Keskiviikko 9.12.2009

Tänään on Tansanian kansallispäivä, eli pyhäpäivä. Aamulla nukuin pitkään, ja sopimuksen mukaan menin kymmeneltä aamiaiselle keittiöön. Olin sopinut viereisessä huoneessa asuvan tansanialaisnaisen kanssa, että hän ilmoittaa aamulla mikäli Iringassa tapahtuu jotakin näkemisen arvoista näin juhlapäivän kunniaksi. Aamiaistettuani palan ananasta ja mangon sekä jogurtin ja kuultuani että Iringassa ei tapahdu mitään, menin takaisin huoneeseeni. Tumainin opiskelija, entinen luokkatoverini Miraji oli eilen illalla luvannut, että teemme tänään jotakin porukalla, joten laitoin hänelle vielä viestiä kysyäkseni missä näemme ja mihin aikaan. Jonkin ajan kuluttua sain vastauksen, että lähdemme kello kahdelta Riverside Campsitelle, reilun 10 kilometrin päässä Iringan keskustasta olevalle lähinnä valkoisten käyttämälle leirialueelle (tänne muuttavat valkoiset menevät yleensä Campsitelle kalliille kielikurssille ennen kuin aloittavat oikean työnsä).

Yhdeltä aloin valmistautua lähtöön, pakkasin laukun valmiiksi ja kokeilin vielä kerran josko pääsisin suihkuun, mutta ei, vettä ei ollut tullut koko aamuna eikä sitä tullut vieläkään. Puoli kahdelta odottelin jo huoneessani valmiina lähtöön. Kahdelta vilkuilin ikkunasta etsien Mirajin autoa. Puoli kolmelta laitoin viestiä ja kysyin missä he ovat, kolmelta sain viestin että he ovat matkalla. Menin ulos odottamaan, ja hieman ennen neljää he vihdoin saapuivat. Ihmeteltyäni viivästynyttä saapumisaikaa, sain vastaukseksi vain toteamuksen, että kello kaksi oli tansanialaista aikaa. Niinpä tietysti. Ulkona odottelu sujui melko kivuttomasti, nelikymppinen paikallinen mies tuli jututtamaan minua ja halusi tietää mistä heimosta Suomessa tulen, paljonko maksaa lentolippu Suomesta Tansaniaan, aionko asua täällä loppuelämäni ja voisinko ottaa itselleni tansanialaisen miehen. Kertoi mies itsestäänkin jotakin, muun muassa että hänellä on vaimo ja kolme lasta, ja että hän olisi todella onnellinen jos saisi itselleen myös valkoihoisen vaimon, valkoihoisen kanssa kun lapsista tulisi niin kauniin värisiä.

Kun Miraji vihdoin saapui, hänen kyydissään oli entinen parityöparini Dennis, toinen entinen luokkatoverini Peter sekä ghanalainen vaihto-opiskelija. Dennis kysyi ensimmäisenä, olinko sattumalta saanut lapsia. Jo lähes kaksi vuotta sitten hän ilmoitti haluavansa vaimokseen minun ja tansanialaisen miehen tyttölapsen. Jouduin tuottamaan pettymyksen. Ihanaa, että Dennis ei ole muuttunut tippaakaan tänä aikana! Tai itse asiassa, hänen partansa kasvaa nykyään paljon paremmin kuin 1,5 vuotta sitten, mutta jutut ovat aivan samanlaisia. Dennis on luokan nuorin ja ainakin aikaisemmin hän oli myös menestynein opiskelija. Ikänsä vuoksi hän on vielä hyvin poikamainen ja muista poiketen täysin vilpitön kaikessa, en ole kertaakaan kokenut hänen yrittävän hyötyä minusta millään tavalla.

Ajoimme Riverside Campsitelle, mutta meidät käskettiin poistumaan saman tien. Kello oli 16.40, ja paikan uusi johtaja halusi kaikkien ulkopuolisten olevan pois alueelta viiteen mennessä. Ajoimme joen toisella puolella olevalle toiselle leirialueelle, jonka vartija oli paljon joustavampi. Hän antoi meidän kävellä alueella kunhan jättäisimme auton portin ulkopuolelle. Niinpä teimme retken vesiputouksille. Mukavan päiväretken jälkeen ajoimme takaisin Iringaan ja kävimme Miami Super Barissa syömässä vuohenlihaa ugalilla (tosin koska ugali eli maissipuuro ei ole omaa suurinta herkkuani, minä otin sen sijaan perunaa). Yllättävän hyvin ilman ruokailuvälineitä sujuneen päivällisen jälkeen pojat maksoivat ruoat ja toivat minut asunnolleni.

Näin muuten tänään ensimmäisen kerran liskoja, nekin oli molemmat ulkoilmassa. Illalla vettä tuli jo hanoista, mutta ei vielä suihkusta. Sähköt pysyivät ekaa kertaa täällä ollessani koko päivän toiminnassa (tai en ainakaan ollut paikalla, mikäli sähkökatkoja oli). Taivaalla näkyi jo lupaavan tummia pilviä, ehkä täällä vihdoin kohta sataa.

p.s. Internetyhteys on talla hetkella niin huono, ettei tama lataa kuvia ollenkaan. Lisaan niita heti kun paasen paremman yhteyden aareen.