Päätimme mennä aamulla daladalalla kouluun, sillä meitä oli neljä yliopistolle menijää ja vain yksi pyörä. Hyppäsimme ensimmäisen oikeaan suuntaan menevän daladalan kyytiin (jota jouduimme siis odottamaan ehkä hurjat 20 sekuntia), ja lähdimme kohti yliopistoa.
Pääsemme siis daladalan kyytiin tuosta noin kilometrin päästä, ja suurin osa daladaloista ei mene yliopistolle, joten joudumme jäämään pois kyydistä noin 1,5 km ennen yliopistoa. Paikallinen opiskelija neuvoi meille oikotien maissipeltojen poikki yliopistolle.Mielenkiintoinen reitti, täytyy sanoa. Matkalla on niin lehmiä kuin savimajojakin, ja jopa yhden pienen ojan joudumme ylittämään jonkinlaista siltakyhäelmää pitkin.
Menin ennen ensimmäistä luentoani käymään Matin luona, ja hän sanoi tulevansa esittelemään minut luennon alussa opiskelijoille. Istuuduin aulaan odottamaan Ollin (, jonka työhuoneen ovi oli lukossa eikä hänellä ollut avainta) kanssa, kun joku hienosti liituraitahousuihin ja tyylikkääseen kauluspaitaan ja kravattiin sekä kalliinnäköisiin kalvosinnappeihin sonnustautunut herra tuli pyytämään meitä työhuoneeseensa. Hän avasi meille oman tietokoneen, jotta voisimme tehdä jotakin mikäli haluaisimme. Olli kuiskasi, että tämä herra olisi seuraavan – eli siis täällä ensimmäisen – luentoni pitäjä.
Ensimmäinen luento meni hyvin, vaikkakin olin hieman sekaisin ja hämilläni vielä kaikesta. Luennon jälkeen kävin Tuomaksen ja Kristiinan kanssa syömässä (ruokana oli munakasta, hinta 200 Tsh / muna), jonka jälkeen menin taas omalle luennolleni, kun Tuomas ja Kristiina taas menivät yhdessä luennoilleen. Istuin luokkaan, ja saman tien viereeni tuli paikallinen opiskelija, joka alkoi uteliaasti kyselemään minusta ja opinnoistani. Hän esittäytyi Frankiksi. Frank vaikutti oikein mukavalta ja rennolta kaverilta, ja lupasi auttaa minua mikäli tarvitsisin apua. Vaikka minun mielestäni Frank oli melko nuoren näköinen (veikkaisin 20-25 -vuotias, kun suurin osa yliopisto-opiskelijoista on noin 30 vuotta vanhoja), hän osoittautui kuitenkin matematiikan opettajaksi, joka oli nyt opiskelemassa siis tietojenkäsittelytieteitä. Tuo on täällä aika yleistä, sillä minun luokkani 27:stä oppilaasta seitsemän on ammatiltaan matematiikan opettaja. Vaihdoimme myös puhelinnumerot (mikä tuntuu paikallisille olevan itsestäänselvyys aina uusia tuttavuuksia tehdessä).
Science parkista poistuessani vastaani tuli isokokoinen paikallinen mies, joka hyvin tuttavallisesti tervehti ja jäi kyselemään kuulumisiani. Ajattelin, että kenties tunnen hänet (en muista puoliakaan ensimmäisenä päivänä tapaamistani ihmisistä), joten kysyin, tietääkö hän moneltako yliopistolta lähtee daladaloja kohti keskustaa. Hän sanoi olevansa ihan kohta menossa itse sinne suuntaan, ja lupasi heittää minut isomman tien varteen, josta daladaloja kulkee jatkuvasti. Sanoin, että kaksi muutakin vaihto-opiskelijaa olisi tulossa mukaan, ja hän sanoi sen käyvän hyvin. Hänellä menisi omien sanojensa mukaan kaksi minuuttia, kun hän hoitaisi yhden asian science parkissa. Sanoin etsiväni kaverini ja odottavani häntä.
Tavoitin Tuomaksen ja Kristiinan saman tien, ja jäimme odottamaan tätä ystävällistä herraa. Odotimme kaksi minuuttia, odotimme kymmenen minuuttia, odotimme 20 minuuttia, mutta miestä ei kuulunut. Niinpä päätimme mennä kävellen isomman tien varteen.
Daladalamatka oli kyllä kokemus. Yliopistolta lähtiessämme olimme ainoat matkustajat, mutta muutamaa kilometria myöhemmin minibussi alkoi täyttyä ihmisistä. Daladalassa on ilmeisesti ”virallisesti” paikka 8 hengelle, ja minä sekosin laskuissa siinä vaiheessa kun tuossa meidän minibussissamme oli 20 henkilöä kyydissä. Siinä oli tiivis tunnelma!
Koska intialaisesta pyöräkauppiaasta tai bussin vierustoveristani ei vieläkään ole kuulunut mitään, olen alkanut miettiä, hankinko pyörää ollenkaan. Tällä hetkellä pyörän hinta on 115 000 Tsh (65e), ja lisäksi sitä joutuu todennäköisesti käyttämään jo heti alkuunsa muutaman kerran korjaamolla ennen kuin se on ajokelpoinen. Daladalamatka maksaa 250 Tsh eli alle 0,15e. Jos kulkisin yliopistolle koko tämän neljän kuukauden ajan yliopistolle daladalalla viitenä päivänä viikossa, tulisi matkat maksamaan noin 40 000 Tsh, joka tekee euroissa vajaa 23e. Polkupyörällä toki pääsee kotiportilta yliopiston portille ja takaisin, mutta täällä tiet ovat niin huonossa kunnossa, että polkeminen ei kaikin paikoin ole mahdollista.
Kotona mama oli valmistanut ruoaksi toivomuksemme mukaan paikallista herkkua, ugalia. Minuun tuo maissipuuro (, joka oli todella tiivistä eikä maistunut kuin paperille) ylisitkeän lihakastikkeen kanssa ei oikein uponnut.
Siirin kodin seinältä löytyi kiva otus, joten tässäpä esittelyssä Puff:
Illan vietin lukien tenttiin, jonka teen tiistaina tismalleen samaan kellonaikaan kuin opiskelijat Joensuussa. Luennoitsija vitsailikin, että onneksi en lähtenyt esimerkiksi Amerikkaan, koska siellä olisi todella tympeää tulla koululle tekemään tentti keskellä yötä.
Illalla Olli kertoi, että hänen luonaan oli käynyt isookoinen tansanialainen olikohan professori vai mikä-lie isoherra pyytämässä Java-opetusta. Meidän kuvauksemme miehestä kävivät yksiin, joten miehen täytyi olla se sama, joka oli luvannut meille kyydin, mutta jota ei ikinä näkynyt. Sitten Olli tiputti varsinaisen pommin: hän oli sanonut miehelle, että vaihto-opiskelija (eli siis MINÄ) opettaa häntä mielellään! Nyt sitten odottelen ottaakohan kyseinen herra minuun joku päivä yhteyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti