Tiistai 15.12.2009

Tänään minulla ei ollut luentoja, joten päätin keskittyä lepäämiseen ja käydä pikaisesti kaupungilla. Taivas näytti hyvin synkältä, joten päätin odottaa, että sade menee ohi ennen kuin lähden minnekään. Odottelin pari tuntia, mutta sadetta ei kuulunut, joten lähdin kaupungille. Matkalla kaupungille alkoi tietysti sataa vettä, joten kävin Hasty Tasty Too:ssa syömässä odotellessani kovimman sateen laantumista. Seuraavaksi olin ajatellut mennä Internet-kahvilaan, mutta kaikki koneet olivat varattuja, joten jatkoin matkaani keskustaan. Ostin tarvittavat ruoat, kiertelin hieman kangaskaupoissa ja otin taksin takaisin asunnolleni (taksin otin sen vuoksi, että ostin 12 isoa vesipulloa, joiden kantaminen käsin olisi hieman liian raskasta). Oli mukava huomata, että selvisin kaupoissa swahilinkielentaidoillani.

Yhdessä kangas”kaupoista” (eli kadunvarren kojuista) ei näkynyt myyjää, mutta kun olin hetken katsellut kauniin värisiä kankaita, myyjän paikalle ilmestyi todella suloinen arviolta 5-vuotias tyttö, joka alkoi kunnon myyntitykin tavoin kertoa eri kankaista, missä ne on valmistettu ja mikä niiden hinta on. Keskustelin tuon herttaisen tytön kanssa swahiliksi aikani, ja kun olin lähdössä, tyttö alkoi puhua täysin sujuvalla englannin kielellä samat puheet! Ihmettelin, mistä tyttö osasi noin hyvin englantia ja hän vain nauraa kihersi ja ujostellen sanoi, että ei tiedä, hän vain osaa. Lupasin tulla myöhemmin takaisin hänen kojuunsa.

Toisessa kojussa asiakkaana oli musliminainen, jolla oli neljä tytärtä mukanaan. Tytöt olivat iältään noin 3-12 -vuotiaita, kaikki olivat pukeutuneina kaapuun ja huivilla oli peitetty jokaisen hiukset ja kasvotkin. Jäin hieman kauemmaksi katsomaan myytävinä olevia kankaita, ja yllättäen vanhin tytöistä tuli englanniksi juttelemaan minulle, kyseli kuulumisia ja puhui niitä näitä. Pyysin tytöltä apua yhden kangan tekstin kääntämisessä englanniksi, ja hän auttoi minua hyvin ystävällisesti. Nuorin, arviolta kolmevuotias tyttö oli koko ajan pyörinyt ympärilläni, ja alkoi puhua minulle. Yritin ymmärtää tytön puhetta, mutta en ymmärtänyt mitään, jonka kerroin myös pienelle tytölle. Tytöstä tämä oli hauskaa, ja hän nauroi ja jatkoi juttuaan. Kysyin vanhimmalta isosiskolta, josko hän voisi kertoa mitä nuorin sanoo, ja kävi ilmi, että myöskään sisko ei ymmärtänyt pienimmän puheesta mitään. Nuorin ei vielä osannut puhua. Minuun tytön juttelu meni kyllä ihan täydestä, swahilinkielentaitoni ei ehkä sittenkään ole vielä riittävän hyvä.

Illalla laitoin luokkakaverilleni tekstiviestiä ja kysyin minä päivänä suunnittelemme tulevaa matkaamme Ruahan luonnonpuistoon. Viime viikon keskiviikkona kysyin Riverside Campsitella ollessamme luokkakaveriltani, sattuisiko hän tietämään ketään, joka on menossa Ruahaan, jotta voisin liittyä porukkaan. Miraji kertoi kysyvänsä kaverinsa autoa, jotta voisimme mennä sinne omalla porukalla vielä samana viikonloppuna. Kysyin naapurianikin mukaan ja hän oli innoissaan lähdössä viikonloppureissulle (lauantaista sunnuntaihin) Ruahaan minun ja luokkakavereideni kanssa. Perjantaina Miraji ilmoitti, että viikonloppu ei sovikaan, kun niin monella on koulujuttuja tehtävänä. Miraji kertoi reissun siirtyvän viikolla, nyt tämän viikon viikonloppuun siis. Laitoin siis tänään tekstiviestiä, jotta voisimme suunnitella tarkemmin aikatauluja ym reissua varten. Vastaus oli, että hän on perunut reissun kokonaan. Syynä olivat taas koulukiireet.

Tämä on niitä asioita, mitkä raivostuttavat täällä (ja mikä saa arvostamaan suomalaisia entistä enemmän)! Asioissa tapahtuneista muutoksista ei ilmoiteta automaattisesti, vaan vasta silloin kun niistä huomaa kysyä. Viimeiseen asti yritetään pitää kiinni omasta kunniasta (sen ilmeisesti menettää jos joutuu perumaan jo sovitun jutun hyvissä ajoin), ei ajatella ollenkaan sitä, että toinen ei olisi niin suuttunut mikäli saisi tietää asioissa tapahtuvista muutoksista ajoissa. Ilmoitin olevani hyvin, hyvin surullinen mikäli hän todella peruu sopimamme matkan.

Asunnossa ei ollut koko päivänä sähköjä. Niinpä istuin naapureiden kanssa ulkona niin pitkään kuin siellä näki, ja kun tuli pilkkopimeä, lähdimme yhdessä lähimpään kauppaan ostamaan kynttilöitä. Naapurit ostivat minullekin oman kynttilän ja tulitikkuaskin, eivätkä suostuneet ottamaan minulta rahaa. Takaisin päästyämme naapurit aikoivat tehdä töitä, joten menin huoneeseeni. Vajaan tunnin kuluttua naapurit olivat oven takana ja kutsuivat minut jälleen syömään kanssaan. Ruoaksi oli papuja ja riisiä, he kun olivat ymmärtäneet että se on lempiruokaani. Minulla oli jääkaapissa pullollinen kylmää vettä, joten tarjosin sitä ruokajuomaksi. Naapurit olivat aivan haltioissaan kuinka hyvää vesi on kun se on kylmää.