Matka jatkui, ja jo noin kymmenen kilometrin päästä pysähdyimme Mikumin kansallispuistoon ravintolaan aamiaiselle. Siinä hampurilaista syödessäni saatoin katsella läheisen puun alla hengailevia buffaloita ja kauempana vaeltavia impalalaumoja. Söimme ateriamme katoksen alla, joka sijaitsi eläinten juomapaikan lähettyvillä.
Vatsat täynnä ravitsevasta aamiaisesta jatkoimme matkaamme. Vihdoin iltapäivällä saavuimme hiostavan kuumaan Dariin. Kirjauduttuamme sisään yöpaikkaamme menimme alakerran ravintolaan päivällistämään. Siinä ruokia odotellessamme risupartainen vanha musta mies istui viereisessä pöydässä ja tuli jossakin vaiheessa pöytäämme. Hänellä oli mukanaan keltainen A4-paperi, johon hän oli piirtänyt kuvan miehestä, jonka väitti olevan Marcus. Paperin yläreunassa luki ”Global Sensitive man”, ja alla oli sivuprofiili miehen kasvoista. Kyllähän kuvan miehellä oli lyhyet hiukset kuten Marcuksellakin, mutta muita yhteneväisyyksiä meistä kukaan ei löytänyt. Kuinkakohan moni turisti oli aiemmin ollut global sensitive man.
Syötyämme kävimme lähikaupassa. Tuo käynti todella sai meidät hämmästyneiksi: ilmastointi, monet keksilaadut, hyllykaupalla erilaisia pastoja, kylmäkaappeja ja pakastealtaita, makeihyllyt, pöytäliinat ja vesikannut. Kaikki tuo oli jo päässyt unohtumaan! Kauppa ei ollut normaalia Siwa-lähikauppaa kummoisempi, mutta kaksi kuukautta Iringassa oli jo tehnyt tehtävänsä: en olisi osannut odottaa, että tuon kaiken voi saada yhdestä kaupasta; kaupasta jossa on kassakone ja ostoskärryt.
Illalla vietimme ensin hetken hostellimme ravintolassa. Paikka oli siis nimeltään QBar, ja se on tunnettu (matkaoppaiden mukaan) maksullisista naisistaan. Näky oli kyllä kieltämättä aika – miten sen nyt kauniisti sanoisi – kuvottava: mustat kauniit nuoret naiset stringit pienenpienten minihameiden alta vilkkuen pussailivat valkoisten kaljamahaisten kaljuuntuvien harmaapäisten miesten kanssa.
Illan aikana tutustuimme kahteen suomalaistyttöön, jotka olivat työharjottelussa Darissa. Heidän asunnossaan oli melko usein sähkökatkoja, mutta toisaalta, heillä oli vain vajaan puolen tunnin taksimatka Darin keskustaan, kaikkien länsimaista tuttujen palvelujen äärelle: elokuviin, supermarketteihin ja ravintoloihin, joiden ruokalistalla oli enemmän kuin 4 ruokalajia.
Tutustuttuani mm. kyseisen hostellin omistajaan sekä itävaltalais-australialaismiespariskuntaan (Tansaniassa homous on laissa kielletty), lähdimme suomalaistyttöjen kanssa läheiseen Darin parhaaseen menomestaan, Maishaan, jossa opin paikallisten opastamana tanssimaan Bongo Flavaa.
Koko päivänä Darissa kukaan ei kertaakaan huutanut mzungua perään. Ihmeellistä. Nyt – pari kuukautta sisämaassa vietettyäni – huomasin, että Darissa on todella paljon valkoisia, ja siellä mzungu ei ole niin ihmeellinen asia että sitä jaksaisi kukaan perään huutaa. Uskomattoman ihana tunne, kun ei tarvitse koko ajan olla valokeilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti