Iltapäivällä menimme Tuomaksen kanssa yhtä matkaa pois yliopistolta, ja tuolloin huomioni kiinnitti näky tien varrella. Dalla kulkee siis todella huonokuntoista tietä läpi pienten kylien. Eräässä kylässä oli tien varrella puukäistyöverstas, jossa tehdään siis puusta sänkyjä, kaappeja, lipastoja ja pöytiä. Siinä kaikkien keskeneräisten ja jo valmiiden sänkyjen keskellä yksi mies teki hauta-arkkua. Tuo näky pysäytti minut kyllä miettimään tätä maata. Täällä kuolema on koko ajan läsnä, osana arkipäivää. Vähän väliä joku opiskelija kertoo joutuvansa olemaan pois luennoilta läheisen hautajaisten takia.
Täällä hautajaisiin liittyy paljon erilaisia asioita. Kun joku läheinen kuolee, hautajaisiin on mentävä. Kun naapuri kuolee, hautajaisiin on mentävä. Isovanhempien hautajaiset ovat kaikista tärkeimmät, niistä ei saa olla pois mistään syystä. Myös naapureiden ja tuttujen naapureiden hautajaisiin on mentävä. Täällä nimittäin ajatellaan, että mikäli joku ei saavu hautajaisiin, niin hän on jollakin tavalla aiheuttanut kyseisen kuoleman. Tästä syystä esimerkiksi yliopiston kirjaston koko henkilökunta on joutunut joskus menemään hautajaisiin, kun jonkun työntekijän naapuri on kuollut. Ja täällä tosiaan jo sukulaisia on huomattavasti paljon enemmän kuin Suomessa yleensä, eli hautajaisia kyllä riittää.
Illalla menimme Tuomaksen ja Kristiinan kanssa anglikaanikirkon ylläpitämän Neema Craftsin tehdaskierrokselle, jossa siis näimme paikalliset fyysisesti vammautuneet töissä. Neema Craftsia pidetään kenties parhaiten onnistuneena avustusprojektina täällä, sillä sen avulla aiemmin hyljeksityt, suvun häpeäpilkut, vammautuneet ihmiset ovat nousseet sukunsa parhaiten tienaaviksi ja arvostetuiksi henkilöiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti