Sunnuntai 6.12.2009

Kahdentoista tunnin yöunien jälkeen söin hieman aamiaista, järjestin tavarani kaappiin ja lähdin kaupungille. Olin herännyt kirkkokuoron harjoituksiin, ja harjoitukset jatkuivat yhä. Päätin ensimmäisenä suunnata postiin, mutta se oli kiinni. Seuraavaksi vietin tunnin postin viereen ilmestyneessä nettikahvilassa. Liian nopeaa vierähtäneen tunnin jälkeen tarkoitukseni oli pyörähtää masai-kujalla (tien varressa olevissa matkamuistokojuissa), mutta ne oli kaikki purettu, niiden paikalla oli vain hiekkakasoja. Seuraavaksi ajattelin mennä syömään Hasty Tasty Too -ravintolaan, mutta se oli juuri suljettu. Niinpä päätin mennä katsastamaan uuden (viime käynin jälkeen paikkaa vaihtaneen) Neema Craftsin ruokatarjonnan, sillä olin kuullut heillä olevan hyvää ja edullista ruokaa. Pihalla näkyi toistakymmentä nuorta miestä, jotka huutelivat jotakin minun lähestyessä paikkaa. Pysähdyin tien varteen, kysyin puhuisiko joku englantia, kaikki vain jatkoivat swahiliksi yhteen ääneen puhumista (tai huutamista). Yksi pojista tuli luokseni kännykän kanssa jossa luki ”Tomorrow”. Kiitin poikia ja saman tien koko joukko rauhoittui.

Kohta näin kadunkulmassa kaupan, joten päätin poiketa siellä hakemassa jotakin syötävää. Kauppa muistutti ihan ihkaoikeaa pientä ruokakauppaa siisteine hyllyineen, omine karkkiosastoineen ja hygieniaosastoineen kaikkineen. Kaupan perällä oli parimetrinen muovinen joulukuusi jossa välkkyi omenanmuotoisten muovikupujen sisällä valot. Outo näky tässä ympäristössä! Hyllyssä oli suklaapatukkakokoelmia lahjapakkauksessa. Ostokset menin maksamaan hienolle kassapöydälle, jossa nuori myyjäneiti ihan oikeasti luki viivakoodit tuotteista koneella ja maksettuani sain mukaani ihkaoikean ostoskuitin! Kaupassa oli myös suuret valikoimat tölkissä olevia juomia, niin oluita, energiajuomia kuin limsojakin. Kaikki nuo asiat sellaisia, mistä en olisi viime käynnillä osannut Iringassa edes uneksia.

Koska kaupassa ei ollut myytävänä vesipulloja eikä limsapulloja (tölkit ovat vähintään tuplasti kalliimpia kuin pullot), poikkesin kadun toiselle puolelle lähimpään näkemääni kojuun. Sieltä sain mukaani vesipullon, mutta limsaa minulle ei myyty, koska se olisi pitänyt juoda siinä. Pulloa ei saanut viedä pois kojun edustalta.

Lähdin takaisin kohti yöpaikkaani ohittaen uutuuttaan kiiltävän ja nykyaikaisen Barclays-pankin toimiston sekä muutaman uuden pankkiautomaatin. (Viimeksi saapuessani Iringassa oli 2 pankkiautomaattia, täällä ollessani kolmas automaatti ilmestyi yliopistolle.) Näin myös Mbeya-Iringa-Dar Es Salaam-Sansibar -lentoja myyvän yhtiön toimiston. Ruotsalaistutkijatuttavani saapui Dariin lentokoneella, ja harkitsen sitä hyvin vakavasti itsekin. Kaksi kertaa viikossa kulkeva kone alkoi kulkea kolme viikkoa sitten, mutta ensimmäisen viikon jälkeen kone oli huonon polttoaineen vuoksi kaksi viikkoa huollossa. Nyt kone siis jälleen kulkee, ja ainakin tuon yhden lennon siitä todistettavasti on joku selvinnyt hengissä. Koneen siivissä oli kuulema ennen lähtöä kulkenut öljyvana ja maassa näkyi öljylätäkkö, mutta koneen lentäjän mukaan se ei ole lainkaan huolestuttavaa. Kyseisen mallin kohdalla olisi kuulema huolestuttavampaa, mikäli öljyä ei valuisi.

Lentoyhteys on kyllä kallis kuin mikä, 130 USD täältä Dariin, mikä on noin kymmenen kertaa enemmäin kuin bussilipun hinta. Tietyömaiden vuoksi bussimatka (kahdella 10 minuutin pysähdyksellä) kestää tällä hetkellä reilu 12 tuntia, lentämällä sama matka taittuu alle kahdessa tunnissa. Lisäksi, mikäli päätän mennä Sansibarille, sama kone vie sinnekin, hintaa Sansibarille asti kertyy 150 USD. Tuo ei ole enää paha hinta, ottaen huomioon, että muuten Darissa joutuu viettämään vähintään yhden yön, ja lauttamatka Darista Sansibarille kestää noin neljä tuntia. Ja se neljä tuntia oli viimeksi ainakin todella tuskainen. Maassa makaavien ja oksentavien ihmisten katseleminen keinuvassa lautassa itsekin pahoinvoivana ei ollut todellakaan sellaista, minkä haluaisin kokea uudestaan.

Kotimatkalla löysin auki olevan intialaisen ravintolan, ja tilasin currykanaa riisillä. Ravintolassa oli puoli tusinaa työntekijöitä ja yksi asiakas – minä. Lisäksi lattialla leikki pullonkorkeilla pari pientä lasta, joita joku työntekijöistä aina välillä hoiti. Ruoan tilattuani pari työntekijää lähti kaupungille ostoksille, muut keskittyivät katsomaan televisiota. Kun tuttavani Darista soitti kysyäkseen kuulumisiani, television ääni laitettiin niin kovalle, ettei minun ääntäni kuulunut ja jouduinkin pyytämään tuttavaani laittamaan minulle tekstiviestiä. Ruoka näytti hyvältä, mutta ruoan saatuani huomasin, että kanapalat eivät olleetkaan ihan täyttä lihaa, vaan niissä oli luut mukana. Ja kana oli tosiaan pieninä paloina, jolloin myös luonnollisesti luut oli seassa pieninä paloina. Yhden palan kanaa uskalsin syödä, muuten keskityin (hiekkaisen) riisin ja kastikkeen (, josta myös löytyi luunsirpaleita) syömiseen.

Ravintolasta saavuin asunnolle kirkkokuoron harjoituksia kuunnellen, ja aloin hoitaa seuraavan päivän kyydin järjestämistä. Tapasinkin pienen tekstiviestittelyn jälkeen keski-ikäisen herran, joka lupasin ottaa minut mukaansa seuraavana päivänä. Lähtö olisi aamulla klo 6.45. Uni ei tietenkään tullut heti silloin kun piti, joten illalla pimeässä yritin vain olla katsomatta katonrajaan. Odotan kauhulla sitä hetkeä, kun näen ensimmäisen liskon täällä. Toistaiseksi huoneessani näkemäni ötökät ovat olleet yleensä alle senttimetrin mittaisia, niille en ole vaivutunut tekemään mitään. Yksi parisenttinen siivekäs en-tiedä-mikä ötökkä oli tarrautuneena hyttysverkkoni sisäpuolelle, sen sain liiskattua ja siirrettyä pois sängystäni ilman kenenkään apua. Säde 1 – Ötökät 0 !