Yhteenvetoa ja ajatuksia

60 yötä sitten lähdin Suomesta, 61 yön päästä olen takaisin Suomessa. Tänään olen paljon pohtinut tätä matkan puoliväliä. Niin paljon on jo ehtinyt tapahtua, ja niin paljon tulee varmasti vielä tapahtumaan. Huomisesta eteenpäin kotiinpaluu on lähempänä kuin tänne tuleminen. Tiedän, että puolivälin ohittamisen jälkeen aika kuluu todella nopeasti, ja todennäköisesti istun lentokoneessa ennen kuin huomaankaan. Toivon kuitenkin, että osaan nauttia näistä jäljellä olevista kuukausistakin täysillä siitä huolimatta, että tiedän poislähdön olevan lähellä. Outoa ajatella poislähtöä, kun kuitenkin saan viettää täällä vielä kaksi kuukautta.

Suomessa on monia hyviä asioita, joita odotan jo innolla. Kuitenkin täälläkin on valtavasti positiivisia puolia, ja niinpä päätin koota niitä vähän yhteen:

- Talomme kolme wc:tä.
Aina välillä jostakin vessasta löytyy joku eläin, joten on hyvä, että voi mennä toiseen vessaan. Yhdessä vessassa (minun huonettani lähimpänä olevassa) on jatkuvasti liskoja, toisessa on hämähäkkejä ja kerran sieltä löytyi punainen hallusinaatioita aiheuttava sammakko, kolmannessa oli kerran myrkyllinen käärme.

- Ilmasto.
Vaikka nyt ollaankin menossa kohti talvea, ilmat ovat vielä olleet suhteellisen lämpimiä, noin +25C päivisin, 20C öisin. Iringan ilmasto on Tansanian mittakaavassa todella kylmä, mutta Darin lähes +40C hiostaviin helteisiin minun ei ole vielä hetkeäkään tehnyt mieli.

- Ruoka.
Vaikka ruoaksi onkin yleensä riisiä ja papuja, riisiä ja herneitä tai riisiä ja vihanneksia, on tuo ruoka huomattavasti terveellisempää kuin Suomessa. (Tai no, olisi terveellisempää, mikäli mama ei käyttäisi niin paljoa öljyä.)

- Vaatteet.
Tansanialaiset naiset näin maaseudulla (mitä Iringa on verrattuna Dariin) pukeutuvat edelleen suurin osa kangoihin – noihin värikkäisiin kankaisiin, jotka sisältävät tansanialaisia elämänviisauksia. Kauluspaitoja, farkkuja ja jakkupukuja näkee länsimaissa ihan tarpeeksi, joten hyvä että perinteiset vaatteet ovat vielä pitäneet täällä pintansa.

-Välittäminen.
Täällä kaikki pitävät kaikista huolta. Jos dallassa on pieni lapsi, joku ottaa lapsen syliinsä ja pitää kiinni kuoppaisilla teillä ettei lapsi kaatuisi ja loukkaisi itseään.

- Suorasanaisuus.
”Säde, sinun pitäisi harrastaa vähän enemmän liikuntaa eikä kulkea niin paljon dallalla.” Siinä hyvä esimerkki suorasta puheesta. Mitä sitä turhaan jäädä mieleensä hautomaan asioita tai puhua pahaa selän takana, parempi sanoa vain suoraan.

- Vieraanvaraisuus.
Aina kun olen mennyt jonnekin kylään, minulle on annettu ainoa istumapaikka, tarjottu vaikka viimeinen leipäpala ja kioskilta on käyty ostamassa sellaista limsaa josta pidän.

- Uteliaisuus.
Ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita minusta, minun taustoistani, minun mielipiteistäni ja ajatuksistani. Mzunguttelukin on ainoastaan vilpitöntä uteliaisuutta, eikä sillä yleensä kukaan mitään pahaa tarkoita.

- Wilolesi hilltop.
Asumme korkealla vuoren rinteellä, ja yliopistolle meneminen ja sieltä pois tuleminen edellyttää, että kävelen tätä rinnettä edestakaisin. Kunto kasvaa!

- Maisemat.
Iringa on nuoren vuoriston ympäröimää, ja tätä maisemaa en varmaan ihan heti unohda. Näin sadekauden aikana kaikki on vehreää, ja näkymät ovat todella huikeat.

- Etäisyys Suomeen.
Jo ensimmäisten viikkojen aikana huomasin, kuinka hyvää tekee miettiä asioita täältä Afrikasta käsin. Asioihin saa etäisyyttä, ja monista asioista näkee täällä ihan uusia puolia. Suomeen on hyvä palata kun täällä on saanut selviteltyä ajatuksiaan kuukausien ajan.

- Kunnon kauppojen puuttuminen.
Täällä huomaa, ettei todellakaan valtavia ruokakauppoja, vaan peruselintarvikkeet saa hyvin vaatimattomista kojuista.

- Swahili.
On hyvin opettavaista olla maassa, jossa ei ymmärrä maa kieltä. Kuitenkin, ajan kanssa oppii. Ainoa ongelma on, että vietän täällä vain neljä kuukautta, joten motivaatio kielen oppimiselle ei ole ihan paras mahdollinen. Tilannetta ei auta sekään, että emme yrityksistämme huolimatta löytäneet swahilinkielen opettajaa.

- Viidakkoperhe.
On ollut suuri ilo ja kunnia saada tehdä tätä matkaa yhdessä Kristiinan ja Tuomaksen kanssa. On ollut ihana jakaa ajatuksia heidän kanssaan, ja on lohdullista tietää, että he ovat mukanani tällä matkalla loppuun asti. Myös ensimmäiset 5 viikkoa kanssamme asunut Olli kuuluu viidakkoperheeseemme, ja on ihanaa olla häneen yhteydessä, vaikka hän onkin jo takaisin Suomessa. Odotan innolla koko ihmenelikkomme jälleennäkemistä kesällä Ilosaarirockissa.

Lopuksi voisin suositella muutamia kirjoja luettavaksi. Molemmat kirjat on kirjoittanut Tansaniassa asunut/asuva suomalainen lähetystyöntekijä, ja noissa kirjoissa minun mielestäni tulee hyvin esille se, millaista elämä täällä on.

Leena Pasanen: Daktarin lapset
Kati Kemppainen: Auringon varjot