Maanantai 17.3.2008

Heräsin aamulla aikaisin, sillä olin luvannut rouva Chambolle palauttaa viisumihakemukseni cv:n ja valokuvien kera heti aamulla ennen kello yhdeksää, jolloin hän lähtisi Dar Es Salaamiin. Sanoin jo aamulla Tuomakselle ja Kristiinalle, että minun honey moon -vaihe Tansaniassa on eilen loppunut. Jostakin syystä en vain enää jaksa sitä, että en saa missään kulkea rauhassa, vaan aina ihmiset tuijottavat, kauppaavat jotakin, huutelevat perään ja tulevat juttelemaan. Toivottavasti tämä vaihe menee nopeasti ohi.

Lähdimme Kristiinan kanssa yliopistolle yhtä matkaa, sillä meillä oli myös toinen tärkeä tehtävä hoidettavana ennen kello yhdeksää: Naapurin setä oli jättänyt meille perjantai-iltana kirjeen, jonka viikonloppuvartijamme Alex meille käänsi. Siinä setä yksinkertaisesti kertoi räjäyttävänsä meidän vesiputket maanantaina.

Yliopistolla Chambo oli yllättävän ymmärtäväinen, joten se asia oli hoidettu. Estate Managerin (, joka olisi siis kenties voinut hoitaa tuon meidän vesiongelman) löytäminen sen sijaan oli paljon suurempi ongelma, sillä miestä ei näkynyt yliopistolla, ja hänen puhelimeensa ei saatu yhteyttä. Toisen herran saimme pitkällisen etsimisen jälkeen lopulta puhelimella tavoitettua, ja hän lupasi alkaa selvittämään asiaa.

Luennoilla ja syömässä kävin päivän aikana normaalisti, ja ruoaksi sain (taas, jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan) munakkaan ja nakkeja. Minua ei huvittanut mennä dallan kyytiin heti yliopistolta (, koska yliopistolta lähtevä dalla odottaa aina ainakin 10 minuuttia, ja lähtee vasta kun se on täynnä ja kulkee todella huonokuntoisia pikkuteitä pitkin keskustaan), joten päätin kävellä parin kilometrin matkan isommalle tielle, josta myös saisi dalloja.

Kuljettuani vain ehkä 200 metriä yliopistolta, takanani kulkeva ryhmä nuoria tyttöjä (arviolta 15-17 -vuotiaita) alkoi huutelemaan minulle englanniksi kysymyksiä. Vähän huonon päivän juttutuokiolle tytöt valitsivat. Nuo (anteeksi nyt ilmaisuni) ärsyttävät teinipissikset kysyivät mm. nimeäni, mitä teen täällä, monettako vuotta opiskelen Tumainille, mitä alaa opiskelen, mistä maasta olen kotoisin, eikun mistä maasta, siis maa, olenko kenties USA:sta, mistä maasta tulen (eivät olleet ilmeisesti ikinä kuulleet Suomesta). Vastasin kohteliaasti kysymyksiin yrittäen parhaani mukaan peittää huonotuulisuuteni. Koko matkan ajan satoi, mikä sopi hyvin olotilaani, enkä jaksanut edes kaivaa sateenvarjoa repustani.

Loppupäivän nyhväsin kotona, enkä jaksanut lähteä Tuomaksen ja Kristiinan kanssa kävelylle. Kuten pelkäsinkin, naapurin setä oli toteuttanut uhkauksensa, ja vesi on nyt talosta poikki. Osasin kyllä odottaa tällaisiakin päiviä, jolloin kaikki vain tuntuu menevän huonosti, mutta toivon, ettei näitä tulisi turhan montaa. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, tämäkin vaihe menee ohi.