Myyjä ei tullut hinnassa vieläkään yhtään vastaan, joten jätimme yhteydenottopyynnön paperilapulla paikan omistajalle, intialaiselle miehelle, jonka tiesimme antavan enemmän alennusta.
Kiersimme jonkin aikaa kojuja ottaen selvää tuotteiden lähtöhinnoista, jotta olisimme vähän edes selvillä paikallisesta hintatasosta. Tuntui kyllä hassulta, kun levykaupassa cd-levyjen lähtöhinta oli 4 000 Tsh eli noin 2,30e, mutta silti tiedän hinnan olevan ainakin puolet liian korkea. Kunhan olen oppinut swahilia vähän enemmän, käyn tinkimässä muutaman paikallisen artistin levyn itselleni, sillä niiden tahdissa on varmasti Suomessa kiva fiilistellä pimeinä talvi-iltoina.
Olen kysellyt myös kankaiden hintoja, sillä täällä kankaat ovat todella kauniita ja värikkäitä. Kenties teetän täällä itselleni hameen tai mekon, sillä en usko sen olevan kovinkaan kallista. Kolme metriä kangasta maksoi (lähtöhinnaltaan) 5 000 Tsh eli jotakuinkin 2,90e.
Kotiin tullessamme kävimme Hasty Tasty Too:ssa – intialaismiehen omistamassa valkoisten suosimassa kaupungin ainoassa pikaruokapaikassa – syömässä, ja törmäsimme sattumalta Dar-Iringa -bussimatkan vierustoveriini. Hän tuli istumaan seuraamme, kyseli kuulumisia, kertoi hyviä ja halpoja ruokapaikkoja ja kutsui kotiinsa syömään. Lisäksi hän lupasi käydä kyselemässä polkupyörien hintoja ja mahdollista vuokrausta, ja lupasi ottaa minuun yhteyttä.
Meillä oli jääkaapissa yksi kanamuna ja kaupungilta ostimme jauhoja, joten päätin kokeilla lettujen tekemistä. Talostamme löytyy kuitenkin vain todella surkea alumiininen paistinpannu (täällä ei tosin paljon muita ole edes näkynyt), joten lopputulos ei ollut kamalan kaunis. Niinpä päätin olla tuhlaamatta taikinaa enempää, joten kaadoin lopun taikinan pellille ja laitoin sen uuniin. Näin saimme melkein syötävää pannaria tyydyttämään makeannälkääni.
Nukkumana mennessäni en ollut saanut yhteyttä intialaiselta pyöräkauppiaalta enkä tansanialaiselta vierustoveriltani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti