätyön tekeminen on todella, todella raskasta ja henkisesti kuluttavaa.) Tänään koko luokka sai sitten heti ensimmäisellä luennolla kuulla kunniansa, kun yhtään projektitön tämän viikon osuutta ei ollut palautettu.
Luennon jälkeen viimeistelin oman osuuteni (eli siis aloin tehdä omaa osuuttani, kun en ollut uskonut, että Heavenlight kuitenkaan olisi vielä tehnyt omaansa), kokosimme molempien osuudet yhteen ja lähetimme työmme luennoitsijalle, joka jälleen (ehkä noin viidettä kertaa) vielä viimeisen kerran siirsi työn viimeistä palautuspäivää. Nyt viimeiseksi (tällä kertaa kuulema lopulliseksi) palautuspäiväksi hän sanoi tämän maanantai-illan. Illalla hän arvostelisi kaikkien työt.
Luennon jälkeen viimeistelin oman osuuteni (eli siis aloin tehdä omaa osuuttani, kun en ollut uskonut, että Heavenlight kuitenkaan olisi vielä tehnyt omaansa), kokosimme molempien osuudet yhteen ja lähetimme työmme luennoitsijalle, joka jälleen (ehkä noin viidettä kertaa) vielä viimeisen kerran siirsi työn viimeistä palautuspäivää. Nyt viimeiseksi (tällä kertaa kuulema lopulliseksi) palautuspäiväksi hän sanoi tämän maanantai-illan. Illalla hän arvostelisi kaikkien työt.
Sunnuntai 4.5.2008
Aamulla minä ja Tuomas lähdimme ahkerina aamukirkkoon. Kirkon jälkeen menimme Lutheran Centeriin syömään. Tuolla kului viimeksi noin kolme tuntia, joten tällä kertaa olimme fiksumpia ja kävimme ennen kirkkoa tilaamassa ruoat: Tuomas tilasi annoksen kalaa ja minä lihahampurilaisen ranskalaisilla. Tilauksemme ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tarjoilijatar toi ensin molemmille kala-annokset. Kun sitten kysyin, että mitä tämä on, minä tilasin hampurilaisen, tarjoilijatar sanoi hampurilaisen tulevan kyllä ihan kohta. Niinpä sain ensin selvitellä hyvän tovin, että halusin pelkästään hampurilaisen ranskalaisilla, en kala-ateriaa.
Monien anteeksipyytelyjen jälkeen tarjoilijatar toi kala-ateriani vierelle lihahampurilaisen: sämpylän, jossa oli välissä kuin lihakäristystä, tosin sillä erotuksella, että liha ei ollut käristystä, vaan pelkästään ohuita lihasiivuja. Heti erikoisen hampurilaisen aiheuttaman huvituksen/järkytyksen laannuttua kysyin, missä ranskalaiseni viipyivät. Nainen oli ihmeissään, ja jouduin selittämään, että menussa luki, että hampurilaiset tarjoillaan ranskalaisten kanssa. Nainen katosi keittiöön ja tuli hetken kuluttua takaisin ilmoittaen, että ranskalaisiani alettiin juuri nyt valmistamaan. Kyllähän tuossa syömisessä taas kesti hyvä tovi, kun ranskalaisten kuoriminen, pilkkominen ja paistaminen kesti hetken. Sain tuosta kuitenkin vatsansa täyteen.
Illalla menimme kylään erän suomalaisnaisen luokse. Hänen kotiapulaisensa oli leiponut aivan taivaallisia suklaamuffinseja. Kyllä nyt taas sai muistaa, kuinka hyviä herkkuja voisikaan saada, jos meidänkin mama osaisi niitä tehdä (tai suostuisi tekemään tai jos osaisimme hänelle riittävän hyvin swahiliksi asiamme esittää). Sain myös lainaan muutamia suomenkielisiä naistenlehtiä, ihanaa lukea illalla hömppää omalla äidinkielellä.
Monien anteeksipyytelyjen jälkeen tarjoilijatar toi kala-ateriani vierelle lihahampurilaisen: sämpylän, jossa oli välissä kuin lihakäristystä, tosin sillä erotuksella, että liha ei ollut käristystä, vaan pelkästään ohuita lihasiivuja. Heti erikoisen hampurilaisen aiheuttaman huvituksen/järkytyksen laannuttua kysyin, missä ranskalaiseni viipyivät. Nainen oli ihmeissään, ja jouduin selittämään, että menussa luki, että hampurilaiset tarjoillaan ranskalaisten kanssa. Nainen katosi keittiöön ja tuli hetken kuluttua takaisin ilmoittaen, että ranskalaisiani alettiin juuri nyt valmistamaan. Kyllähän tuossa syömisessä taas kesti hyvä tovi, kun ranskalaisten kuoriminen, pilkkominen ja paistaminen kesti hetken. Sain tuosta kuitenkin vatsansa täyteen.
Illalla menimme kylään erän suomalaisnaisen luokse. Hänen kotiapulaisensa oli leiponut aivan taivaallisia suklaamuffinseja. Kyllä nyt taas sai muistaa, kuinka hyviä herkkuja voisikaan saada, jos meidänkin mama osaisi niitä tehdä (tai suostuisi tekemään tai jos osaisimme hänelle riittävän hyvin swahiliksi asiamme esittää). Sain myös lainaan muutamia suomenkielisiä naistenlehtiä, ihanaa lukea illalla hömppää omalla äidinkielellä.
torstai 8. toukokuuta 2008
Lauantai 3.5.2008
Sovimme jo eilen päivällä Willin kanssa lounastavamme tänään päivällä Riverside Campsitella. Niinpä eilisen aiheuttama väsymys sai väistyä, ja lähdimme taksikuski Juliuksen matkassa Iringan kaupungin ulkopuolelle päiväretkelle. Perille päästyämme päätimme tehdä pienen kävelyretken Campsiten kauniiseen luontoon. Paikan omistaja neuvoi meille helpon, noin puolesta tunnista tuntiin kestävän lyhyen kävelyreitin, ja niinpä lähdimme katsastamaan Tansanian luonnon ihmeitä.
Heti ensimmäiset askeleet otettuamme minä ja Kristiina saimme huomata, että pitkät housut ja umpinaiset kengät olisi ollut voittava valinta tällä kertaa. Vaan vanhoina partiolaisina me menimme läpi ruohikoiden ja piikkipensaiden kesähepeneissämme, yrittäen kuitenkin parhaamme mukaan varoa ruohikossa mahdollisesti päivää paistattelevia käärmeitä.
Muutamaan kertaan jouduimme pysähtymään polkujen risteyksissä tarkistamaan käsinpiirretystä kartastamme reittimme suunnan, mutta muuten matka sujui oikein leppoisissa merkeissä. Erään auringonkukkapellon jälkeen lähdimme harhapolulle, ja kävimme hyvän lenkin ennen kuin käännyimme takaisin huomattuamme olevamme jossakin ihan väärässä paikassa. Paluumatkalla lauleskelimmekin sitten yhteislauluna Elefanttimarssia. Tuo hetki eksyksissä tansanialaisessa metsässä pelkkä käsinpiirretty kartta apunamme on varmasti yksi niistä muistoista, joille vielä koko porukalla saamme nauraa monet kerrat.
Pienen tutkimusretkemme jälkeen olimmekin jo sopivan nälkäisiä, ja pääsimme suoraan puffet-lounaalle. Ruoka oli jotakin aivan uskomatonta: nakkeja, salaattia, leikkelemakkaraa, jauhelihapitsoja ja vaikka mitä muuta harvinaista herkkua. Leikkelemakkaraa en ole edes nähnyt koko täälläoloaikanani ennen tätä!
Heti ensimmäiset askeleet otettuamme minä ja Kristiina saimme huomata, että pitkät housut ja umpinaiset kengät olisi ollut voittava valinta tällä kertaa. Vaan vanhoina partiolaisina me menimme läpi ruohikoiden ja piikkipensaiden kesähepeneissämme, yrittäen kuitenkin parhaamme mukaan varoa ruohikossa mahdollisesti päivää paistattelevia käärmeitä.
Muutamaan kertaan jouduimme pysähtymään polkujen risteyksissä tarkistamaan käsinpiirretystä kartastamme reittimme suunnan, mutta muuten matka sujui oikein leppoisissa merkeissä. Erään auringonkukkapellon jälkeen lähdimme harhapolulle, ja kävimme hyvän lenkin ennen kuin käännyimme takaisin huomattuamme olevamme jossakin ihan väärässä paikassa. Paluumatkalla lauleskelimmekin sitten yhteislauluna Elefanttimarssia. Tuo hetki eksyksissä tansanialaisessa metsässä pelkkä käsinpiirretty kartta apunamme on varmasti yksi niistä muistoista, joille vielä koko porukalla saamme nauraa monet kerrat.
Pienen tutkimusretkemme jälkeen olimmekin jo sopivan nälkäisiä, ja pääsimme suoraan puffet-lounaalle. Ruoka oli jotakin aivan uskomatonta: nakkeja, salaattia, leikkelemakkaraa, jauhelihapitsoja ja vaikka mitä muuta harvinaista herkkua. Leikkelemakkaraa en ole edes nähnyt koko täälläoloaikanani ennen tätä!
Perjantai 2.5.2008
Tänään pääsin vihdoin paikallisen kaverini kanssa illanviettoon. Illalla Fadhili kurvasi taksilla Wilolesin mäelle ja niinpä lähdimme ensin Shootersiin. Siellä tapasimme Andrew:n, joka oli kovin innoissaan selittämässä poliittisista näkemyksistään ja Tansanian surkeasta hallituksesta. Kun en kamalasti kommentoinut hänen juttuihinsa, Andrew (, joka tunsi täällä viime syksyn viettäneen turkulaismiehen Markun) siirtyi kertomaan näkemyksiään seuraavalle, ja muisti toki samalla mainita, kuinka minä olin tylsistynyt hänen seurassaan.
Shootersiin tuli myös pari muuta luokkakaveriani Tumainilta, ja yhdessä jatkoimme kaupungin ainoaan tanssipaikkaan, Twistersiin. Siellä sitten treenasin lisää Bongo Flavan tanssitaitojani, ja pääsinpä kokeileen tätä hyvin mielenkiintoista tanssityyliä myös muiden mzungujen, nimittäin kolmen espanjalaismiehen seurassa. Täytyy kyllä nostaa hattua noille espanjalaisille, tyypit olivat varmaan lähempänä 40 vuotta, mutta siellä he bailasivat 110 lasissa nuorten tansanialaisten seassa laulaen – paikallisten tapaan – suosituimmissa hiteissä mukana. Illan aikana minäkin opin muutamien biisien kertosäkeitä.
Shootersiin tuli myös pari muuta luokkakaveriani Tumainilta, ja yhdessä jatkoimme kaupungin ainoaan tanssipaikkaan, Twistersiin. Siellä sitten treenasin lisää Bongo Flavan tanssitaitojani, ja pääsinpä kokeileen tätä hyvin mielenkiintoista tanssityyliä myös muiden mzungujen, nimittäin kolmen espanjalaismiehen seurassa. Täytyy kyllä nostaa hattua noille espanjalaisille, tyypit olivat varmaan lähempänä 40 vuotta, mutta siellä he bailasivat 110 lasissa nuorten tansanialaisten seassa laulaen – paikallisten tapaan – suosituimmissa hiteissä mukana. Illan aikana minäkin opin muutamien biisien kertosäkeitä.
torstai 1. toukokuuta 2008
Yhteenvetoa ja ajatuksia
60 yötä sitten lähdin Suomesta, 61 yön päästä olen takaisin Suomessa. Tänään olen paljon pohtinut tätä matkan puoliväliä. Niin paljon on jo ehtinyt tapahtua, ja niin paljon tulee varmasti vielä tapahtumaan. Huomisesta eteenpäin kotiinpaluu on lähempänä kuin tänne tuleminen. Tiedän, että puolivälin ohittamisen jälkeen aika kuluu todella nopeasti, ja todennäköisesti istun lentokoneessa ennen kuin huomaankaan. Toivon kuitenkin, että osaan nauttia näistä jäljellä olevista kuukausistakin täysillä siitä huolimatta, että tiedän poislähdön olevan lähellä. Outoa ajatella poislähtöä, kun kuitenkin saan viettää täällä vielä kaksi kuukautta.
Suomessa on monia hyviä asioita, joita odotan jo innolla. Kuitenkin täälläkin on valtavasti positiivisia puolia, ja niinpä päätin koota niitä vähän yhteen:
- Talomme kolme wc:tä.
Aina välillä jostakin vessasta löytyy joku eläin, joten on hyvä, että voi mennä toiseen vessaan. Yhdessä vessassa (minun huonettani lähimpänä olevassa) on jatkuvasti liskoja, toisessa on hämähäkkejä ja kerran sieltä löytyi punainen hallusinaatioita aiheuttava sammakko, kolmannessa oli kerran myrkyllinen käärme.
- Ilmasto.
Vaikka nyt ollaankin menossa kohti talvea, ilmat ovat vielä olleet suhteellisen lämpimiä, noin +25C päivisin, 20C öisin. Iringan ilmasto on Tansanian mittakaavassa todella kylmä, mutta Darin lähes +40C hiostaviin helteisiin minun ei ole vielä hetkeäkään tehnyt mieli.
- Ruoka.
Vaikka ruoaksi onkin yleensä riisiä ja papuja, riisiä ja herneitä tai riisiä ja vihanneksia, on tuo ruoka huomattavasti terveellisempää kuin Suomessa. (Tai no, olisi terveellisempää, mikäli mama ei käyttäisi niin paljoa öljyä.)
- Vaatteet.
Tansanialaiset naiset näin maaseudulla (mitä Iringa on verrattuna Dariin) pukeutuvat edelleen suurin osa kangoihin – noihin värikkäisiin kankaisiin, jotka sisältävät tansanialaisia elämänviisauksia. Kauluspaitoja, farkkuja ja jakkupukuja näkee länsimaissa ihan tarpeeksi, joten hyvä että perinteiset vaatteet ovat vielä pitäneet täällä pintansa.
-Välittäminen.
Täällä kaikki pitävät kaikista huolta. Jos dallassa on pieni lapsi, joku ottaa lapsen syliinsä ja pitää kiinni kuoppaisilla teillä ettei lapsi kaatuisi ja loukkaisi itseään.
- Suorasanaisuus.
”Säde, sinun pitäisi harrastaa vähän enemmän liikuntaa eikä kulkea niin paljon dallalla.” Siinä hyvä esimerkki suorasta puheesta. Mitä sitä turhaan jäädä mieleensä hautomaan asioita tai puhua pahaa selän takana, parempi sanoa vain suoraan.
- Vieraanvaraisuus.
Aina kun olen mennyt jonnekin kylään, minulle on annettu ainoa istumapaikka, tarjottu vaikka viimeinen leipäpala ja kioskilta on käyty ostamassa sellaista limsaa josta pidän.
- Uteliaisuus.
Ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita minusta, minun taustoistani, minun mielipiteistäni ja ajatuksistani. Mzunguttelukin on ainoastaan vilpitöntä uteliaisuutta, eikä sillä yleensä kukaan mitään pahaa tarkoita.
- Wilolesi hilltop.
Asumme korkealla vuoren rinteellä, ja yliopistolle meneminen ja sieltä pois tuleminen edellyttää, että kävelen tätä rinnettä edestakaisin. Kunto kasvaa!
- Maisemat.
Iringa on nuoren vuoriston ympäröimää, ja tätä maisemaa en varmaan ihan heti unohda. Näin sadekauden aikana kaikki on vehreää, ja näkymät ovat todella huikeat.
- Etäisyys Suomeen.
Jo ensimmäisten viikkojen aikana huomasin, kuinka hyvää tekee miettiä asioita täältä Afrikasta käsin. Asioihin saa etäisyyttä, ja monista asioista näkee täällä ihan uusia puolia. Suomeen on hyvä palata kun täällä on saanut selviteltyä ajatuksiaan kuukausien ajan.
- Kunnon kauppojen puuttuminen.
Täällä huomaa, ettei todellakaan valtavia ruokakauppoja, vaan peruselintarvikkeet saa hyvin vaatimattomista kojuista.
- Swahili.
