Illalla naapurin naiset kutsuivat minut syömään kanssaan ugalia (maissipuuroa) ja papuja. Sain täysin pyytämättä ja yllättäen kuulla saavani kunnian lukea ruokarukous, joten parin sanan (en ehtinyt keksiä mitään hienoa ja viisasta siinä parissa sekunnissa) jälkeen söimme taas päivällistä yhdessä. Olin kertonut naisille aiemmin, etten erityisemmin pidä ugalista, joten päätin olla nyt mainitsematta mitään. Minä olin ainoa, jolle oli katettu haarukka, sillä ugalia kuuluu syödä sormin. Ugali tarjoillaan yleensä puolikkaan pallon muotoiseksi paineltuna, josta lautasellekin muotoillaan puolikas pallo. Tästä otetaan sormin paloja, muotoillaan se palloksi sormissa ja uitetaan kastikkeessa. Ilmoitin, että minäkin voin syödä sormin kuten kuuluu, mutta naiset sanoivat, että olisi parempi, että käytän haarukkaa. Niinpä minä söin haarukalla ja muut sormin.
Yksi naisista yhtäkkiä ilmoitti, että minun kannattaisi hankkia itselleni tansanialainen mies. Sanoin, etten ollut pohtinut tuollaista asiaa, että en murehdi siitä vielä. Nainen kertoi, että minun pitäisi pikkuhiljaa etsiä itselleni mies, ja hänen mielestään minun tulisi valita tansanialainen mies, ja jäädä tänne asumaan. Kaksi muuta naista ilmoittivat olevansa samaa mieltä. Sitten ensimmäinen nainen ehdotti, että voisin mennä naimisiin hänen poikansa kanssa! Ilmeisesti olen tehnyt naapuriini hyvän vaikutuksen kun hän minusta oikein miniän haluaisi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Nämä iänikuiset keskustelut -miksei meillä ole tuollaista keskustelukulttuuria!? :D
Lähetä kommentti