Maanantai 7.12.2009

Olihan päivä! Yöllä heräsin tunnin-kahden välein, aamulla heräsin klo 5.45 rättiväsyneenä. Ennen kuin huomasinkaan, keski-ikäinen herra oli jo oven takana odottamassa minua. Olin odottanut meidän menevän hänen autollaan, mutta pian huomasin meidän kävelevän kohti päätietä. Matkalla selvisi, että olen kotoisin Suomesta. Herra oli käynyt Helsingissä kuoron kanssa, olipa tehnyt visiitin Kuopioonkin. Totesin, että hän oli varmasti hyvä laulaja kun niin kaukana käy esiintymässä. Herra tokaisi, että ”niin, no kyllähän niinkin voisi sanoa. Kyllä minä olen itse asiassa oikein hyvä laulamaan. Ennen kuin ehdin edes tajuta, ennen seitsemää maanantaiaamuna kuulin tansanialaisen pappisopiskelijoiden laulunopettajan hoilaavan Suomen Maamme-laulua täyttä kurkkua.

Päätien varrella odottelimme jonkin aikaa, kunnes paikallinen harmaapäinen pastori otti meidät autonsa kyytiin. Autossa pauhasi tansanialainen gospel-musiikki. Kun pastori kuuli mistä olen kotoisin, hän huikkasi minulle suomeksi hyvät huomenet. Kysyin, oliko hänkin ollut Suomessa, mutta ei ollut. Hän vain kuunteli mitä muut sanoivat ja toisti samam.

Kun pastori ja toinen herra kertoivat pitävänsä yliopiston joka-aamuisen aamuhartauden ja minun olevan hyvin tervetullut mukaan, en voinut kieltäytyä kunniasta. Istuuduin hartaussalin takariviin valmiina hiipimään pois, mikäli hartaus venähtäisi yli kahdeksaan. Pian hartauden musiikista vastaava laulajaherra tuli kuitenkin kertomaan, että en saa jäädä takariviin, vaan minun pitää istua lähemmäs. Löysin itseni seuraamasta swahilinkielistä hartautta toisesta rivistä, enkä tietenkään kehdannut lähteä täpötäydestä salista pois kesken hartauden.

Päivällä seurasin kaksi tuntia ja pidin kaksi tuntia tietokoneen käytön opetusta ensimmäisen vuoden lakiopiskelijoille. Opiskelijoita oli satoja. Yliopiston suurimpaan tietokoneluokkaan ei kaikille riittänyt konetta, kaikki eivät edes mahtuneet lisäpenkeille, vaan osa joutui seisomaan luokan takana. Kun tehtävänä oli kirjoittaa jokin teksti, jota muokattiin, yksi ryhmä oli kirjoittanut tekstikseen swahiliksi ”Miten menee valkoihoinen? Tervetuloa Tumainille. Kiitos opetuksesta!” Hieman outo olo tulla esitellyksi opettajana ja kutsutuksi rouvana.

Omien entisten luokkatoverieni tapaaminen onkin ihan oma lukunsa. Kättelin ihmisiä ihan koko ajan, sain aplodit kun astuin luokkaan tietämättä, että siellä on oppitunti menossa, vakuuttelin muistavani jokaisen luokkatoverini, otin vastaan kyläilykutsuja, katselin pettyneitä kasvoja kun kerroin etten ole palannut pysyvästi...Swahilinkieliset muutamat lauseeni tekivät luokkatovereihini selvästi vaikutuksen, ja minulle alettiinkin opettaa heti lisää swahilia. Kymmeniä kertoja päivän aikana kuulin lausahduksen ”you are so fat!”, yhdistettynä kysymyksiin, kuten ”millaista ruokaa pitää syödä että tulee tuollaiseksi?” ja toteamuksiin ”kylläpäs sinulla menee selvästi hyvin!”. Sain myös pohtia miten minun uusista lisäkiloistani voisi jakaa myös heille. Yritän kovasti ottaa nuo kaikki kohteliaisuutena kuten ne täällä on, mutta hieman se tuottaa ongelmia! Onneksi muutamien luokkatovereideni vatsat olivat kasvaneet siinä määrin, että pääsin laukomaan heille vastakohteliaisuuksia.