Yhteenvetoa ja ajatuksia

Olen ollut matkalla nyt viisi viikkoa. Aika on mennyt hurjaa vauhtia! Olen viihtynyt hyvin ja tämä reissu on ollut uskomattomalla tavalla kaikkea sitä mitä osasi odottaa mutta myös kaikkea mitä ei ikinä osannut edes kuvitella.

Nyt on pakko kommentoida ihonväriä. Täällä Iringassa on aika paljon valkoisia, ja alkuun tuijotin ihmeissäni kaikkia valkoisia. Jossakin vaiheessa se meni ohitse, enkä kiinnittänyt valkoisiin yhtään sen enempää huomiota kuin paikallisinkaan. Nyt viime aikoina taas – tutustuttuani joihinkin valkoisiin – olen tullut uteliaaksi muiden täällä asuvien valkoisten taustoista. On kyllä rohkea valinta ihmisiltä muuttaa asumaan tänne vuosikausiksi. Toisaalta tänne kyllä kotiutuu yllättävän nopeasti, ja kyllä täällä voi elää ihan yhtä hyvää, vaikkakin erilaista, elämää kuin Suomessa tai missä tahansa Euroopan maassa.

Alkuun tuo mzungu-sanan käyttö ärsytti, sillä silloin vielä ajattelin sen ilman muuta olevan paha sana. Sitten huomasin, että eivät ihmiset (ja siis lähinnä lapset) sitä useinkaan millään pahalla huuda, he ovat ainoastaan uteliaita. Nyt kun tunnen Iringan jo kodikseni, tuo mzunguttelu jota saa kuulla jatkuvasti, on taas hieman alkanut ärsyttämään. Jos olisin valinnut vaihtokohteekseni vaikkapa Saksan, Englannin tai USA:n, ei kukaan minua tunnistaisi ulkomaalaiseksi ennen kuin puheestani. Täällä kuka tahansa minut näkevä tietää heti minun olevan muualta tullut, ja kohtelu on sen mukaista.

Suurin osa ihmisistä on kyllä hyvin ystävällisiä. Tänäänkin ollessamme ravintolassa syömässä, eräs pieni poika tuli ravintolaan kiertämään pöytiä myydäkseen jotakin. Viereisessä pöydässä oli rikkaan oloisia arviolta keski-ikäisiä paikallisia, ja heistä yksi antoi pojalle 500 Tsh jotta tämä lähtisi pois. Seuraavaksi poika katseli meidän pöytäämme, mietti hetken ja lähti kohti Kristiinaa. Tässä vaiheessa viereisestä pöydästä yksi näistä rikkaan oloisista paikallisista pysäytti pojan, ja sanoi hänelle jotakin, jolloin poika kääntyi ja lähti pois ravintolasta. Mies katsoi minua ja hymyili, jolloin kiitin häntä. Kyllä paikalliset, varsinkin hieman parempiosaiset, selvästi haluavat, että me viihdymme täällä.

Kun maaliskuun alussa saavuimme Iringaan, meille oli valtavan iso apu Ollista. Silloin ajattelin, että Olli on asunut täällä jo pitkään, ja että hän tietää kaikki paikkallisesta ruoasta ja osaa kieltä. Nyt kun Olli oli lähdössä tajusin, että Olli (vietettyään kolme viikkoa Kilimanjarolla) oli asunut Iringassa meidän saapuessamme yhtä pitkään kuin me olemme täällä asuneet nyt. Eli todella vähän hän on asioista tiennyt siinä vaiheessa.

Kuten sanoin, Ollin täällä olo helpotti huomattavasti muuttoamme ja varmasti nopeutti sopeutumistamme maahan. Koska meitä tähän asti asui täällä neljä ihmistä, ja makuuhuoneita on vain kolme, minä ja Kristiina olemme jakaneet makuuhuoneen. Tämä yhteiselokin on kokemus sinänsä (Olliahan en ollut tavannut kertaakaan ennen tänne tuloani, Tuomaksen ja Kristiinan tapasin muutaman kerran lähdön tiimoilta jo Joensuussa). Kristiinan kanssa meillä on ollut hyvin antoisia keskusteluja iltaisin, saa nähdä kuinka sitä loppuajan selviää ilman niitä.

Meillä kaikilla on ollut totuttelemista paikallisiin ruokiin, ja vatsamme ovat kipeinä edelleen aika usein. Öljyä mama käyttää ruokiimme ihan valtavasti, tällä hetkellä sitä kuluu noin litra viikossa. Minusta tuntuu, että jo nyt housujeni vyötärö kiristää hieman enemmän kuin tänne tullessani.

Toisten tapoihin totutteleminen on minulle ollut aika haastavaa, ja saankin yhä edelleen muistuttaa usein itselleni, että minun on vain hyväksyttävä toisten erilaiset tavat, enkä saa yrittää muuttaa niitä. Kasvattava kokemus tämä tulee olemaan jo tältäkin osin.

Seuraavan viikonhan vietän yksin, sillä Tuomas ja Kristiina lähtevät Kidugalaan. Minä en äkillisestä matkaanlähtöpäivän muutoksesta johtuen voi matkalle lähteä, mutta otan tämän ison omakotitalon asuttamisen yksin seikkailun kannalta. Oikeastaan ainoa minua mietityttävä asia on talossamme asustavat liskot, jotka yhä edelleen säikäyttävät minut joka kerta todella pahasti.

Tähän blogiin liittyen: suunnittelin viikko sitten lopettavani tänne joka päivästä kirjoittamisen, sillä elämäni on kuitenkin suurelta osin jo rutinoitunut. Kuitenkin monien ihmisten toivomuksena oli, että jatkaisin mahdollisimman usein kirjoittamista, ja niinpä pyrin nyt edelleen päivittäin jotakin kertomaan. En kuitenkaan enää aio kertoa joka päivä koko päivän tapahtumia, vaan kerron vain jostakin ehkä yksittäisestä tapahtumasta. Kuitenkin päivinä, jolloin tapahtuu paljon (kuten eilen), tekstiä kertyy varmasti edelliseen malliin. Otan ilomielin vastaan toivomuksia ja ehdotuksia miten parantaa tätä blogia, sillä en osaa ajatella mitä haluaisitte minun teille kertovan. Esimerkiksi kertoisinko enimmäkseen vain tuntemuksistani (kuten Kristiina) tai jalostaisinko juttuni hauskoiksi tarinoiksi kuten Tuomas. Kenties tämä melko neutraali pelkästään tapahtumista kertominen on tylsää ja pitkästyttävää luettavaa? Kertokaa toki myös mielipiteenne tänne lisäämistäni kuvista? Pitäisikö niitä jatkossa laittaa mukaan tai toivoisitteko eri tyylisiä kuvia?