On hyvin opettavaista olla maassa, jossa ei ymmärrä maa kieltä. Kuitenkin, ajan kanssa oppii. Ainoa ongelma on, että vietän täällä vain neljä kuukautta, joten motivaatio kielen oppimiselle ei ole ihan paras mahdollinen. Tilannetta ei auta sekään, että emme yrityksistämme huolimatta löytäneet swahilinkielen opettajaa.
- Viidakkoperhe.
On ollut suuri ilo ja kunnia saada tehdä tätä matkaa yhdessä Kristiinan ja Tuomaksen kanssa. On ollut ihana jakaa ajatuksia heidän kanssaan, ja on lohdullista tietää, että he ovat mukanani tällä matkalla loppuun asti. Myös ensimmäiset 5 viikkoa kanssamme asunut Olli kuuluu viidakkoperheeseemme, ja on ihanaa olla häneen yhteydessä, vaikka hän onkin jo takaisin Suomessa. Odotan innolla koko ihmenelikkomme jälleennäkemistä kesällä Ilosaarirockissa.
Lopuksi voisin suositella muutamia kirjoja luettavaksi. Molemmat kirjat on kirjoittanut Tansaniassa asunut/asuva suomalainen lähetystyöntekijä, ja noissa kirjoissa minun mielestäni tulee hyvin esille se, millaista elämä täällä on.
Leena Pasanen: Daktarin lapset
Kati Kemppainen: Auringon varjot
Suomessa on monia hyviä asioita, joita odotan jo innolla. Kuitenkin täälläkin on valtavasti positiivisia puolia, ja niinpä päätin koota niitä vähän yhteen:
- Talomme kolme wc:tä.
Aina välillä jostakin vessasta löytyy joku eläin, joten on hyvä, että voi mennä toiseen vessaan. Yhdessä vessassa (minun huonettani lähimpänä olevassa) on jatkuvasti liskoja, toisessa on hämähäkkejä ja kerran sieltä löytyi punainen hallusinaatioita aiheuttava sammakko, kolmannessa oli kerran myrkyllinen käärme.
- Ilmasto.
Vaikka nyt ollaankin menossa kohti talvea, ilmat ovat vielä olleet suhteellisen lämpimiä, noin +25C päivisin, 20C öisin. Iringan ilmasto on Tansanian mittakaavassa todella kylmä, mutta Darin lähes +40C hiostaviin helteisiin minun ei ole vielä hetkeäkään tehnyt mieli.
- Ruoka.
Vaikka ruoaksi onkin yleensä riisiä ja papuja, riisiä ja herneitä tai riisiä ja vihanneksia, on tuo ruoka huomattavasti terveellisempää kuin Suomessa. (Tai no, olisi terveellisempää, mikäli mama ei käyttäisi niin paljoa öljyä.)
- Vaatteet.
Tansanialaiset naiset näin maaseudulla (mitä Iringa on verrattuna Dariin) pukeutuvat edelleen suurin osa kangoihin – noihin värikkäisiin kankaisiin, jotka sisältävät tansanialaisia elämänviisauksia. Kauluspaitoja, farkkuja ja jakkupukuja näkee länsimaissa ihan tarpeeksi, joten hyvä että perinteiset vaatteet ovat vielä pitäneet täällä pintansa.
-Välittäminen.
Täällä kaikki pitävät kaikista huolta. Jos dallassa on pieni lapsi, joku ottaa lapsen syliinsä ja pitää kiinni kuoppaisilla teillä ettei lapsi kaatuisi ja loukkaisi itseään.
- Suorasanaisuus.
”Säde, sinun pitäisi harrastaa vähän enemmän liikuntaa eikä kulkea niin paljon dallalla.” Siinä hyvä esimerkki suorasta puheesta. Mitä sitä turhaan jäädä mieleensä hautomaan asioita tai puhua pahaa selän takana, parempi sanoa vain suoraan.
- Vieraanvaraisuus.
Aina kun olen mennyt jonnekin kylään, minulle on annettu ainoa istumapaikka, tarjottu vaikka viimeinen leipäpala ja kioskilta on käyty ostamassa sellaista limsaa josta pidän.
- Uteliaisuus.
Ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita minusta, minun taustoistani, minun mielipiteistäni ja ajatuksistani. Mzunguttelukin on ainoastaan vilpitöntä uteliaisuutta, eikä sillä yleensä kukaan mitään pahaa tarkoita.
