Keskiviikko 16.12.2009

Heräsin aamulla puol neljän aikoihin, enkä saanut enää unta. Sähköt olivat tulleet yön aikana takaisin, joten puoli kuuden aikoihin nousin ylös, söin aamupalaa ja katselin ikkunasta ulos. Puoli seitsemältä naapurin laulunopettajaherra näkyi lähtevän töihin, joten liityin hänen seuraansa. Laulunopettajaherran kyyti menee päätienvarresta ohi yleensä seitsemän aikoihin. Odottelimme päätien varressa kymmenisen minuuttia, mutta koska kello ei ollut kuin ehkä 15 vaille seitsemän, laulunopettajaherra päätti hypätä daladalan kyytiin. Niinpä matkustimme daladalalla päätietä pitkin lähelle yliopistoa, ja laulunopettajaherra sanoi, että tässä odotamme pastoria. En ihan ymmärtänyt miksi ylipäänsä tulimme daladalalla, kun tarkoitus kerran joka tapauksessa oli odottaa alkuperäistä kyytiä. Kohta laulunopettajaherra vaihtoi mieltään, ja lähdimme kävelemään tuota noin kilometrin matkaa yliopistolle. Kun yliopiston rakennukset olivat jo näkyvissä, matkaa portille oli varmaankin 300 metriä, laulunopettajaherra päätti, että nyt on kuntoiltu tarpeeksi. Niinpä odottelimme siinä pastoria. Kun pastorin auto saapui, laulunopettajaherra alkoi viittoa ja huitoa suurieleisesti, hypähti keskelle tietä, jotta pastori ei varmasti ajaisi ohi. Ahtauduimme pastorin autoon ja huristelimme viimeiset metrit tyylikkäästi autokyydissä yliopiston pihalle.

Tultuani pastorin kyydillä yliopistolle sain taas henkilökohtaisen kutsun aamuhartauteen. Kävin siis aamuhartaudessa, seurasin oppitunteja ja pidin oppitunteja. Kuten normaalistikin, kaikki tutut (ja suuri joukko tuntemattomia) tulivat kyselemään kuulumisia ja kättelemään. Kaikki paitsi Miraji. Hän oli kun ei olisi minua nähnytkään, vaikka kaikki muut porukasta kävivät vuorollaan kättelemässä puhuivat kanssani niitä näitä. Minua edelleen harmittaa Mirajin käytös (se, ettei hän ilmoittanut reissun peruuntumisesta suoraan), joten päätin olla reagoimatta hänen käytökseensä.

Päivän ehdottomasti mielenkiintoisinta antia oli kaikki häsläys yhden pienen kyselyn ympärillä. Tarkoitukseni oli siis pitää huomenna ja perjantaina opiskelijoilleni pieni kysely tietokoneen käyttöön liittyen. Kävin tulostamassa kyselyn erään laitoksen työntekijän koneelta. Tulostettu kysely piti kopioida jokaiselle opiskelijalle, ja tätä varten toisella puolella yliopistoaluetta oli oma toimistonsa. Sain kopiokoneesta vastaavan henkilön nimen, ja lähdin rakennuksen suuntaan. Pienen etsinnän jälkeen löysin oikean huoneen, mutta se oli lukossa. Kysyin viereisessä huoneessa olleelta mieheltä apua, ja hän kertoi, että ainoastaan yksi henkilö tietää salasanan kopiokoneelle, eikä hän voi siis auttaa minua kopioinnissa. Hän kuitenkin lupasi auttaa minua salasanan tietävän henkilön etsinnässä.

Kävelimme peräkanaa ympäri yliopistoa, mies kyseli vähän väliä vastaantulijoilta tiesikö kukaan missä etsimämme henkilö voisi olla. Lopulta yhdeltä naiselta löytyi puhelinnumero, mutta hän ei halunnut soittaa omasta puhelimestaan, joten hän antoi numeron minulle ja minä soitin. Numero ei ollut käytössä. Menimme yhteen yliopiston ruokaloista ja siellä jollakin naisella oli oikea puhelinnumero. Hän soitti etsimämmelle henkilölle ja kailotti kännykkäänsä että VALKOINEN nainen etsii tätä. Koko ruokala purskahti nauruun. Kävi ilmi, että etsimämme henkilö oli koripallo-ottelussa. Lähdimme sinne. Saimme avaimet, ja olin menossa kopiokoneelle.

Viereisen huoneen mies, joka auttoi minua koko ajan, kertoi, ettemme voi vielä kopioida. Hän kysyi, minkä alan opiskelijoille koe (eli siis kysely, mutta vaikka aina korjasin, että kyseessä on kysely, hän mielsi sen kokeeksi) on tarkoitus pitää. Kerroin opiskelijoita olevan kahdesta eri tiedekunnasta. Nyt meidän piti käydä molempien tiedekuntien toimistosta hakemassa se määrä kopiopaperia, mikä tarvittaisiin sen alan opiskelijoille. Ei kelvannut, että olisin hakenut koko nipun paperia tietojenkäsittelytieteen laitokselta, vaan paperi piti tulla siltä laitokselta, minkä laitoksen opiskelijat niitä käyttäisivät. Saimme paksun pinon paperia ja pääsimme vihdoin kopioimaan. Näiden papereiden kanssa kävelin takaisin tietojenkäsittelytieteen laitokselle vain huomatakseni, että kaikki ovat lounastauolla ja kaikki ovet ovat siis lukossa. Odottelin käytävässä papereiden kanssa, kunnes laitoksen sihteeri tuli tauoltaan. Sitten etsimme kaksi niittikonetta ja käytimme hyvän tovin kahden paperin liittämiseen. Saa nähdä miten saan tuon kasan raahattua Suomeen.