Sunnuntai 23.3.2008

Aamulla satoi kaatamalla vettä, mutta lähdimme silti urheasti kävelemään kohti keskustan lähellä sijaitsevaa anglikaanikirkkoa. Noin 30 metriä käveltyämme kohdallemme pysähtyi iso auto, jonka sisältä mies kysyi, minne olemme matkalla. Kerroimme kohteemme, johon hän sanoi, että hypätkää kyytiin, meillä on sama matka. Niinpä pääsimme autolla kirkkoon.

Saimme odotella tunnin verran entisten kirkonmenojen loppumista ja uuden kirkonmenon alkua. Joku brittimies tuli juttelemaan meille, ja järjesti meille seuraavaan jumalanpalvelukseen yhden miehen tulkiksi.



Kirkossa oli ihan kiva meininki, ja jopa papit kaavuissaan jammailivat kädet ilmaa halkoen alttarin edessä, ja sivulla bändi soitteli kappaleisiin säestyksen tanssiliikkeiden ja sähkökitarasoolojen kera. Swahilinkielisellä saarna ei kamalasti puhutellut minua, joten lähdin vaivihkaa pihalle leikkimään lasten kanssa. Lapset ovat ihan mukavia kavereita, heidän kanssaan voi leikkiä vaikkei yhteistä kieltä löydykään. Lisäksi pienet sylivauvat sekä sellaiset alle kouluikäiset lapset ovat ihanan luottavaisia ja välittömiä.

Kirkonmenojen loputtua menimme keskustaan ostoksille. Ostin Ollin kanssa puoliksi pakan jäätelöä, ja minä kävin levykaupasta ostamassa levyn paikallista hittimusiikkia, Bongo Flavaa, swahilinkielistä rappia. Sitten minä ja Olli lähdimmekin jo kiireellä taksilla ensin Matin luokse vastakkaisen vuoren rinteelle, ja sieltä viemään minut ja hakemaan Ollin tuparilahja Wilolesilta. Ovelle päästyämme tajusimme, että meillä ei ollut avaimia taloomme, silllä molemmat ovemme avaimet olivat Tuomaksella ja Kristiinalla, jotka olivat vielä jääneet torille ostamaan hedelmiä.

Tuomas ja Kristiina olivat ilmeisesti niin tinkimisen lumoissa, etteivät edes kuulleet puhelimiensa soimista, joten Matti ja Olli keräsivät puutarhastamme kukkia ja lähtivät työkaverinsa tupareihin. On aika herttainen näky kun kauluspaitaan ja suoriin mustiin housuihin pukeutunut noin 30-vuotias mies lähtee kotoa vaaleanpuna-valkoinen kukkapuska ja suklaakaramellipussi kädessä. Vähän tuota kaunista näkyä häiritsi vieressä seisova toinen 30+ mies sekä tieto siitä, että he eivät olekaan matkalla jonkun kivan tytön luo, vaan vanhemman miespuolisen työkaverinsa tupareihin.

Minä lepäilin sohvalla, ja seuraavaksi havahduin siihen, että Tuomas tulee herättämään minut, puhuen jotakin lasagnen tekemisestä. Käännän kylkeäni jotakin mutisten, ja en tiedä kuinka pitkän ajan kuluttua Kristiina tulee kysymään juustokastikkeenteko-ohjetta. Viimeinen herääminen päiväunilta tapahtui, kun lasagne oli valmista, ja minut kutsuttiin syömään. Mukava herätys, voisin kokea tuollaisia useamminkin.


Iltasella Saku odotti oven takana. Aika jättikokoinen ja lihava versio tämä yksilö.