- Wilolesi hilltop.
Asumme korkealla vuoren rinteellä, ja yliopistolle meneminen ja sieltä pois tuleminen edellyttää, että kävelen tätä rinnettä edestakaisin. Kunto kasvaa!
- Maisemat.
Iringa on nuoren vuoriston ympäröimää, ja tätä maisemaa en varmaan ihan heti unohda. Näin sadekauden aikana kaikki on vehreää, ja näkymät ovat todella huikeat.
- Etäisyys Suomeen.
Jo ensimmäisten viikkojen aikana huomasin, kuinka hyvää tekee miettiä asioita täältä Afrikasta käsin. Asioihin saa etäisyyttä, ja monista asioista näkee täällä ihan uusia puolia. Suomeen on hyvä palata kun täällä on saanut selviteltyä ajatuksiaan kuukausien ajan.
- Kunnon kauppojen puuttuminen.
Täällä huomaa, ettei todellakaan valtavia ruokakauppoja, vaan peruselintarvikkeet saa hyvin vaatimattomista kojuista.
- Swahili.
On hyvin opettavaista olla maassa, jossa ei ymmärrä maa kieltä. Kuitenkin, ajan kanssa oppii. Ainoa ongelma on, että vietän täällä vain neljä kuukautta, joten motivaatio kielen oppimiselle ei ole ihan paras mahdollinen. Tilannetta ei auta sekään, että emme yrityksistämme huolimatta löytäneet swahilinkielen opettajaa.
- Viidakkoperhe.
On ollut suuri ilo ja kunnia saada tehdä tätä matkaa yhdessä Kristiinan ja Tuomaksen kanssa. On ollut ihana jakaa ajatuksia heidän kanssaan, ja on lohdullista tietää, että he ovat mukanani tällä matkalla loppuun asti. Myös ensimmäiset 5 viikkoa kanssamme asunut Olli kuuluu viidakkoperheeseemme, ja on ihanaa olla häneen yhteydessä, vaikka hän onkin jo takaisin Suomessa. Odotan innolla koko ihmenelikkomme jälleennäkemistä kesällä Ilosaarirockissa.
Lopuksi voisin suositella muutamia kirjoja luettavaksi. Molemmat kirjat on kirjoittanut Tansaniassa asunut/asuva suomalainen lähetystyöntekijä, ja noissa kirjoissa minun mielestäni tulee hyvin esille se, millaista elämä täällä on.
Leena Pasanen: Daktarin lapset
Kati Kemppainen: Auringon varjot
Torstai 1.5.2008
Ensi kuussa koittaa lähtö takaisin Suomeen. Uskomatonta.
Aamulla heräsin heti auringon noustua, ja tein tuntikaupalla koulutehtäviä. Päätin – näin vapun kunniaksi – hoitaa opiskelut ajan tasalle. Niinpä sain paiskia töitä iltaan asti, tosin välillä jouduin ottamaan pienet päikkärit ja kokeilinpa kokkaustaitojanikin chipsi mayain parissa. Sain vatsani täyteen ja paljon vähempirasvaisemmalla chipsi mayailla kuin maman tekemällä.
Aamulla heräsin heti auringon noustua, ja tein tuntikaupalla koulutehtäviä. Päätin – näin vapun kunniaksi – hoitaa opiskelut ajan tasalle. Niinpä sain paiskia töitä iltaan asti, tosin välillä jouduin ottamaan pienet päikkärit ja kokeilinpa kokkaustaitojanikin chipsi mayain parissa. Sain vatsani täyteen ja paljon vähempirasvaisemmalla chipsi mayailla kuin maman tekemällä.
Keskiviikko 30.4.2008
Vappuaaton kunniaksi vietimme koko iringansuomalaispoppoon voimin grillausiltaa. Ilta oli todella ihana ja lämminhenkinen. Ruokana oli grillattua kanaa ja härän sisäfilettä, tomaatti-mozzarella -salaattia, perunasalaattia ja vaikka mitä muuta! Jälkiruoaksi saimme ihanan herkullista täytekakkua. Noin hyvin en ole sitten Suomesta lähtöni jälkeen syönyt muualla kuin kyseisen perheen luona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)